Tänään oli jotenkin kenkku päivä. Mitään varsinaista syytä fiilikselle ei ollut, kaikkihan rullailee loistavasti, mutta jostain syystä vaan ärsytti pienetkin asiat heti aamusta lähtien. Tällaiset päivät ovat itselleni melko harvinaisia, koska olen perusluonteeltani yleensä tosi positiivinen tyyppi, mutta kyllähän nyt jokaisen viikkoon mahtuu silloin tällöin niitä hetkiä, kun tuntuu ettei mikään mene putkeen. Oltiin kuitenkin sovittu Marin kanssa että treffataan ja sattuipa niin, että hänelläkin oli tänään huono päivä. Luulisi, että kahden huonotuulisen tyypin yhdistäessä voimansa kiukku lähtisi vaan vellomaan entisestään, mutta niin vaan saatiin molempien mielialaa parannettua.
Olimme menossa lounaalle Café Pispalaan, joka yllätykseksemme olikin kiinni (note to self – tarkista AINA raflan tai kahvilan aukioloajat). Haettiinkin sushit ja jälkkäriksi laskiaispullat – vuoden ensimmäiset sellaiset, ah! Tulimme meille syömään ja keitettiin pullakahvit, aurinkokin alkoi yhtäkkiä paistaa harmaan aamun jälkeen. Marin lähdettyä käytiin Telman kanssa pienellä kävelyllä, ulkona oli niin hyytävä viima ja kova pakkanen, ettei tehty pitkää lenkkiä. Nyt kirjoittelen tätä sohvalta käsin, tuhiseva ja lämmittävä koira kainalossani ja odottelen poikaystävää töistä. Huono päivä kääntyikin hyväksi <3
Telmaakin olisi kiinnostanut laskiaispullat, taisi tulla hyvät tuoksut nenään. Mitä sanotte, pulla hillolla vai mantelilla? Minä olen aina ollut team hillossa!
Aika onnellista tyttöä, kun oli saanut kurnivan masun täytettyä ja pullat eteensä, haha!
Ehdottomasti hillolla! Niin hyvän näkösiä pullia että tarvii varmaan itsekin viikonloppuna leipoa ekat laskiaispullat! ? Ja mikäs sen parempaa lääkettä kiukkuun ja masennukseen kuin ystävän seura ja hyvä ruoka ??
No ehdottomasti, hillolla sen olla pitää! Oih, itseleivottuja pullia ei kyllä voita mikään :) Ystävä saa kyllä pahimmankin kiukun aina häipymään <3
Laskiaispulla ehdottomasti mantelimassalla ja Runebergin torttu pitää olla kostutettu rommilla!
Täytyy tunnustaa, etten ole tainnut ikinä edes maistaa laskiaispullaa mantelilla, mutta jotenkin se ei vaan houkuta kuten hillo.. Runebergin torttujen ystävä taas en ole koskaan ollut, vaikka muuten leivonnaisten perään olenkin! :D
Aivan ihania kuvia! Mikä ilopilleri, sait täälläkin hymyn huulille :)<3 ehdottomasti lukeudutaan team hilloon myös täällä, ainoa oikea ratkaisu omasta mielestä :D
Voi kiitos ihana, tuli hymy huulille tännekin <3 Ilopilleristä ei ollut kyllä aiemmin päivällä tietoakaan, hih :D Ja jes, oikea pullavalinta!
Arvaa vaan alkoiko nyt tehdä mieli laskiaispullaa! :D pakko varmaan käydä huomenna töiden jlk hakemassa… ja hillolla totta kai! :)
No mä uskon, sun täytyy siis huomenna käydä hakemassa! Mulle iski himo sunnuntaina eräässä kahvilassa lounaalla ollessamme, kun näin tiskissä pullia, mutta jäljellä oli piru vie enää manteliversioita. Hillolla sen olla pitää! ;)
Oi pullat piristää aina! Mistä haitte noin hyvännäköiset? :)
Sanos muuta! ;) Haettiin nämä Hallituskadun Kahvihuoneesta, Mari oli oikeassa että jostain tuollaisesta ihan perinteisestä pikkukahvilasta varmasti saisi hyvät!
Mantelilla! Mä syön mantelimassaa myös ihan sellaisenaan. Olipa mahtava pulla! Kermavaahtoa pitää myös olla paljon.
Sä olet sitten oikein kunnon mantelifani! :D Ylempänä tunnustinkin, etten ole varma olenko ikinä edes maistanut mantelipullaa, mutta ainakaan ajatuksena se ei oikein houkuta.. Team Hillo siis!
Mullakin oli eilen ihan kauhee kiukkupäivä (tai oikeestaan ilta), joka ehkä alkoi nälkäkiukkuna, muttei ottanut oikein lähteäkseen vaikka söin ison annoksen ruokaa. Sit päätin vaan mennä nukkumaan joskus ennen puol 10, etten pahota turhaan enempää poikaystävän mieltä :D
Voi ei, lohduttavaa kuulla että muillakin on ollut kiukkupäiviä! Toivottavasti uni auttoi ja kiukku hälveni sen myötä ;) Huonon päivän jälkeen on kyllä tultava aina parempi! ?
Oi, onpa hyvännäköiset pullat! Itse söin tänään vuoden ensimmäisen laskiaispullan, hillolla tottakai. ;)
Ah, nam! Mä himoitsen jo seuraavia pullia :D Täytyy ottaa ilo irti tästä leivonnaiskaudesta, haha!
Pakko tiedustella mitä huulipunaa sinulla on käytössä tämän postauksen kuvassa, ihana sävy!
Voi kiitos! Veikkaisin että tässä on Urban Decayn punaa sävyssä Liar :)
Mistä noin ihanat lautaset on? <3
Muistaakseni Indiskasta! Parin vuoden takaa tosin, mutta siellä on ihania astioita :)