Minulta toivottiin jokin aika sitten postausta lahjojen paketointiin liittyen, ja nyt näin hieman mattimyöhäsenä vasta ehdin tähän tarttua. Kääräisin nimittäin vasta eilen lahjoja paketteihinsa, mutta onhan tässä vielä päiviä ennen aattoa. Ehkä tästä siis olisi jollekulle vielä inspiraatioksi :) Hyvin neutraalilla linjalla mennään tänäkin vuonna ja erityisen innoissani olen Ikeasta löytämistäni valkobeigeistä lahjapapereista. Minusta nuo ovat niin kauniita! Ostin nämä jo syksyllä ajatellen niiden käyvän sekä jouluun että muutenkin lahjapaketteihin, joten en ole satavarma onko tismalleen samoja enää saatavilla. Joka tapauksessa kannattaa kurkata Ikean paperiosasto, siellä on paljon kaikkea kivaa lahjapapereista paketointikortteihin ja nauhoihin.
Ikeasta löytyikin myös lasten lahjoihin punavalkoista paketointinarua, niihin halusin vähän leikkisämpää ilmettä. Aikuisten paketteihin sen sijaan hankin askarteluliikkeestä mustaa satiininauhaa ja sisustuskaupasta taasen kullanhohtoista narua. Hankalan mallisia lahjoja varten ostin samaisesta sisustusliikkeestä valmiita lahjapusseja, joihin on kätevä vaan sujauttaa sisältö ja koristella nätisti. Vielä jos olisi halunnut hifistellä, olisi rusettien väliin voinut sitoa vaikka eukalyptuksenoksan, pienen kimaltavan joulupallon, karkkitangon tai muuta yksityiskohtaa, mutta tällaisilla pelkistetyillä mennään tänä vuonna. Ei enää montaa yötä jouluun, iik!





Iso kiitos Jonna tästä(kin) ihanasta postauksesta, sun blogi on vaan paras ja vaikutat niin ihanan aidolta tyypiltä. ? ihaninta joulunaikaa Sinulle ja pikku perheellesi! ❤
Oho tulipa monta ihanaa ??
No IHANA sinä! Ihan parasta palautetta, kiitos Riikka kauniista sanoistasi <3 Tunnelmallista joulunaikaa sinullekin ?
Niin kauniita paketteja :) Voimapaperilla ja satiininauhalla saa ihmeitä aikaan.
Pakko kysyä mistä olet löytänyt nuo kuusi- ja tekstileimasimet?
Kiitos Linda :) Voimapaperin ja satiininauhan yhdistelmä toimii kyllä aina, yksinkertaista mutta kaunista! Tuo on itse asiassa valmis lahjapussukka, jonka ostin myös sisustusliikkeestä. Olisikohan merkki ollut House Doctor?
Voi miten kauniita paketteja ? itse olen maailman laiskin paketoitsija (pussiin vaan ja menoksi), mutta ihana katsella muiden kauniita paketteja!