Viisi vakkarituotetta

Bloggaajana saan usein testiin kosmetiikkatuotteita, joista valitsen aina parhaat palat vinkattavaksi tännekin. Monta tuotetta onkin vuosien aikana jäänyt vakkarikäyttöön kylpyhuoneen kaappiin tai meikkipussiin, ja ajattelinkin tällä kertaa nostaa esiin viisi sellaista. Näitä kaikkia olen ostanut uudet purtilot loppuneiden tilalle ja vaikka suurin osa on täällä joskus jo vilahtanut, niin tuotteet ansaitsevat uusintamaininnan!

Kosmetiikka1

Ruotsalaiseen L300 -merkkiin tutustuin viime keväänä blogikampanjan myötä ja sittemmin olen suositellut erityisesti Ultra Sensitive -sarjan Foaming Cleanser -meikinpuhdistusvaahtoa monelle ystävällenikin sekä ostanut tätä uuden purkin. Edullinen putsari vaahtoaa iholle hyvin ja poistaa meikin paremmin kuin aikaisemmin tähän asti kokeilemani tuotteet – loistava löytö siis! Jatkan ihonpuhdistusta vielä Lumenen Lähde-sarjan Pure Arctic Miracle 3in1 Micellar -puhdistusvedellä, jota käytän myös aamuisin säästääkseni kuivaa ihoani vesipesulta – plussaa pullon näppäryydestä. Vinkvink, tämä on juuri Stockalla kantisalessa!

Ihonhoidosta hiuksiin – tästä Moroccanoilin kuivashampoosta olen tehnyt oman postauksensa, mutta tätä on yhä ylistettävä. Kevyesti violettia sävyä sisältävä kuivashampoo kirkastaa vaaleita hiuksia ja pitää ne pidempään puhtaan tuntuisina. Miinusta korkeasta hinnasta, mutta tätäkin kannattaa bongailla tarjouksesta mm. Sokokselta tai Stockalta, joista olen omia varastojani käynyt täydentämässä. Huulituotteina taas yksi lempipunistani – Diorin Smile-sävy, jonka testiin toissa kesänä saatuani olen käyttänyt tätä jo varmaan parikin purtiloa. Täydellinen vaaleanpunaiseen taittava nudesävy! Huulien kosteuttajana taas suosin tätä Glamglow’n PoutMud Wet Lip Balm Treatment -huulirasvaa (postaus täällä), jota laitan usein yöksi tai välillä myös huulipunan päälle tuomaan samalla kiiltoa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *