Kiitos hurjasti eilisistä onnitteluista! Kuten sanoin ei vanheneminen aiheuta ahdistusta, mutta erityisen kivaa se on näin kaikkien ihanien onnittelujen ja viestien saattelemana. Nyt kuitenkin asiaan eli asujuttuihin! Kesävaatteita pois pakatessa saattoi jotain jättää kaappiin syksyäkin varten. Jotkin vaatekappaleet nimittäin taipuvat yllättävän hyvin myös syyskäyttöön, kuten tämä viime kesänä päälläni useasti näkynyt mustavalkoinen pilkkumekko. Tulin ajatelleeksi, että mekko sopisi tumman ja ajattoman kuosinsa puolesta hyvin myös tähän vuodenaikaan, etenkin näiden mokkaisten ylipolvensaappaiden kanssa. Ja vaikka mekko onkin pitkähihainen ja kävisi toki sellaisenaankin, halusin tuoda lisää syysfiilistä pukemalla yläosaan vielä muhkean neuleen. Tadaa, näin muuntautui suosikkimekko syksyyn sopivaksi “hameeksi”!
Tällaiset monikäyttöiset vaatteet ovat kyllä parhaita, ja tuntuu että nykyään pystyn saamaan niistä myös enemmän irti. Ennen en esimerkiksi osannut lainkaan käyttää hameita tai mekkoja (saati mekkoa syksyllä hameena, haha!), mutta vuosien aikana tyyli on muuttunut monipuolisemmaksi. Sainkin vähän aikaa sitten toiveen kaivaa vanhoja asukuvia arkistojen kätköistä ja tehdä throwback-postauksen tyylin muuttumisesta, katsotaan uskallanko sukeltaa asumuistojen sekaan :D





Knit / Samsoe & Samsoe
dress / Zara
boots / Zara
bag / Saint Laurent
Superkiva kombo! Olen itsekin miettinyt vastaavaa, mutta elementit puuttuvat :D
Joku mekko olisi hankittava mummini synttäreille, tuollainen pilkullinen kyllä himottaisi ja sitä voisi käyttää myös arjessa.
Kiitos paljon Johanna! Muistaakseni näin jossain blogissa nätin KappAhlin pilkkumekon, kurkkaa sieltä jos ei ole vielä onnistanut :)
Onpa ihana asu! Toi mekko(hame) sopii just täydellisesti syksyyn, etenkin ton paksun neuleen kanssa.
Kiitos kaunis Linda – kiva kuulla että iski! Aika näppärästi sai kyllä muokattua kesävaatteesta syksyyn sopivan :)
Näyttää ihan tosi hyvältä yhdistelmältä! Noi ylipolvensaappaat sopivat tuohon kuin nakutettu. Itselläni kun ei ole kyseisiä kenkiä, olen muunnellut saman tyyppistä asua kahdella eri tapaa. Polven alle ylettyvillä saappailla ja toisella kerralla taas maihareilla – sopii nekin yllättävän hyvin. Toki näden kanssa ohuet sukkikset ovat aika välttämättömät mutta silti :)
Ja myöhästyneet onnittelut vielä Jonna!
Kiitos ihana Sofia! Olen ollut kyllä niin hurahtaneena näihin saappaisiin, ihan täydellinen pari juuri hameille ja mekoille näin syksyllä. Kuulostaa hyvältä nuokin kombot! :)
Kiitos myös vielä onnitteluista ?
Täydellinen asu! ❤
Voi kiitos, superia että tykkäsit! :)
What a Nice combination of your skirt and the boots. I like it!
Thank you Nicole! How nice to hear that you like it :)
Todella kiva yhdistelmä ja täytyy ehdottomasti itsekin hyödyntää tuota ideaa mekosta neuleen kanssa. Toivottavasti toteutat throwback tyylipostauksen, se kuulostaa nimittäin tosi kivalta, varsinkin näin pitkäaikaisen lukijan näkökulmasta! ;)
Kiitos paljon Anne! Kätevää kyllä miten saa muunneltua kesävaatteita näin syksyynkin sopivaksi :) Iik, en tiedä uskallanko sukeltaa tuonne arkistojen syövereihin! ?
Ihana asu! ? Hirveän vähän tulee käytettyä hameita syksyisin ja talvisin, vaikka järkevästi yhdistämällä niistä saa vaikka kuinka lämpöisiä asukokonaisuuksia. Sisäinen vilukissani aamuisin ei ehkä suostu uskomaan tätä :’)
Kiitos Nanni! :) Olen nyt yrittänyt ryhdistäytyä hameiden ja mekkojen käytössä syksylläkin. Juuri esimerkiksi ylipolven saappailla ja pitkällä villakangastakilla lämmittää jo paljon – haastetta vilukissalle kokeilla, hih ;)