Harvemmin tulee postailtua ihan reaaliaikaisesti, mutta tänään oli sellainen fiilis, kun en eilen illallakaan enää ehtinyt ajastaa mitään aamuksi valmiiksi. Olin myöhään kotiin tullessani jotenkin ihan veto veks, ehkä tunteiden kuumeneminen Junior Masterchefiä katsoessa ja heti perään kiihkeä Ensitreffit Alttarilla -analysointi vei voimat, haha. Tiistai on kyllä tällä hetkellä ihan viikon paras telkkupäivä!
Tulin hetki sitten kuvaamasta Maj’n kanssa – heti kun on päivä, jolloin ei sada saavista taivaalta vettä, on siitä otettava ilo irti. Onhan tuolta jopa aurinkokin pikkuisen pilkahdellut tänään, virkistävää vaihtelua päiviä kestäneeseen sateeseen. Kuvailujen jälkeen takaisin kotiin, lämmitin itselleni lounaaksi eiliset keitonjämät, keitin kahvit ja nyt jatkan hommia koneen äärellä. Iltapäivän ohjelmassa olisi parien kamppiskuvien käsittelyä ja huomisen postauksen valmistelua, laskutusta ja sen sellaista. Niin ja ehkä sille gradullekin pitäisi joskus uhrata jokunen ajatus.
Olen kyllä niin iloinen siitä, että täältä Tampereelta löytyy myös bloggaavia kavereita. Tämän työn miinuspuoli kun on välillä sen yksinäisyys, hommia tulee tehtyä suurimmaksi osaksi kotoa käsin itsenäisesti, eikä ole päivittäin ympärillä työyhteisöä, joka inspiroi tekemään tai tsemppaa tarvittaessa. Sitä ehkä juuri välillä huomaankin kaipaavani, työkaverit ja kolleegat kun antavat niin paljon oli työ mikä tahansa! Olen esimerkiksi aikaisemmin ollut töissä, jotka eivät itsessään ole olleet niin mielenkiintoisia, mutta ympärillä olevien kivojen ihmisten ansiosta töihin on mennyt joka päivä hyvällä fiiliksellä. Siksi onkin aina niin antoisaa treffata tyyppejä, jotka tekevät samaa duunia. Voidaan suunnitella yhdessä, heitellä ideoita puolin ja toisin, puhua asioista jotka askarruttavat, sekä tietysti kuvata ja toteuttaa sisältöä toinen toisiamme auttaen.
Sellaista sekalaista höpinää tähän päivään. Nyt toinen kuppi kahvia ja jatkamaan Photoshopin äärelle! Mukavaa tiistaita :)
Here’s what my day looks like right now! Earlier today I was out shooting with Maj – it’s been raining many days in a row so when the rain finally stops you have to make the most of it. Luckily today we even got some sun, yay! After shooting I came back home, made some lunch of yesterday’s leftovers and continued working. It’s always so fun to meet friends who blog too, as this job can be quite lonely sometimes when you usually work from home. What makes every job more pleasant is the people you work with. I really like how we can discuss on everything, inspire and give ideas to each other, take photos together and so on. It gives you a lot more inspiration and energy!