Herttainen pitkäaikainen lukijani Jenna pyysi minua vastaamaan tällaiseen kivaan lempijuttuja -kyselyyn. Tiedätte, että rakastan kaikkia listauksia, joten toki tartuin tähän! Ja hei saa jakaa omia lemppareitaan, jos vaan innostutte kommenttiboksin puolella :)
Mikä on lempivuorokaudenaikasi?
– Hmm, vaikea… Vaikken mikään aamuihminen olekaan, niin ehkä kuitenkin aamut, ainakin silloin kun ne saa viettää rauhassa ilman hirveää kiirettä. Aamulla olen yleensä myös tehokkaampi kuin esimerkiksi iltapäivästä. Toisaalta illoissa rakastan lämmintä kultaista iltavaloa, siinä on vaan jotain niin tunnelmallista.
Milloin on lempivuodenaikasi?
– Kaikissa vuodenajoissa on omat ihanat puolensa. Rakastan alkusyksyn tunnelmointia ja upeaa ruskaa, talven lumikinoksia, kevättä kun luonto herää henkiin sekä tietysti kesää lämmön ja auringon puolesta. Jos yksi vaan valittava, niin ehkä loppukevät/alkukesä – kaikkialla on silloin niin kaunista syreeneineen ja kukkivine omenapuineen kaikkineen.
Mikä on lempipaikkasi kotona?
– Piti ihan miettiä hetki tätä kohtaa, mutta ehkä olohuone ja sohva. Siinä tulee vietettyä iltaisin usein aikaa – syödään sohvapöydän äärellä iltapalaa ja katsotaan jotain meidän suosikkisarjaa. Siinä on kiva myös katsella iltaisin isosta ikkunasta vaaleanpunaiseksi värjäytyviä pilvenhattaroita.
Miten vietät lempipäivääsi?
– Lempipäivänäni saan herätä rauhassa ja syödä aamupalaa poikaystävän kanssa yhdessä ilman kiirettä. Voin keittää toiset kupit kahvia, jos tekee mieli. Käytäisiin Telman kanssa jollain pitkällä kävelyllä yhdessä ja voitaisiin keksiä extempore jotain kivaa tekemistä päivälle. Kuulostaa ihan sunnuntailta, se siis lienee myös vastaukseni jos kysyttäisiin lempiviikonpäivääni ;)
Mikä on lempitapasi yllättää läheisesi?
– Tykkään kaikenlaisista pienistä arkisista yllätyksistä, kuten siitä että tekee toiselle iltapalan valmiiksi, ostaa ruokakaupasta jotain toisen suosikkijuttua tai tarjoutuu vaikka tekemään ystävälle lounasta.
Mikä on lempiasusi?
– Siniset vähän rikotut rennosti istuvat farkut ja valkoinen keveästi laskeutuva yläosa, kombo on ollut suosikkini jo useita vuosia! Sitä voi sitten muuntaa joko arkeen tai iltamenoihin sopivaksi asusteita vaihtamalla – asu toimii myös vuodenaikaan katsomatta. Kesällä rakastan myös printtimekkoja niin tennareiden kuin loafereidenkin kanssa.
Mistä lempivaatteestasi et pystyisi luopumaan?
– Hankala kysymys tämäkin! Paljon on kaapissa lempivaatteita, joista en mielelläni luopuisi, mutta jos joku yksittäinen on mainittava, niin hmm.. Ehkä parin vuoden takainen All Saintsin superalella löytämäni nahkatakki (koska sellaista munkkia ei varmaan tulisi vastaan toiste, että saisin merkin nahkatakin alle puoleen hintaan), viime syksynä ostamani tummanharmaat Gina Tricotin lempparifarkut, tai Samsoe & Samsoen harmaa merinovillaneule.
Mikä on lempijuomasi?
– Tämä on helppo ja moni läheiseni tietää varmasti oitis vastauksen – Cokis Zero tottakai! Tykkään kyllä myös valko- ja punaviinistä, mutta Cokis on parasta.
Mikä on lempiruokasi?
– Tällä hetkellä sitruunapasta – olen siihen ihan kertakaikkisen koukussa. Muita lemppareita ovat esimerkiksi kotitekoinen pitsa tai poikaystäväni tekemät burgerit. Toisaalta myös kaikki kesäruuat ovat ihania, kuten uudet perunat ja lohi salaatin kanssa – ah. Liikaa lempiruokia!
Voiko lempiasioista kiisteellä?
– No ei! Toisen lempi voi olla toisen inhokki.
Photos: Riikka Kuusisto / Edit by me