Perusasu punaisilla yksityiskohdilla

Eilen oli niin lämmin päivä, että sain liikenteeseen lähtiessäni jättää mukaan nappaamani villaneuleen äkkiä autoon. Tarkenin siis helposti tällä kuvien asulla! Yhdistelin jälleen hieman kesää ja syksyä keskenään – mekot ja hameet ovat vaihtuneet farkkuihin, mutta jalkaan sujautin vielä nämä punaiset avokkaat. Nuo ovat kyllä täydellinen piristys tällaiseen yksinkertaiseen asuun, lisäsin vielä kenkiin mätsäävää hieman oranssiin taittavaa huulipunaa, niin kokonaisuus oli mielestäni tosi fresh. Olen käyttänyt tätä viimevuotista valkoista rentoa pellavapaitaa paljon tänäkin kesänä, ja syksyksi haluaisinkin jonkin hieman skarpimman ylisuuren kauluspaidan.

Tässä asussa vietin eilen työpäivää keskustassa, kun kävimme valitsemassa kuvauslainoja tulevaa muotipuolen kampanjaa varten. Tänään sitten itse kuvaushommiin, tulee varmasti kivaa matskua! Teen niin paljon töitä yksikseni kotona, että tällaiset päivät ovat aina mukavaa vaihtelua, ja onneksi on huippu työpari täällä Tampereella. Olen muuten ollut viime aikoina jotenkin super innoissani alkavasta syksystä ja pää oikein pursuaa ideoita – pieni lomailu kesällä teki siis selvästi hyvää. Nautin kyllä aivan suunnattomasti tästä duunista ja fiilistelen jo täysillä kaikkia tulossa olevia juttuja! Koitan palata taas takaisin myös videoiden pariin, yksi kuvaamani pätkä odottaakin jo editointia :) Ihanaa torstaipäivää teille!

Paita2 Paita3 Paita4 Paita1

Shirt / Gina Tricot
jeans / Gina Tricot
bag / Gucci
shoes / &Other Stories

Photos: Mari / Edit by me

10 thoughts on “Perusasu punaisilla yksityiskohdilla

    1. Moikka Silja! Teen kaikki kollaasit Photoshop CC:llä, jolla editoin myös kuvani :)

  1. Love this outfit post! Chique, yet casual. And love the pop colour of the shoes and the red lipstick.

    1. Thank you Nicole! That pop of red really does wonders, this would be super simple without the details.

  2. I love it when a simple outfit can be super fancy! The linen blouse and the ruffles of the jeans give an extra twist. The orange shoes make it complete! Great job! :)) – xx Carian

    1. Thank you dear Carian ? I love to play with details, this would be a really simple look without the red shoes & lipstick. So glad to hear you liked this one!

  3. Aivan ihana asu ❤️❤️ sopivan rento, mutta punaiset kengät ja huulipuna tuo kivasti särmää ? onko kenties kampausvideota tulossa? Heh, aina kyselen ? löytyisikö tuota puseroa ja farkkuja vielä Ginasta? Mikä malli tuo pusero? Kivaa loppuviikkoa ??☀️

    1. Kiitos ihana! Yksityiskohdilla saa kyllä tuotua niin paljon lisää mielenkiintoa ? Ei ole valitettavasti vielä kampausvideota, täytyy vielä vähän pohtia miten toteutan sen. Farkut ja paita ovat molemmat jo vuoden takaa, joten ei ikävä kyllä ole enää saatavana ? Ihanaa alkavaa viikonloppua sinnekin!

    1. Kiitos Johanna, niin kehusta kuin toiveestakin! Mun itse asiassa alunperin piti tovi sitten kuvata my day -video Helsinki-visiitiltäni ja päätin silloin, että seuraavalla reissullani kuvaan! Joten yritän toteuttaa tämän mahdollisimman pian ☺️

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *