Viisi kysymystä opinnoistani

Moni toivoi Instagramin puolella opiskeluihin liittyvää postausta ja sain useamman kysymyksen opinnoistani. Siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi kirjoittanut mitään aiheeseen liittyvää, joten tartuin tähän mielelläni. Kokosin viisi teidän esittämää kysymystä, mutta jos teillä tulee jotain muuta mieleen vielä, niin vastaan tietysti mielelläni :)

Duuni2

– Missä menen opinnoissani tällä hetkellä?

Loppusuoralla, onneksi! Keväällä tein yhden etänä suoritettavan maisterikurssin ja nyt syksylle on vuorossa vihoviimeinen kurssi, jonka aiheena määrällinen tutkimus. Tätä olen tovin lykännyt, kun mielenkiintoa ei suoraan sanottuna tätä kohtaan ole mitenkään liikaa, mutta pakkohan se on saada pois jaloista pyörimästä. Onneksi kurssin voi suorittaa yhtä lailla etänä, joten Vaasaan ei tarvitse enää palata, ja niin ryhmätyöt kuin luennotkin ovat jo takana päin.

Viimeisen kurssin ohella on tietenkin se gradu, jota olen tehnyt hyyyvin hitaalla tahdilla tähän mennessä. Haastattelut ovat jo paketissa kuten myös teoria, joten nyt agendallani on empiirinen osuus. Nyt kun saisi vaan jonkun oikein kunnon puuskan ja potkun persauksille, niin saisin varmaan suhteellisen nopeasti graduni kasaan. Kunnianhimoisimpana tavoitteenani on valmistua jouluna, mutta ensi vuoden alkukaan ei olisi huono vaihtoehto. Riippuu myös paljon loppuvuoden työtilanteestani ja siitä, miten saan yhdistettyä nämä kaksi palikkaa.

– Onnistuuko maisterivaiheen suorittaminen etänä?

Tämä kysymys esitetään minulle aina tasaisin väliajoin, mutta en valitettavasti osaa antaa tähän sataprosenttista vastausta. Olin itse maisterivaiheessa vuoden Vaasassa suorittaen henkilöstöjohtamisen maisterikursseja paikan päällä ja tosiaan pari etäkurssia jäi sitten myöhempään. Monilla HR:n kursseilla sai valita etä- ja lähisuoritusvaihtoehdon väliltä, joten joustavuus oli huomioitu. Tämä kuitenkin riippuu varmasti myös paljolti pääaineesta, joten kannattaa olla suoraan yhteydessä yliopistoon, jos on kysyttävää suoritustavasta.  Tietysti maisterivaiheessa on myös pakollisia kielten kursseja ja arvelisin, että niiden osalta vaaditaan läsnäoloa.

– Miten olen yhdistänyt opinnot ja työnteon?

Perustin yrityksen keväällä 2014, joten oikeastaan läpi koko opiskeluaikani olen tehnyt samalla töitä. Kolmena ensimmäisenä opiskeluvuotenani tein kesäisin kahta työtä ollessani lisäksi kesätöissä pankissa, mikä oli hyvää kokemusta. Töiden ja opintojen yhdistäminen on onnistunut omalta osaltani aika hyvin – olen tietysti ollut onnellisessa asemassa siinä mielessä, että pystyin määrittelemään itse omat työaikani ja tekemään töitä kotoa käsin. Tietenkin se tarkoitti joskus myöhäisiä iltoja, menojen skippaamisia deadlinejen vuoksi ja viikonlopputöitä, mutta päivääkään en vaihtaisi. Muistan myös olleeni joskus tosi stressaantunut, kun samaan aikaan puski päälle niin tentit, kurssitehtävät ja esseet kuin ne työtkin, mutta paletti pysyi kuitenkin kasassa. Sain suoritettua niin kanditutkinnon kuin kaikki kurssitkin määräajassa kuten opiskelukaverinikin, joten työt eivät haitanneet opintojeni etenemistä.

Ehkä tämä loppuvaihe on hieman venynyt, kun viimeisen vuoden aikana motivaatio niiden töiden tekemiseen on ollut suurempi kuin opintojen viimeistelemiseen. Jos en olisi ollut yrittäjä, olisi töiden puolesta saattanut tulla painetta saada tutkinto suoritettua tai valmistuminen olisi kenties voinut mahdollistaa jonkin toisen havittelemani työpaikan. Yrittäjänä minulla ei kuitenkaan ole ollut mikään tulipalokiire valmistua.

Opiskelu

– Vastasivatko odotukset kauppatieteiden opiskelusta todellisuutta?

Hmm, kyllä ja ei. Esimerkiksi maisterivaiheessa osa ensimmäisen vuoden kursseista oli pettymyksiä ja välillä ihmettelin, miten yliopistossa on voitu organisoida kurssit näin surkeasti ja odotin proffilta enemmän. Sisältökään ei tuntunut antavan juuri mitään, mutta onneksi keväällä oli huomattavasti mielenkiintoisempia kursseja laadukkaamman opetuksen kera. Välillä sitä on myös opiskelukavereiden kanssa naurettu, että onko koulussa tullut opittua oikeasti mitään, mutta uskon siihen, että parhaat opit tulevat loppupeleissä työelämässä, kun näkee käytännön puolen ja osaa yhdistää oppimaansa teoriaa siihen.

Edelliseen kysymykseen liittyen, olen muuten ihmetellyt sitä, ettei yliopistossa oman kokemukseni mukaan juurikaan tueta yrittäjyyttä tai erityisemmin kannusteta siihen. Esimerkiksi maisterivaiheessa on mahdollista suorittaa opintopisteitä kartuttava työharjoittelu, mutta yrittäjälle ei tästä ollut paljoa iloa (saati niitä opintopisteitä, vaikka täysipäiväisesti työskentelenkin). Olisin toivonut myös jotain yrittäjyys -kurssia tai vaikka sivuainekokonaisuutta, jonka avulla voitaisiin ehkä madaltaa kynnystä lähteä tekemään omaa juttua ja tuoda yrittäjyyteen sekä sen byrokratiaan liittyvät asiat helpommin lähestyttäviksi. Minusta kurssi olisi oiva lisä yliopiston kurssivalikoimaan – saa toki korjata, jos tällainen nykyään Vaasasta jo löytyykin.

– Olenko tyytyväinen päätöksestäni opiskella Vaasassa?

Ehdottomasti! Ilman Vaasaan lähtemistä elämästäni puuttuisi monta mahtavaa ihmistä (mukaan lukien tuo rakas toinen puoliskonikin), ja muistelen opiskeluvuosiani lämmöllä varmasti vielä kiikkutuolissakinEnnen kaikkea oli myös henkisesti todella kasvattavaa lähteä pois niistä tutuista ympyröistä ja pärjätä omillaan satojen kilometrien päässä kotoa. Jos kiinnostaa lukea lisää kokemuksiani ja mietteitäni aiheesta, kannattaa lukea aikaisemmin kirjoittamani postaus 6 syytä lähteä muualle opiskelemaan.

2 thoughts on “Viisi kysymystä opinnoistani

  1. Tuosta maisterin suorittamisesta etänä täytyy sanoa, että esim. meillä Oulussa on tosi isoja eroja pääaineiden välillä. Ite oon laskentatoimessa ja päässyt ns. helpolla opintojen suhteen, melko vähän ryhmätöitä ja suoritustapana lähinnä tentti. Kun taas kaverit markkinoinnissa joutuu tekemään kokoajan oppimispäiväkirjoja ja ryhmätöitä, läsnäolopakkoa on paljon. En kyllä ole etänä suorittanut oikeastaan mitään, mutta varmaan itselle se olisi helpompaa kuin esim. kavereilleni. Ja noista pakollisista kielikursseista pakko sanoa myös se, että ainakaan Oulussa niitä ei ole onneksi maisterivaiheessa ollenkaan. :)

    1. Juuri näin – pääaineissa on varmasti suuria eroja, joten mahdotonta antaa yleispätevää vastausta. HR:ssä oli kyllä todella paljon ryhmätöitä sun muita, kun taas ystävillä vaikka juuri laskentatoimessa oli lähinnä tenttejä. Piti ihan tarkistaa vielä tuo kielten osuus etten puhunut ihan höpöjä, niin ainakin meidän piti valita 13 opintopistettä kieliä. Toki sekin on voinut jo ehtiä muuttua :)

      Kivaa syksyä sinne Ouluun!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *