Kaupallinen yhteistyö: Sokos & Asennemedia
Voi kevät, kyllä sinua on odotettu! Talvi tuntui jotenkin erityisen pitkältä tänä vuonna, liekö syynä hieman tavallista kylmempi alkukevät vai mikä. Nyt tämä iltaan asti jatkuva valo ja vakuuttavasti lämpenevät asteet antavat kuitenkin toivoa siitä, että tylsimmästä kaudesta on jälleen selvitty. Olen fiilistellyt paitsi lisääntynyttä valon määrää myös kuivia katuja, lämmittävää aurinkoa ja jopa lenkillä bongattuja ensimmäisiä krookuksia! Syvässä monen kuukauden talvihorroksessa sitä ihan tyystin unohtaa, miltä kevään merkit näyttävät, tuntuvat, ja tuoksuvat. Lupaan osata arvostaa kaikkea tätä ihan täysillä koko kevään ja tulevan kesän!
Jo usean viikon ajan olen myös manannut sitä, kuinka paljon olen odottanut kevätpukeutumista. Nahkatakkeja, keveitä puseroita, suloisia mekkoja, avokkaita, raikkaita tennareita… Rakastan tätä vuodenaikaa myös pukeutumisen puolesta! Lähdinkin erittäin mielelläni mukaan Sokoksen yhteistyöhön, jossa fokus on kevätmuodin lisäksi Supergan tennareissa. Parin viimeisen vuoden aikana blogiani lukeneet varmasti tietävät, että olen Superga-tyttö jo entuudestaan, joten tämä kampanja oli kuin minulle tehty. Valitsin Tampereen Sokoksen valikoimasta kuvauksiin suosikkejani, ja olen itse näistä kokonaisuuksista aika innoissani. Toivottavasti tekin tykkäätte asuista ja saatte ripauksen inspiraatiota kevätpukeutumiseen!



Takki – Noisy May, neule – Tiger of Sweden, farkut – Esprit, tennarit – Superga
Aloitetaan rennolla perusasulla, joka on niiin näköiseni kuin vaan voi! Raikkaalla valkoisen ja denimin yhdistelmällä ei voi ikinä mennä vikaan. Tässä Tiger of Swedenin neuleessa on suloiset röyhelöhihat ja tykkään myös neuleen hieman pidemmästä mallista, sillä liian kippanat neuleet ovat ärsyttäviä käytössä. Nahkatakki on yksi vaatekaapin peruspilareistani ja tässäkin postauksessa näkyy kaksi eri tapaa käyttää sitä – nahkatakki sopii niin farkkujen kuin mekkojenkin kanssa. Tämän asun farkut osoittautuivat myös yhdeksi suosikikseni – nämä Espritin löytyivät ystävällisen myyjättären avustuksella toivoessani rennosti istuvia skinnyfarkkuja. Näissä on minun makuuni todella hyvä sinisen sävy ja se toivottu rento istuvuus.



Takki – Noisy May, Mekko – Y.A.S, tennarit – Superga
Punaisten kukkamekkojen rakastajana iskin heti silmäni tähän Y.A.S’n suloiseen mekkoon. En itse asiassa edes tiennyt, että tämä tanskalaisbrändi on edustettuna Sokoksella ja vieläpä varsin laajalla valikoimalla, joten iloinen yllätys. Pari muutakin merkin mekkoa kutkutteli mielessä, mutta päädyin lopulta valitsemaan tämän kevyesti krepatun ja pienellä röyhelöhelmalla varustetun yksilön. Ja se on tottakai täydellinen pari valkoisille Supergoille, mielestäni näiden kahden yhdistelmä on täydellinen!
Näen mielessäni monta eri tilannetta, joissa voisin tätä asua käyttää – lämpiminä kevätpäivinä arjessa tai kesällä jopa festareilla. Kokemuksesta tosin voin sanoa, että valkoiset tennarit eivät ole kaikille festareille se järkevin valinta, ehkä muistatte miltä omat Supergani näyttivät viime kesän hiekkapöyllisen Ruissin jäljiltä :’D Kangastennarit voi onneksi huoletta pestä koneessa, ja ihme kyllä tennarit jopa selvisivät tuosta festariremuamisesta. Huolettomuuden lisäksi Supergat saavat minulta kehuja keveydestä ja mukavuudesta. Popot ovat tosi hyvät jalassa – näillä on kävelty kaupunkilomillakin pitkiä kilometrejä, eivätkä kevyet tennarit hiosta kesäkuumallakaan. Ja hei, myös Kate Middleton vannoo Supergan tennareiden nimeen!



Neule – Tiger of Sweden, housut – Y.A.S, tennarit – Superga
Viimeisenä vielä yksi hempeän skarppi look. En ole yleensä paksupohjaisten tai värillisten tennareiden fani, mutta omaksi yllätyksekseni ihastuin perinteisten valkoisten lisäksi näihin nahkaisiin Supergan söpöläisiin. Sävy on täydellinen vanha roosa, ei liian silmäänpistävä vaaleanpunainen, joten kengät on kuitenkin todella helposti yhdisteltävissä. Bongasin Sokokselta saman sävyisen Tigerin puuterisen neuleen, joka on mainio pari tennareille. Tähän olisi toki sopinut yhtä hyvin nuo aiemmat farkut, mutta halusin kolmanteen asuun jotain erilaista – Y.A.S’n osastolta löysinkin harmaat suorat housut, jotka olisi helppo pukea sekä töihin että vapaa-ajalle.
Tätä yhteistyötä oli kyllä hurjan hauska tehdä ja ennen kaikkea oli ihana päästä fiilistelemään keveämpää pukeutumista kaikkien paksujen takkien ja lämpimien kenkien jälkeen. Mitä tykkäsitte näistä kokonaisuuksista, oliko joku suosikki ylitse muiden? Omia suurimpia lemppareitani olivat nuo supermukavat Espritin farkut, Y.A.S’n kukkamekko sekä suloiset puuteritennarit. Ne jäivät toden teolla kummittelemaan, harkitsen hankkivani nämä kesäksi valkoisten Superga-tennareideni ohelle!
Photography: Magicpoks / Edit by me
Jälkimmäinen on mun ehdoton lemppari! Pakko saada noi puuteriset tennarit?juuri sellaiset mitä olen etsinyt!?
Hei ihana kuulla, että nyt tärppäsi! Nuo puuteritennarit on niiin kivat, kävin itse asiassa juuri viikonloppunakin niitä kuolaamassa Sokoksella ?
Hei olisko noihin tennareihin saatavilla joku linkki? Yritin jo metsästää, mutta en ollut ihan varma onko oikeat. :) kiitän jo etukäteen.
Kurkkasin ja tennareita ei valitettavasti ollut verkkokaupassa vaaleanpunaisina, mutta tavarataloista löytyy myös tässä värissä! ?
Vautsi mitä asuja, täytyy sanoa että tuo röyhelöneulekokonaisuus iski eniten, aivan super! <3 sopii sinulle aivan loistavasti!
Muistatko mikä malli Espritin farkuista? aivan ihana malli ja väri! <3
Voi kun kuulla, että tykkäsit! Kiitos ihana Riikka-Maria :) Jos en nyt ihan väärin muista, niin malli on New Boyfriend. Nuo oli niiin mukavat päällä ja väri on just eikä melkein!
Tuo kolmas on minun ehdoton suosikki! Niin harmoninen <3 Ostin juuri ensimmäiset Supergani (mustana, niin voi huoletta käyttää säällä kuin säällä) ja voin todeta että ovat kyllä todella mukavat. Palasin juuri Nizzasta, jossa kengät pääsivät todella koetukselle, kun tuli käveltyä esimerkiksi 12km vierailessamme Monacossa. Ihan ykköskengät siis!
Kiitos Airi, ihana kuulla että tykkäsit! Supergat on todellakin maineensa veroiset, niin mukavat jalassa :) Mullakin on ollut nuo reissussa esimerkiksi Milanossa ja nyt Marrakechissa, ja niillä jaksaa kyllä huoletta kävellä pitkiäkin matkoja.
Keskimmäinen on ihana! Odottelen jo, että pääsen samantyylisessä lookissa viilettämään pitkin keväisiä katuja :)
Kiitos Sofia! Tuo kukkamekko oli niiin kiva, sekin jäi kutkuttelemaan ? Nyt vaan odotellaan vielä vähän lämpöisempiä asteita, että pääsisi käyttämään vastaavaa asua paljaiden säärien kera!
Kaikki kokonaisuudet ovat ihania, mutta erityisesti viimeinen on suosikkini!
Kiitos Kristiina! Onpa kiva kuulla teidän suosikkeja, jakautuu aika paljon mikä iskee eniten kehenkin :)
Toi viimenen asu on super! Omaksikin yllätykseks oon tänä keväänä haaveillut just tollasista vanhan roosan värisistä tennareista, eikä tää helpota kenkäkuumetta yhtään enempää :D
Jes kiva että löytyi suosikki, kiitos paljon Laura! Siis nuo tennarit oli niiin söpöt, juuri lauantaina kävin taas hipelöimässä noita Sokoksella. Roosa toimii jotenkin erityisen hyvin juuri nahkaisena ja vielä tuolla paksulla pohjalla :)
Siis miten on mahdollista että nää kaikki niiiin osu ja uppos! Ton viimeisen kokonaisuuden housuja on kyllä päästävä sovittamaan, olen nimittäin kaipaillut toimistolle uusia mukavia mutta silti skarppeja pöksyjä. Lisäksi juuri viime viikonloppuna tuumasin haluavani jotkut rennot farkut vapaa-ajalle, tällä hetkellä omistan vain yhdet sellaiset, jotka tekee mieli vetää jalkaan. Tuollainen ei-niin-ahdistavan-skinny vois olla just hyvä malli! Ps. Oispa jo kesä!
Vitsit miten ihana kuulla, että kaikki iski! Kiitos paljon Minna :) Noi Y.A.S:n housut olisi täydelliset toimistolle, samoja taisi olla myös mustina, jos en väärin muista. Ja todellakin ääni rennoille farkuille! En itse osaa enää käyttää niitä “ahdistavan skinnyjä” lainkaan, juuri ennen näitä kokeilin toista mallia, josta tiesin heti että ei natsaa ollenkaan. Sitten myyjä toikin nämä sovitettavakseni ja nämä oli juuri sellaiset mitä hain :)
Siis vitsi miten kivoja asuja! Kaikki on sellaisia, jotka voisin milloin vain pukea päälleni :) Ja menee kyllä meidän maku nyt niin yksiin, sillä mulla on kyllä ihan samat suosikit kun sulla :D Ja etenkin noi farkut näyttää niin täydellisiltä ja imartelevilta ja istuu kyllä sun päälle ku nakutettu! Ja vielä jos ovat kaiken lisäksi mukavat niin pakko varmaan itsekin testata. Olenkin aivan unohtanut koko Espritin, vaikka nuorempana tuli enemmänkin käytettyä kyseistä merkkiä ja tehtyä ostoksia Sokkarilla :)
Hei ihana kuulla, kiitos paljon Marianne! Mahtavaa miten moni tykkäsi tästä postauksesta, tätä oli niin hauska tehdäkin ? Farkut oli tosiaankin superpositiivinen yllätys, en ollut itsekään osannut etsiä Espritin osastolta, joten onneksi myyjä toi nämä sovitettavakseni. Selasin tässä juuri taannoin Espritin valikoimaa pitkästä aikaa ja siellä oli muitakin todella kivoja juttuja, etenkin monta mekkoa jäi mieleen :)
Kaikki asut niin kivoja! Tästä sai paljon inspiraatiota myös omaan pukeutumiseen! Varsinkin noi farkut ja harmaat housut jäivät mieleen :)
Kiitos paljon Jenni! Ihana kuulla että sait tässä inspiraatiota, ihan huippua ??
Kolmas! Niin rento ja skarppi samaan aikaan, ihanat sävyt. Vähän yllätyin tykkääväni noista tennareista, yleensä vannon niin mustaan ja valkoiseen. Piristävä postaus, inspiroi :) Kiitos myös aiemmasta farkkushortsivinkistä…
Sama juttu, en yleensä vilkaisekaan värillisiä tennareita mutta nämä vaan kolahti! Tuo hempeän sävyn ja nahan yhdistelmä toimii jotenkin todella hyvin ? Ja hei kiitos piristävästi kommentista – ihana että tykkäsit tästä ja että shortsivinkistäkin oli hyötyä! Kivaa viikonlopun jatkoa sinne :)