Vitsit miten hauska viikonloppu on taas takana! Päätettiin lähteä Helsinkiin vasta lauantaina ja vietettiin perjantaina rentoa iltaa kotitekoisten burgereiden, Vain elämään ja saunomisen merkeissä. Lauantaina sitten auton nokka kohti Helsinkiä, jossa oli ensin ohjelmassa perheillallinen ulkona. Emme ole vuosiin käyneet perheen kanssa syömässä ihan vaan aikuisten kesken ilman lapsia, ja oli ihanaa istua yhdessä pöydän ääressä pitkän kaavan mukaan. Ravintolasta sitten suuntasin suoraan yllätysläksiäisiin, jotka oli järjestetty yhdelle parhaista ystävistäni hänen lähtiessä ulkomaille. Ilta oli super hauska, vaikka pieniltä kyyneliltä ei toki vältytty hyvästejä pikkutunneilla sanoessa. Onneksi aika kuluu nopeasti, ja nykyajan viestimien ansiosta yhteydenpito on tehty helpoksi.
Nyt kuitenkin takaisin Tampereella ja kiinni arkeen! Olen oikeastaan huojentunut, että pari seuraavaa viikonloppua saa olla ihan aloillaan täällä. Niin mahtavia kuin nämä edelliset Helsinki-visiitit ovatkin olleet ja miten ihanaa on ollut nähdä läheisiä siellä, olen mielelläni taas hetken paikoillaan. Monien ystävien kysellessä viihtymisestäni Tampereella on ollut kiva todeta, että mulla on täällä oikeasti todella kotoisa olo. En myöskään koe mitään pakottavaa tarvetta lähteä täältä aina Helsinkiin, toki perheen ja ystävien luokse mutta en vaan itse kaupungin takia, kuten esimerkiksi Vaasassa asuessa usein tuntui. Olkoot sitten vaikka vaan ensihuumaa, mutta sentään sitä ja aion totisesti ottaa ilon irti :) Näihin höpöttelyihin ja viime viikkoiseen asuun – ihanaa maanantaita!
Coat / Zara
shirt / Lexington (sponsored, find here*)
pants / Zara
bag / Givenchy
boots / Billi Bi (find here*)
*mainoslinkki / adlink
Love the outfit!
Can you post the link of the pants you are wearing? Thank you!
Thank you sweetie! Unfortunately this is an old pair, already bought a few years back. Tried to look for something similar from Zara but only found pants with lace trims, https://www.zara.com/fi/en/woman/trousers/view-all/faux-leather-leggings-with-lace-trims-c733898p4703529.html, otherwise they are just like mine.