Parin viimeisen vuoden aikana olen rohkaistunut yhä enemmän tekemään reseptipostauksia, ja saamani palautteen perusteella ruokavinkit ovatkin tervetulleita! Meidän keittiössä harvemmin hifistellään (tai ei ainakaan arkena eikä minun toimestani :D), joten kaikki ruokavinkkini ovat aina superiisejä ja nopeita valmistaa. Ajattelinkin jatkossa vinkkailla tänne useammin helpoista arkiruokaohjeista, ihan vaan puhelinkuvienkin muodossa sen kummemmin sommittelematta kuten tässä postauksessa. Itse ainakin kaipaan jatkuvasti ideoita ja inspiraatiota arkiseen ruuanlaittoon, joten ehkä näistä voisi olla hyötyä muillekin :)
Tässä ohje koukuttavaan uuniloheen, jota testattiin vihdoin jokin aika sitten. Olen tallentanut ohjeen Blogloviniin Lainahöyhenissä -blogista jo aikoja sitten, mutta vasta nyt sain aikaiseksi kokeilla tätä. Tahmeasta uunilohesta tuli kertaheitolla yksi meidän arkiruokasuosikkeja!

Laita lohi uunivuokaan. Sekoita soija, sriracha, öljy ja sweet chili keskenään, lisää hienonnettu valkosipuli. Tee veitsellä viiltoja lohen pintaan niin, että kastike pääsee maustamaan lohen kauttaaltaan. Kaada kastike päälle, ripottele seesaminismeneiä ja paista 200 -asteisessa uunissa reilu 20 minuuttia niin, että lohi on kypsynyt. Tarjoile lisukkeiden kansa – meillä oli tässä riisiä ja salaattia pinaatista, suikaloidusta kurkusta ja porkkanasta sekä avokadosta.
Aah kylläpä alkoi tehdä mieli lohta. Ehkä tässä olisikin hyvä sunnuntain päivällinen! Mun go-to uunilohi on lohi + purkki Creme Bonjour Cuisinea päälle. Niin helppoa ja hyvää. Mutta tästä tulisi vähän erilaiset makumaailmat!! Yksi hyvä blogi ruokainspikseen on muuten papupata.com, selailen sitä monesti hädissäni ennen kauppareissua ja löydettyäni mieluisan reseptin, ostan siihen ainekset.
Eikun testaamaan! Täällä on vielä sunnuntain päivällisidea hakusessa. Kiitos vinkeistä, lohisuosikin sekä ruokablogin suhteen! Katson itsekin tosi usein reseptejä nimenomaan blogeista ja tallentelen inspiroivia ohjeita aina Blogloviniin. Tuo blogi onkin minulle ihan ennestään tuntematon, joten täytyypä kurkata :) Kivaa sunnuntain jatkoa sinne!
Kiitos reseptistä! :) Toivepostauksena olisi postaus lempiruoistasi.
Eipä kestä, toivottavasti maistuu! Ja hei kiitos toiveesta, voisin vaikka tehdä jonkin koontipostauksen blogista löytyvistä suosikkiresepteistäni, joita tulee kokkailtua usein :)