Sunday Breakfast

Viikonloppu on ollut ihanan rentouttava! Ei olla oikeastaan tehty mitään erityistä, mutta juuri tällainen viikonloppu tulikin molemmille tarpeeseen. Olen lähes koko ensi viikon Helsingissä, joten on ollut ihana viettää aikaa yhdessä ja vaan olla. Perjantaina palasin iltapäivästä Tampereelle saatuani ensimmäiset graduhaastattelut purkkiin – fiilis oli korkealla, kun oli saanut tämän kynnyksen viimein ylitettyä! Tilattiin illalla pitsat (Luca ei kovista hehkutuksista huolimatta ihan lunastanut odotuksiani) ja katsottiin leffa, eilen käytiin pitkällä kävelyllä lumisissa maisemissa Pyynikinharjulla ja tehtiin illalla hyvää ruokaa. Nukahdin lopulta sohvalle ja sehän kostautuikin sillä, että pyörin monta tuntia sängyssä yrittäen saada uudelleen unta – mikä siinä sohvalle nukahtamisessa onkin niin ihanaa? Ehkä juuri se ettei sitä pitäisi tehdä :D

Tänään heräsin poikaystävän häärimiseen keittiössä – Telma oli jo viety ulos (vaikka viikonloppuaamut ovat yleensä minun vuoroja), kahvi oli tippumassa ja banaanipannarit paistumassa. Ihan paras sunnuntaiaamun aloitus!  Aurinkokin paistaa taas, joten kohta täytyy lähteä ulos nauttimaan säästä. Entä mitä teidän viikonloppuun on kuulunut? Rentoa sunnuntain jatkoa!

Sunday2 Sunday3

Can I have some? 

Sunday1

It’s been such a relaxing weekend so far! We haven’t really done anything special but a lazy weekend like this was exactly what we both needed right now. On Friday we ordered pizzas and watched a movie, yesterday we did a long walk enjoying the beautiful winter weather and had some wine and a home made dinner. Feel so relaxed now – next week is going to be quite hectic so it felt good to have a weekend like this. Hope you’ve had a lovely weekend as well – enjoy your Sunday peeps!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *