Postaustoiveita?

Minulla on ollut viime aikoina jotenkin erityisen hyvä draivi blogin suhteen. Inspiraatiota riittää vaikka millä mitalla, eikä koneen ääressä istuminen tunnu lainkaan työltä, päinvastoin. Olen nauttinut blogin parissa työskentelystä täysin rinnoin – liekö sitten syynä se että on ollut oikeasti aikaa keskittyä tähän, kuvien laadun panostamiseen entistä enemmän innostava isompi kuvakoko vai teidän ihanien kannustavat kommentit, joista saa aina hurjasti virtaa. Tietysti tulee myös niitä päiviä, kun ei löydy mitään sanottavaa, mutta päivä tai pari somevapaata viikossa on tehnyt hyvää ja auttaa säilyttämään tasapainon.

Ruutubleiseri1

Näin syksyn tullen ajattelin taas kääntyä teidän puoleen ja tiedustella mieltymyksiänne ja toiveita. Minkälaiset postaukset ovat teidän mieleen juuri nyt, tai onko jotain mitä haluaisitte nähdä enemmän? Entä onko teillä mielessä jotain tiettyjä postaustoiveita? Sisustusjuttuja onkin jo toivottu ja niitä tulee varmasti olemaan syksyn aikana rutkasti, mielessä on myös henkilökohtaisempiakin aiheita muun muassa opiskelu- ja urajuttujen sekä oman suunnan löytämisen tiimoilta. Syysvaatekaappipostaustakin suunnittelin, vaikka arkistoja selaamalla huomasin tehneeni syyspukeutumisen kulmakivet -postauksen jo pariinkin otteeseen, mutta olisiko kiinnostusta uusitulle sellaiselle? Myös asuhaastetta uumoilin pitkästä aikaa, nimittäin tämän kuvissakin näkyvän ruudullisen bleiserin osalta!

Sana on vapaa ja kommenttiboksi teitä varten, heittäkää siis ihmeessä ideoita ja toiveita, jos sellaisia löytyy :)

Photo: Minna Somero / Edit by me

51 thoughts on “Postaustoiveita?

  1. Lisää asuja, niistä saa aina hurjasti inspiraatiota! Myös opiskelu, koti ja matkailujuttusi kiinnostavat :)

    1. Jes kiva kuulla, kiitos paljon Emma! Viime aikoina onkin ollut mahdollisuuksia kuvata asuja paljon enemmän, joten kiva kuulla että niille on kysyntääkin :) Ja voi matkailujuttuja tekisin itsekin mieluusti ja matkakuumeissani harmittelenkin ettei nyt ole valitettavasti reissun reissua kiikarissa :D Koti- ja opiskeluaiheita varmasti luvassa!

  2. Asupostaukset on mun lemppareita! Oon erityisesti viime aikoina fiilistellyt sun asuja, meillä mätsää mieltymykset hyvin yhteen. Myös kosmetiikkasuositukset on kivoja :-) Hei ja nyt teidän asunnosta ja sen sisustuspäivityksistä odottelen myös innolla postauksia!

    1. Ihana kuulla, kiitos! Asujen kuvaamiselle onkin ollut nyt enemmän aikaa ja yritän syksyn tullen pitää vähintään yhtä hyvää tahtia yllä :) Onneksi on tosiaan asukuvausseuraa sitten Tampereellakin. Sisustuspostauksia ihan varmasti paljon luvassa!

  3. Joo ehdottomasti syysvaatekaappi postausta ja asuhaastetta ruudullisen bleiserin ympärille! Ostin juuri omani eilen Zarasta ja kaipaan sen suhteen vinkkejä pukeutumiseen :)

    1. Jes loistavaa! Kaksi asua bleiserin kanssa jo kuvattu ja ainakin kolmas tarkoitus purkittaa vielä lähipäivinä, joten koitan saada ne ensi viikolle :) Bleiseri on kyllä ihana, en ole malttanut paljoa muuta viime päivinä pukeakaan!

  4. Reseptipostaukset on aina kivoja, myös jotain laukkuihin liittyvää esim lempparilaukut tai laukkuhaaveet :D
    kivaa syksyä ja kiitos ihanasta blogista! <3

    1. Laukuista toki höpöttelen mielelläni, hih. Jotain niiden tiimoilta voisin kyllä tehdä, haaveita ei taida tällä erää olla niin paljoa että riittäisi välttämättä ihan postaukseksi, mutta ainakin omista lemppareista voisin tehdä postausta. Ihanaa syksyä sinnekin ja kaunis kiitos itsellesi kun luet! <3

  5. Saan erityisen paljon inspiraatiota tyylistäsi – asusi ovat toteutettavissa olevia ja jokapäiväiseen elämään sopivia toisin kuin useiden muotiblogien asut nykyään. Asiat, joiden kanssa olen itse viimeaikoina kamppaillut pukeutumisessa on, kuinka yhdistää perus valkoinen kauluspaita eri tavoin mielenkiintoisesti mutta kuitenkin esimerkiksi töihin tai yliopistolle sopivasti. Sama ongelma minulla on mustien suorien housujen kanssa – kun on tottunut käyttämään mustia pillifarkkuja niin hienoinen extra löysyys housuissa muokkaa itselle vaikutelman, että löysemmän yläosan kanssa kokonaisuus jää jotenkin liian väljäksi. Ja nyt kun aasinsiltana voin tätä käyttää niin samaan ongelmaan olen oikeastaan rikottujen boyfriend- tyyppisten farkkujen kanssa: kuinka saada niille jatkoaikaa syksyn kylmenevissä säissä kun tosiaan dilemmana on ettei asukokonaisuus näyttäisi liian löysältä? Tulipas paljon sepustusta omista pukeutumisdilemmoista, mutta ehkäpä sinulta löytyisi jokunen oiva ratkaisu joka ei ole tullut mieleeni. Asuhaasteet ovat muutenkin suuressa suosiossani – omasta kaapista kuitenkin tulee suosittua muutamia perus vaatekappaleita joita sitten pyrkii yhdistelemään eri tavoin. :) Jos se ei tekstistäni siis tähän mennessä tullut selväksi niin pakko vielä ääneen sanoa: blogisi on ihan lempparini! Ihanaa viikkoa! :)

    1. Kiitos hurjasti Emmi ihanasta kommentista! Juuri tällaisista konkreettisista toiveista ja ideoista saa hyvin irti, joten mahtavaa että innostuit raapustamaan pidemmän pätkän :) Samoja löysien vaatekappaleiden yhdistämisen ongelmia on omassakin pukeutumisessani, siksi olen todennut esimerkiksi culottesit tosi haastavaksi vaatteeksi, kun tuntuu että kaapissa on niin paljon juuri niitä löysästi laskeutuvia yläosia.

      Valkoisen kauluspaidan varalle voisin yrittää keksiä jotain asuhaastetta, kuin myös boyfriend-farkkujen kanssa – laitan siis molemmat mieleen muhimaan. Tykkään itsekin muiden blogeissa tällaisista monta tapaa yhdistää sama vaate -postauksista, sillä niistä saa niin paljon inspiraatiota. Kiitos vielä kivoista ideoista ja kuin myös ihanaa viikon jatkoa! :)

  6. Mua kiinnostaisi lukea sun tulevaisuuden haaveista :) Millaisessa työssä haluaisit tulevaisuussa olla, haaveleitko perheen perustamisesta, millä paikkakunnalla ja millaisessa kodissa näet itsesi tulevaisuudessa yms? :) Eihän koskaan voi tietää mihin elämä kuljettaa, mutta suunnitella ja haaveilla saa aina :)

    1. Tosi kiva idea, kiitos Mimmu! Itse asiassa sellaisen postauksen kirjoitin reipas vuosi sitten, mutta se jäikin tuolloin lojumaan luonnoksiin. Hauska miten niistä haaveista on toteutunut sittemmin jo kaksi, silloin haaveilin muun muassa unelma-asunnosta keskustassa (joskin kaupunki vaihtui matkan varrella, hih) ja koiran hankinnasta. Nimenomaan suunnitella ja haaveilla saa ja pitääkin, joten mielelläni toteuttaisin tämän :)

  7. Odotan innolla kaikkia sisustuspostauksia, uusi kotinne näyttää mielettömän upealta! Asukuvat on myös omia lemppareita.

    Joku terveyteen ja hyvään oloon liittyvä postaus voisi olla mielenkiintoinen. Olisi hauska kuulla miten jaksat pysyä virkeänä ja iloisena nyt kun syksy lähestyy ja valon määrä vain vähenee -puhumattakaan syyssateista…

    Niin ja joko kohta saa innostua joulusta?? ;D

    1. Ihana kuulla, kiitos Jenni! Sisustusjuttuja ehdottomasti luvassa, sormet syyhyten odotan että pääsen kuvaamaan uudistettua keittiötä ja makuuhuoneen edistymistä! Terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää postausta voisin syksymmällä kyllä kirjoitella, joskin ensin täytyy saada ne omat vireystasot kuntoon :’D Olen nimittäin viime aikoina ollut ihmeen väsynyt ja toisaalta taas kärsinyt myös unettomuudesta (erikoinen ristiriita), mutta erityisesti nyt pimeän aikakauden lähestyessä on saatava taas energiat kohdilleen.

      Hahah, ihana! Olen hymyillyt Facebookissa kaikille memeille siitä kuinka toiset surevat kesän loppumista ja toiset taas laskevat innoissaan päiviä jouluun. Katsoin myös just jotain leffaa, jossa oli joulu ja ai että, vähän aloin salaa jo innostua ;) Ehkä täytyy kuitenkin odottaa ainakin lokakuun puolelle ennen kuin uskallan aloittaa fiilistelyä täällä julkisesti! :D

  8. Asupostaukset on tosi kivoja, saan niistä kivoja vinkkejä pukeutumiseen, vaikka oma tyylini on hieman erilainen kuin sinun. Myös helpot ja nopeat arkiruokareseptit on hyödyllisiä, koska päädyn aina jumittamaan tietyissä samoissa ruuissa viikosta toiseen. Minua kiinnostaisi myös opiskelujutut, koska itsekin olen tällä hetkellä vielä opiskelija, vaikka valmistunkin jouluna. :)

    1. Kiitos paljon Iida kommentista, ihana kun jaksoit raapustaa :) Arkiruokajuttuja yritän laittaa tulemaan hieman useammin, ehkä siinä samalla aktivoituisi itsekin kokeilemaan uusia helppoja arkeen sopivia reseptejä. Opiskelujuttujakin teen mielellään nyt syksyn tullen jahka graduprojekti pyörähtää käyntiin :)

  9. Asut on mun ehdottomia lemppareita eli niitä lisää! Varsinkin nyt ajankohtainen syyspukeutuminen kiinnostaa.
    Ja sitten myös sellaiset “pihistä vs. panosta” -postaukset olisi kivoja. Sellainen, kun teit vähän aikaa sitten laukuista. :)

    1. Ihana kuulla, laitetaan siis asuja tulemaan! Ja toivotaan kauniita syyspäiviä sateiden sijaan, niin pystyy kuvaamaankin niitä :’D Pihistä vs. panosta -juttujakin teen mielellään, täytyisi vaan keksiä jokin seuraava kohde, jos tulee mieleen niin saa huikata :)

  10. Sisustus-, syysasu- ja laukkupostaukset ovat mun ehdottomia lemppareita! Syysasut on sulla aina niin tyylikkäitä ja inspiroivia, mutta olisi hauska myös, jos tekisit postauksen myös sellaisista käytännöllisistä syysasuista, kuten vaikkapa sadeasusta. Kun usein tulee yliopistolle aamulla lähtiessä pieni asukriisi, kun haluaisi pukeutua tyylikkäästi, mutta sitten kuitenkin mukavasti. Itse olen myös katsellut viimeaikoina jonkin verran nahkaisia reppuja, kun usein tulee kannettua yliopistolle selkä vääränä jos jonkinlaista tavaraa laukussa :) Jos olet jossain nähnyt kivoja reppuja, niin olisi kiva nähdä niitä vaikka laukkupostauksen yhteydessä. Silmää miellyttävää reppua on ollut hankala löytää, kun niistä tulee usein vähän ala-aste ja yläaste -vibat :) Myös opiskelu- ja urapostauksia olisi kiva lukea, meillä kun on sama opiskeluala, joskin itse olen vasta kandivaiheessa. Kirjoitit joskus olevasi töissä pankissa, olisi kiinnostavaa kuulla esimerkiksi siitä työstä.

    1. Moikka Anna ja ihana kun kommentoit, kiitos! Kuulostaa oikein hyvältä, käytännölliset syysasut ainakin lähtee toteutukseen :) Vitsit juuri näin eräällä showroomilla nahkaisen repun joka oli tosi kaunis, mutta en nyt kuollaksenikaan saa päähän mikä se merkki oli.. Yritän selvittää ja palata vaikka tähän kommenttiboksiin jos saan sen selville! Opiskelu- ja urajuttuja teen mieluusti ne kun ovat nyt niin ajankohtaisia itsellenikin. Olen ollut aikaisemmat kesät tosiaan pankissa töissä, mutta en kuitenkaan viitsi avata työjuttuja täällä blogissa sen tarkemmin, toivottavasti ymmärrät :) Pohdintaa tulevaisuudesta ja urahaaveista voin kyllä mielellään tehdä!

  11. Syys-/talvitakeista (nykyään tuntuu että melkein samalla pärjää ku ei oo oikeeta talvea :/) ois kiva joku kollaasipostaus. Nyt kun kirjoitin tuo tuli fiilis, että oisit tehnytkin sellaisen postauksen vasta mutta ehkä et? :D Sit asusteista! Vinkkejä ja ideoita miten käyttää asusteita, esim huiveja, asuja piristämään. Ehkä tällainenkin jo on haha

    1. Taisin tehdä keväällä kevättakesita sellaisen kollaasin, mutta eiköhän laiteta uusintaan nyt syksyversio ;) Välillä kyllä naurattaa kun muistelee onko tehnyt jotain jo ennen ja saattaa löytää ihan tismalleen samanlaisen postauksen vuosien takaa – johan tässä on viisi vuotta tullut turistua ja siihen mahtuu aika monta postausta :’D

  12. Vaatekaapin kulmakivistä ois kiva lukea ja saada sekä vertailua omaan kaappiin että uusia ideoita hankintalistalle :) oon myös laukkupostauksen kannalla, plussat ja miinukset ja mitä ylipäätään oot tykännyt, onko ollut hyvä hankinta jne. Ja tietty kaikki “ylimääräinen” höpötys ja kuulumiset, sekä ehdottomasti peukku Telma-postauksille!!

    1. Kiva kuulla, pistetään siis uusittu vaatekaapin kulmakivet tekeille! Laukkupostaus olisi kiva tehdä vaikka videolla, minä kun yritän viiihdoin ja viimein saada itseni kokeilemaan niiden tekoa, mutta katsoaan ;) Ja hyvänen aika Telmahan ei ole vilahtanut täällä pitkään aikaan kunnolla, täytyy omistaa pikkuiselle pian oma postauksensa <3

  13. Asupostaukset, päivä kanssani -postaus ja kosmetiikkajutut kiinnostaa :) Postaus sun arkimeikistä vois esimerkiksi olla kiva! Ylhäällä on tullutkin jo muita hyvä ehdotuksia :) kivaa syksyä Jonna!

    1. Kiitos kivoista ideoista Ida, johan tässä on tullut monta korvan taakse :) Kuin myös ihanaa syksyä!

  14. Haluisin nähdä kollaasin muodossa sinun sisustus-unelmiasi, esim. unelma valaisimia/koriste-esineitä/huonekaluja, jotka jonain päivänä toivot saavasi! :)

    1. Vitsit kiva idea kyllä, mutta mulla ei oikeastaan taida oikein olla sellaisia! En ole niin sisustushifistelijä, että mielessä olisi esimerkiksi jotain designhaaveita, niin ei oikein tule nyt mieleen mitään. Toki jos tuleekin yhtäkkiä jotain niin laitan toteutukseen :)

  15. Olen tykännyt tosi paljon kaikista tähänastisista postauksista, joten jatka vaan samaan malliin :) Komppaan myös edellä tulleita postausideoita. Itseäni kiinnostaisi kuulla myös erityisesti opiskeluasioista. Lisäksi mietin, että kirjoititkohan vaihtosi jälkeen jotain kokoavia ajatuksia vaihdosta? Jos et, niin sellainen postaus olisi kiinnostava. Kiitos taas ihanasta blogista!

    1. Ihana kuulla, kiitos paljon Kata :) Tässä tuli tosiaan monta hyvää postausideaa, superia. Opiskelujuttuja olisikin tarkoitus ottaa nyt taas pitkästä aikaa esiin, jahka vielä graduprojekti lähtisi pian kunnolla käyntiin, niin voisi tehdä jotain updatea sillä saralla. Vaihdosta taisin tehdä sellaisen asioita joita opin tai muita koettuja fiiliksiä sinä aikana, en oikein tiedä onko mulla valitettavasti enää oikein muuta annettavaa kuin mitä silloin jo kirjoitin, hmm. Kaunis kiitos itsellesi kun luet! :)

      1. Kuulostaa hyvältä, innolla uusia postauksia odotellessa! Mietinkin, että olet varmaan kirjoitellut ajatuksia vaihdosta, en vain jostain syystä muista/löytänyt sellaista postausta. Olen itse parhaillaan vaihdossa ja on jostain syystä kauhea kaipuu Suomen tunnelmalliseen syksyyn, niin yritän parhaillaan muistutella itseäni vaihdon hyvistä puolista :D Muuten se postaus, missä kerroit lähdöstä eri vaihtokohteisiin poikaystävän kanssa, oli todella hyvä (vaikka kommentoinkin sitä näin yli vuoden myöhemmin..) ja kiva, kun kirjoitat välillä vähän henkilökohtaisimmistakin asioista (vaikka liikaa henkilökohtaisuuksiin ei tieenkään tartte mennä) :)

        1. Tässä se mainitsemani postaus, https://jonnaluukko.com/2016/04/vaihdossa/. Toki fiiliksiä tuli tuolta ajalta kirjoitettua paljon ihan normipostausten seassa, mutta tuossa ainakin yksi :) Voi, ymmärrän hyvin! Itsellekin iski välillä ihan hurja ikävä kotiin, mutta loppupeleissä aika meni ihan älyttömän nopeasti, joten piti vaan nauttia kaikesta täysin rinnoin. Tsemppiä sinne, kyllä se ikävä taas laantuu ja Suomen syksyn ehtii kokea vielä monen monta kertaa <3

          Kiitos vielä palautteesta, ihana kuulla :) Yritänkin aina aika ajoin tuoda tänne mukaan myös ajatuksia ja fiiliksiä pinnan alta aiheista jotka eivät tunnu liian henkilökohtaiselta jakaa.

  16. Resepti- ja asupostaukset + inspiraatiojutut on kivoja. :) Olisi myös mielenkiintoista lukea urasuunnitelmistasi.

    1. Hienoa kuulla, kiitos Kati :) Urasuunnitelmista (tai lähinnä suunnitelmien puuttumisesta :D) onkin jo yksi postaus luonnoksissa ja yritän saada sen pian julkaisuun!

  17. Syysvaatekaapin kulmakivet on kiva palauttaa mieleen. Myös asupostaukset muutoin syysvaatteista olisi mukavia. Teit hetki sitten postauksen ketjuliikkeiden laukuista. Toivoisin saman tyyppistä postausta meikeistä tai vaatteista. Ja toivoisin, että vielä enemmän pidättäytyisit todellakin vain ketjuliikkeiden/merkkien tuotteissa, joiden hinta ei nouse kovin korkealle. Mukavaa syksyä!

    1. Kiva kuulla, täytyy siis laittaa uusittu versio syysvaatekaappijutusta :) Ja huomenna tulossa ensimmäinen syksyinen asukin! Kiitos myös muista ideoista, budjettipostauksia vaatteista tai meikeistä teen kyllä mielelläni, joten laitetaan tämä korvan taakse :)

  18. Kiitos ihanasta blogista :) Tykkään erityisesti asukuvista ja muotijutuista, kuvat ovat kauniita ja blogisi saa minut hyvälle tuulelle. Sinulla on paljon ihania laukkuja ja toivoisin postausta laukuistasi. Esimerkiksi missä tilanteissa olet käyttänyt mitäkin laukkua, miten olet sen yhdistänyt vaatteisiin, onko käytössä tullut jotain huomioitavia asioita. Mukavaa syksyn jatkoa :)

    1. Voi kiitos itsellesi Laura kun luet! :) Kuin myös ihanista sanoistasi. Laukkujutuille tulikin täältä paljon peukkuja, ja voisin ainakin yrittää toteuttaa sellaisen videon muodossa. Olen niin pitkään vannonut itselleni että haastaisin itseni kokeilemaan taas videoita ja tässä olisi kiva aihe, yritetään siis ;) Kiitos ideasta ja mukavaa syksyn jatkoa sinnekin!

  19. Vaatteet ja kengat, se riittaa minulle. Respetit ei kiinnosta kylla yhtaan, mutta se johtuu varmaan siita, etta ole sinua huomattavasti vanhempi ja koen olevani erittain hyva kokki! (?) En myoskaan hirveasti osaa arvostaa ravintola-arvosteluja lyhyilta lomamatkoilta. Minusta ravintola-arvostelu on parhaimmillaan silloin kun on kierretty suuri maara ravintoloita samassa kaupungissa, etta on pohjaa verrata niita toisiinsa. Ei siita tosin haittaakaan ole jos syo jossain kaupungissa kahdessa paikassa ja molemmat on hyvia, ja haluaa sen mainita.
    Tykkaan sun pukeutumistyylista, siksi seuraan. Kiitos

    1. Kiitos Sanna, kiva kun seuraat! Vaatejutut ja oma tyyli täällä onkin varmasti suurimmassa osassa, joten mukava kuulla että ne miellyttävät. Varsinaisia ravintola-arvosteluja ei ole toki tarkoituksena tehdäkään, vaan lähinnä jakaa ravintolavinkkejä reissuilta kun niitä kuitenkin lukijat aina toivovat ja itsekin otan muilta aina hyvät vinkit talteen :)

  20. Oikeastaan kiinnostaa kaikki mitä tossa jo itse listasitkin :) Mutta eniten asut ja nyt syyspukeutuminen ja joku kollaasi tämän hetken parhaista syysvaatteista ja miksei takeista ja pipoistakin. Sitten mua kiinnostais paljon postaus siitä oman suunnan löytämisestä ja muutkin sellaiset henkilökohtaisemmat jutut ja aiheet :) Asuhaasteet on aina kivoja ja sellainen olisi kiva nähdä missä samaa asua muunnellaan eri näköiseksi pelkillä kengillä ja/tai asusteilla. Ja nyt tuli mieleen myös, että sellanenkin postaus olisi kiva missä esittelet lempivaatteesi, lemppari farkut, lemppari takki, lemppari mekko jne :D

    1. Ihana kuulla, kiitos paljon! Syysvaatejutut saivat täällä paljon liputusta, joten sellaisen tulen varmasti tekemään lähiaikoina kollaasin muodossa :) Ja tiedätkö tuota lempivaatteeni -postausta olen pyöritellyt päässäni jo pidemmän aikaa ja nyt syksyllä ajattelin vihdoin sen toteuttaa! Haaveilen tekeväni sen videolla, kun olisi kivempi siten esitellä vaatteita, mutta katsotaan nyt miten tämä videoihin taas opettelu lähtee käyntiin :’D

      1. Oi jee, kiva jos olet lempivaate postausta itsekin miettinyt ja vielä parempi jos toteutat sen videolla!! Jään innolla odottamaan :)

  21. Yay, I’m totally up for more outfit posts! :) Also, items like a day in the life or something is always nice to read.

    xx Carian

    1. That’s lovely to hear <3 And how sweet of you that you've probably used a translator to understand the post - sorry for the missing translation! Thank you dear and have a great weekend :)

  22. Vaate- ja kauneusjutut kiinnostavat aina. Tällä hetkellä kaipaisin vinkkejä hyvistä hiustuotteista ja hiusten laittamisesta. Miten saada hiukset näyttämään huolitelluilta ja tuuheilta. Myös vaatteiden säilytysratkaisut kiinnostavat tai vaatteiden inventaario- mitä klassikoita kannattaa pitää ja mitä laittaa kiertoon.

      1. Kiitos Amelie kivoista ideoista! Tällä hetkellä mulla on itsellänikin pieni hiuskriisi kun tuntuu ettei niitä meinaa saada laitettua kivasti, mutta jahka löydän ratkaisut niin esittelen tuotteet toki täälläkin. Ainakin lempivaatteet -postaus on tulossa jahka ehdin sen kuvata ja syysvaatekaapin kulmakivistä olen myös tekemässä :) Ja kaunis kiitos itsellesi kun luet! <3

  23. Postaus syys-/talvikengistä. Olen miettinyt satsaavani uusiin klassisempiin ja pienellä korolla oleviin kenkiin, joten apua/vinkkejä kaipaisin:)

    1. Kiitos ideasta, teen tämän mielelläni! Koitan laittaa toteutukseen jo tämän viikon aikana :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *