Postauksen otsikko on ollut varmasti yksi useiten kuulemiani kysymyksiä viime aikoina. Miltä susta nyt oikein tuntuu muuttaa Tampereelle? Kuulostaa kun tässä oltaisiin lähtemässä maailman ääriin, vaikka tosiasiassa kyseessä on vain parinsadan kilometrin etäisyys. Toisaalta pitihän ajatukseen silloin alussa itsekin tovi totutella. Olen kuitenkin asunut viime vuodet myös Vaasassa opiskelujen tiimoilta, joten mikään valtaisa shokki uusille kulmille muuttaminen ei ole. Tuntuukin, että suurin osa kysymyksen esittäneistä on itse asunut ainakin suurimman osan elämästään Helsingissä ja sieltä pois muuttaminen tuntuu edes ajatuksen tasolla mahdottomalta. Muistan itsekin yhä ajat ennen opiskeluita, kun taisin sanoa ääneenkin kuinka en voisi muuttaa muualle, mutta niin sitä kummasti ajatusmaailma avartuu vuosien myötä.
Tämä alkusyksy on vielä pienoista ravaamista kahden kaupungin välillä, kun molemmilla on työjuttuja Helsingissä, mutta olen kuitenkin ehtinyt jo tutustua uuteen asuinkaupunkiimme. Olen käynyt koiralenkeillä lähimaastossa ja ihastellut uusia maisemia. Yrittänyt olla eksymättä ja käyttänyt ahkerasti puhelimen navigaattoria, minä ja minun huono suuntavaistoni. Olen käynyt lähikukkakaupassa, fiilistellyt miten ihana asuinalueemme on ja sanonut käsi päivää naapureille. Luonut omia arkirutiineja, jotka alkavat tuntua jo aika kivoilta.
Kuten aikaisemmin mainitsin, ei uuteen kaupunkiin muuttaminen ole kuitenkaan pelkkää ruusuilla tanssimista, vaan liittyy siihen omalla kohdallani myös vähän pelkoa. Se mikä muutossa ja kotiutumisessa nimittäin eniten jännittää on oman tukiverkon muodostaminen ja pelko yksinäisyydestä. Vaikka minulla onkin kokemusta uusille kulmille muuttamisesta, oli opiskellessa lähtökohta niin täysin eri, ettei sitä oikein voi verrata. Kauppisopiskelut Vaasassa aloittaessani olivat kaikki samassa tilanteessa ja oli ikään kuin pakko muodostaa uudet verkostot, joten se oli suhteellisen helppoa. Joskin oli niitä yksinäisyyden tunteita uusista kavereista huolimatta alkuaikoina välillä sielläkin. Nyt poikaystävän työn perässä tänne muuttaessani ei itselläni kuitenkaan ole ennestään oikein mitään “kiinnekohtaa” kaupunkiin – toki Tampere on lunastanut paikkansa sydämessäni seurusteluvuosiemme myötä, mutta ystäväni ja perheeni ovat kuitenkin pääkaupunkiseudulla. Uusi työympäristö voisi helpottaa ja aluksi mietinkin jonkin osa-aikatyön hakemista sitä ajatellen, että tutustuisi ihmisiin, mutta lopulta totesin gradun, blogityön ja vielä jonkin toisen työn olevan turhan vaativa yhtälö.
Onneksi en ole kuitenkaan ihan puilla paljailla täällä, vaan niin poikaystävän kuin blogin myötäkin täältä löytyy muutamia tuttuja. Myös yksi parhaista ystävistäni opiskelee täällä ja asuu lähes naapurissa, mutta tietysti sitä toivoo löytävänsä tällaisia hyviä ystäviä useampia. Olenkin rohkeasti pyytänyt täällä asuvia puolituttujakin lähtemään joskus kahville, ja ilahtunut suuresti jonkun toisen ehdottaessa treffaamista. Uuteen kaupunkiin muuttaessa ei parane jäädä odottamaan, että ihmissuhteet syntyisivät itsestään, vaan on otettava härkää sarvista ja oltava aktiivinen. Harva pahastuu pyynnöstä lähteä kahville, tai jos sattuu pahastumaan, niin hänen menetyksensä, hehe.
Tietysti Tampereelta on ikävän yllättäessä lyhyt matka Helsinkiin ja siellä tulee varmasti käytyä tiuhaan joka tapauksessa, mutta olisihan se kivempaa, että arki Tampereella olisi mieleistä kaikin puolin. Luulen myös, että tulen graduprojektin lähtiessä käyntiin viettämään paljon aikaa yliopiston kirjastollakin, niin ehkäpä uusia tuttuja löytyy ajan myötä sieltäkin. Avoimin mielin siis ja oma-aloitteisuutta kehiin! :) Aihe on varmasti ajankohtainen näin syksyn kynnyksellä myös monille opiskelut toisaalla aloittaville – löytyykö sieltä ruudun takaa uuteen kaupunkiin muuttaneita ja samoja fiiliksiä läpikäyviä?
Tervetuloa Tampereelle <3 Itse muutin pari vuotta sitten tänne nimenomaan kauppis-opiskelujen perässä ja Tampere oli ehdoton ykkös-hakukohteeni, vaikka pk-seudulta kotoisin olenkin! Rakastan tätä kaupunkia, sen katuja, fiilistä ja ihmisiä (+murretta :D)!
Ehkä joskus törmätään yliopiston kirjastolla, itsellä alkaa kandiurakka pikkuhiljaa ja minähän oon innokas höpöttelemään kaikille ja uusiin ihmisiin tutustuminen muistakin kuin niistä omista piireistä on aina rikkaus, joten pitäisi itekkin olla enemmän oma-aloitteinen tutustumaan kaikkiin tai pyytämään vaikka istuskelemaan johonkin tän kaupungin ihanista kahviloista ilman pelkoa yli-innokkuudesta, sitä ei koskaan tiedä mistä yllättävistä tilanteista saa itselleen ystäviä eliniäksi :) Ihanaa loppukesää (tai jo syksyn alkua JÄIKS) sulle, ja kiitos ihanasta blogista, kirjoitat niin kivalla fiiliksellä ja postauksiasi on aina ilo lukea<3
Kiitos paljon Oona ihanasta kommentistasi! <3 Tampere on kyllä ehdottomasti Helsingin jälkeen se mieluisin kaupunki jonne asettua, täällä on ihanan rento fiilis ja huippuja ihmisiä. Niin ja tietysti se murre, se on tullut jo tutuksi tuon paremman puoliskon myötä, hih ;)
Tuut todellakin huikkaamaan jos törmätään kirjastolla! Saa tosin nähdä koska pääsen sinne asti ja aloitan graduprojektini.. :D Hurjasti tsemppiä kandiurakkaan ja ihanaa syksyn alkua, lämmin kiitos vielä itsellesi kun kommentoit!
Olen pohtinut viime aikoina samoja asioita. Helsinkiin muuttaessa onneksi kaikki lukioaikaiset ystäväni ovat lähempänä kuin aiemmin heidän opiskellessaan täällä. Toivon myös uuden työn kautta saavani uusia kaverisuhteita.
Pitää vain itse olla rohkea ja toimia! :)
Samoja ajatuksia myös sielläkin. Työn kautta saa varmasti uusia tuttavuuksia, se on niin luonteva ympäristö tutustua :) Kiva myös jos sieltä löytyy kuitenkin kavereita entuudestaankin, sekin helpottaa jo paljon kun ei ole ihan puilla paljailla! Tsemppiä muuttoon ja sitä rohkeutta! <3
Hei Jonna ja tervetuloa Tampereelle :)
Itse olen tamperelainen, joka asuu tällä hetkellä Porissa poikaystävän töiden vuoksi eli samanlaisessa tilanteessa elän niin kuin sinäkin! Muutama kuukausi on asumista länsirannikolla takanapäin, pakko myöntää että ikävä Tampereelle on… Perhe ja ystävät asuvat siellä. Olen saanut muutaman ystävän töistä mutta kukaan heistä ei ole niin läheinen. Pitäisi kanssa olla hieman rohkeampi ja pyytää kahville :)
Näin sinun lentokentällä, olit kiiruhtamassa koneeseen niin en kerennyt pysäyttämään :) toivottavasti oli hyvä reissu!
Heippa Eveliina ja kiitos paljon kivasta kommentistasi! Samoja fiiliksiä siis varmasti läpikäyty sielläkin muuton myötä. Ensimmäiset kuukaudet voivat varmasti olla vaikeita, sillä kyllähän se sopeutuminen vie oman aikansa. Ihana kuitenkin kuulla, että olet jo löytänyt sieltä kavereita, ehkä ne syventyvät ajan kanssa vielä läheisemmiksi ystävyyssuhteiksi :) Hurjasti tsemppiä sinne Poriin!
Ja voi vitsi, harmi ettet ehtinyt vetäisemään hihasta! Tuppaan kyllä juoksemaan aina kauheaa vauhtia minne sitten menenkin, pitäisi välillä opetella hidastamaan tahtia :’D Oli kiitos ihana reissu!
Hei ihana postaus! Itse muutin 2,5 vuotta sitten Oulusta Tampereelle miesystäväni töiden perässä ja aina pian työrintamalla onnisti, mutta pitkään kamppailin yksinäisyyttä vastaan – koska meillä ei ennestään tuttuja täällä oikeastaan ollut. Viime aikoina alkanut olla paljon helpompaa, mutta ei kaikki itsestään synny ja muutu. Kyl se vaati itseltä lopulta aika paljon. Mut uskon et sulla asiat myös järjestyy ja löytää sen oman paikkansa pikkuhiljaa! :-) ja mulle voi aina laittaa viestiä, jos kahvittelu seura tai yhteiset lenkkeilyt meidän staffipennun kans kiinnostaa! :-)
Hei Satu ja kiitos ihana kun kommentoit! Rohkaisevaa lukea muiden kokemuksia samanlaisista tilanteista :) Uskon ettei ole ollut varsinkaan alussa helppoa, mutta hienoa kuulla, että nyt on jo helpottanut! Olen ehdottomasti samaa mieltä, että vaatii paljon ponnisteluja ja vaivannäköä itseltä, mutta on varmasti myös opettavaista kokea uusia tilanteita ja heittäytyä välillä epämukavuusalueelle. Ihana pidän tämän mielessä! <3
Olipa hyvä kirjoitus ja samankaltaista tilannetta löytyy täältä. Muutin Tampereelle muutama vuosi sitten työn perässä ja paljon sama tilanne: ystävät ja perhe Helsingissä ja muualla Suomessa. Voi kun olisinkin ollut yhtä aktiivinen kuin sinä, mutta selitän omaa laiskuuttani sillä, että oli paljon työmatkoja jne ja surautinkin sitten vaan autolla kotiin. Nyt onneksi pienen taaperon myötä on tullut tutustuttua uusiin ihmisiin ja koettua kaupunkia. Käytän edelleen navia kun liikun täällä “kehäteillä”, en vieläkään hahmota yhtään näitä kuvioita. Samoin Pyynikin maastoille en ole vielä yksin mennyt, kun oon ihan pihalla missä olen (saa nauraa). Minulle saa laittaa ilman muuta viestiä jos kaipaat lenkkikaveria vaikka sinne Pyynikille – ehkä minunkin olisi aika oppia ne maastot. Joka tapauksessa olen varma, että kotiudut hyvin ja löydät uusia tuttavuuksia. Täällä on kyllä kiva fiilis ja olemme viihtyneet hyvin.
Kiitos Maarit hurjasti kommentistasi! Onneksi kirjoitin, koska tänne on tullut niin kivoja kommentteja ja on ollut rohkaisevaa lukea muiden samanlaisia kokemuksia :) Hymyilytti tuo Pyynikillä pihalla oleminen, koska olen ihan samanlainen :’D Poikaystävä juuri yhtenä päivänä kehoitti minua menemään sinne lenkille koiran kanssa, kunnes hetken emmittyään hän totesi, ettei ehkä sittenkään kannata koska varmaan eksyisin, hahah. Ehkä eksytään sinne sitten joskus yhdessä, hih! Ihana kuulla että olette viihtyneet täällä, varmasti alku on aina vaikeaa, mutta hienoa kuulla että nyt on jo helpottanut. Lämmin kiitos vielä kun kommentoit! <3
Kiva lukea ajatuksiasi! Olen asunut koko ikäni Helsingissä, joten kuten myös sinulla on minullakin ystävät, perhe ja muu tukiverkosto täällä. Lisäksi kaikki tuntuu Helsingissä tutulta ja turvalliselta ja ajatus uuden kaupungin kutsumisesta kodiksi tuntuu vielä vähän kaukaiselta ja jännittävältä. Lähden opiskelemaan uutta alaa, takana jo yksi tutkinto, joten en ihan sovi sinne lukion penkiltä tulleiden joukkoon (ja fuksimeininkeihin, apua :D) aviomiehineni, koirineni ja asuntolainoineni. Se jännittääkin eniten, että löydänkö muita oman henkisiä, kolmenkympin kynnyksellä olevia ihmisiä, joista voisi alkaa rakentaa omaa tukiverkostoa uuteen kaupunkiin. Kuten sanoit, täytyy vain ottaa härkää sarvista!
Tsemppiä Tampereelle sopeutumiseen! :)
Heippa Erika ja kiitos paljon kommentistasi! Tiedän tunteen, aikoinaan ennen Vaasaan lähtöä tuntui oudolta ajatukselta sopeutua johonkin toiseen kaupunkiin ja jättää Helsinki ystävineen taakse. Onneksi se lähipiiri ei kuitenkaan katoa minnekään ja ystävät ja perhe odottavat siellä kyllä :) Ymmärrän myös jännityksen, kun on itse eri tilanteessa kuin suurin osa opiskelunsa aloittavista. Muistan kuitenkin, kuinka meilläkin oli tosi paljon eri elämäntilanteessa olevia ja myös muita kuin niitä suoraan lukion penkistä tulleita, joten ihan varmasti löydät samanhenkisiä opiskelukavereita :)
Kiitos vielä ja paljon tsemppiä uusiin kuvioihin! <3
Tsemppiä uusiin kuvioihin Tampereella!
Olen itsekin muuttanut Tampereelle viitisen vuotta sitten ja muistan edelleen sen fiiliksen, kun alaovesta lähtiessä piti ankarasti pohtia, kummassa suunnassa se keskusta olikaan.. että samanlainen suuntavaisto täälläkin ja selvitty on! :D
En tuntenut muuttaessani täältä oikeastaan ketään, mutta juurikin rohkeasti kahville pyytämällä tai lounastreffejä sopimalla Tamperekavereita alkoi vähitellen löytyä :)
Mikäli kaipaat kahvi- tai lounasseuraa, vertaistukea tamperelaistumiseen, niin laita viestiä! Olen seurannut blogiasi pitkään ja vaikutat super kivalta tyypiltä! :)
Kiitos paljon Meeri kivasta kommentistasi! Hihi, lohduttavaa lukea, että on ollut muitakin samassa tilanteessa ja vieläpä yhtä pihalla :’D Naurattaa kulkea keskustassa iPhonen kartta nenän edessä, mutta minkäs teet kun on maailman surkein suuntavaisto! Mahtava kuulla että olet sopeutunut hyvin ja löytänyt uusia kavereita. Ja ihana, pidän kahvi- tai lounasseuran ehdottomasti mielessä! <3 Sitä ei täällä ole tosiaankaan liiaksi :)
Voin samaistua fiiliksiisi, itse olen myöskin aikoinaan muuttanut Pohjanmaalta Pirkanmaalle Tampereen ympäryskuntaan ja siitä sitten myöhemmin Tampereelle. Tampere on niin mukavan kokoinen (pieni ja suuri yhtäaikaa) ja jollakin tapaa kotoisan maalaiskaupunkimainen, että tänne kotoutuu kyllä nopeasti! Nyt 8 vuotta Tampereella asuneena tuntuu kuin olisin asunut täällä aina! :)
On ollut niin rohkaisevaa lukea muiden kommentteja samasta tilanteesta. Mahtava kuulla että olet viihtynyt noin hyvin! Varmasti sopeudun tänne itsekin, Tampere on ihana kaupunki rentoine ihmisineen :) Kiitos Piia kivasta kommentistasi!
Mä oon sitä mieltä, että ihan kaikkien kannattaisi ehdottomasti muuttaa edes hetkeksi pois niistä samoista tutuista ympyröistä eikä asua koko elämäänsä samalla paikkakunnalla, oli sitten kyseessä Helsinki, Pihtipudas tai vaikkapa Ivalo. :)
Juurikin näin! Muualle lähteminen on ainakin itselläni ollut todella kasvattavaa ja avartavaa, joten sitä voisi suositella kyllä ihan jokaiselle :)
Itse muutin viime syksynä opiskelemaan Turkuun, vaikka sydän ja järki käski jäämään kotiini Tampereelle. Minulla jäi Tampereelle perhe, ystävät, työ ja myös poikaystävä, jolla niin hyvä työ Tampereella, että lähteminen hänelle ei ollut vaihtoehto ainakaan vielä. Ensimmäisenä iltana, kun vanhemmat minut asunnolleni Turkuun veivät ja lähtivät kohti Tamperetta, minulle iski järjetön ikävä ja katumus. Siitä huolimatta ensimmäiset viikot menivät ihan hyvin ja tutustuin muutamiin ihmisiin. Joka viikko matkustin Tampereelle töihin ja näkemään läheisiäni, kunnes viikko viikolta Turkuun takaisin lähteminen kävi kokoajan vaikeammaksi. En ole koskaan kokenut olevani ihminen, joka masentuu helposti, mutta niin siinä vain kävi. Jokainen aamu Turussa kävin kamppailua siitä, jaksanko nousta edes sängystä ylös — useimmiten en. Tämän myötä menetin otteeni niihin uusiin ihmisiin sekä koulun käymiseen, että jäin täysin yksin uudessa kaupungissa. Joululoman jälkeen totesin läheisilleni, että seuraavan kerran kun Turkuun menen, pakkaan kamani ja lähden pois. Se kaupunki, se koulu eivätkä ne ihmiset olleet minua varten. Elämäni paras päätös, enkä ole koskaan ennen osannut arvostaa kotikaupunkiani niin paljon kuin nyt.
Ongelma ei liittynyt vain yhteen asiaan, vaan kokonaiskuva oli niin kaukana siitä, mitä elämältäni halusin. Jos edes se koulutus, johon pääsin, olisi ollut varmasti se “mun juttu”, ei elämäni siellä olisi ollut niin vaikeaa. Sillä en tälläkään hetkellä koe mahdottomaksi asua jossain muualla, mutta elämän eri osa-alueiden pitää olla sellaisessa balanssissa, että se toimii.
Huonoista kokemuksistani huolimatta, tervetuloa Tampereelle. Täällä on ihania ihmisiä ja ihania asioita, joita kokea. Toivottavasti viihdyt täällä yhtä hyvin kuin minä. <3
Kiitos Ilona kun kommentoit ja jaoit oman kokemuksesi! Eivät varmastikaan kaikki kokemukset ole positiivisia ja joskus voi käydä noinkin, olit kuitenkin rohkea kun kokeilit. Eipähän ainakaan jää kaduttamaan, että olisit jättänyt jotain tekemättä. Rohkea päätös myös palata takaisin kotiin ja myöntää, ettei vaan toiminut. Ihana kuulla että olet nyt onnellisesti takaisin lähipiirin luona ja siellä minne sydän kuuluu! <3
Itse muutin kymmenen vuotta sitten Turusta Helsinkiin työn takia. Helsingissä asui yksi ainut tuttu (ei ystävä) jota näin satunnaisesti ja työpaikkakin oli pieni, minun lisäkseni siis yksi työkaveri.
Onneksi muutin juuri kesän alla, koska ensimmäisen puoli vuotta olin aika yksin etenkin viikot. Viikonloppuisin yksi kaveri kävi Helsingissä aika usein, jolloin näin häntä ja toki kävin Turussa vanhemmilla ja kavereilla aika usein.
Toisaalta arkipäivät meni töissä ja sen jälkeen usein lähdin vain kävelylle tai pyöräilemään mihin päin vaan. Ja viikonloppuisin jos olin yksin, niin kävin keskustassa ja kaikkialla. Tällä tavalla toisaalta kaupunki tuli nopeasti tutuksi ja vaikka välillä oli tylsää olla yksin, en tuntenut itseäni yksinäiseksi.
Pikku hiljaa niitä kavereita alkoi vaan jostain yhteyksistä tulla ja noin vuoden asumisen jälkeen niitä oli jo muutama ja nykyisin todella paljon. Mieskin tosin löytyi matkan varrelta :)
Olen sitä mieltä, että kannattaa vaan uskaltaa. Ja kavereita vaan jostain ilmestyy, kun vaan uskaltaa kysyä haluaako joku lähteä kahville. Ja itselleni teki vilkkaan opiskelijaelämän jälkeen ehkä ihan hyvääkin olla hetki ihan yksin.
Ihana kommentti, kiitos siitä! Nousi hymy huulille loppua kohden, mahtava kuulla että kaikki kääntyi parhain päin ja uudesta asuinkaupungista löytyi niin ystävät kuin mieskin :) Kaikella on siis aina tarkoituksensa <3 Välillä kannattaa tosiaan vaan uskaltaa ja astua omalle epämukavuusalueelle, ikinä ei tiedä mitä se tuo tullessaan.
Mee ihmeessä käymään Tampereen yliopiston kauppatieteilijöiden ainejärjestön Boomin tiloissa siinä yliopiston kirjastoa vastapäätä Pinninkadulla! Varmasti Warranttilainen otetaan avosylin vastaan ?
Kiitos paljon vinkistä Aino – hauska idea tämäkni! :)
Tukiverkosto on mullekin niiin tärkeä! Sen löytymiseen menee oma aikansa, varsinkin jos ei opiskele, mutta kyllä se sieltä muotoutuu! Ja onneksi nykyään on whatsapp, mistä löytyy tukea ja turvaa vaikka toisesta maasta käsin. :) Tsemppiä!
xx Jenna Claudia
http://www.jennaclaudiat.com
Se on kyllä äärimmäisen tärkeä! Onneksi tosiaan yhteydenpito ystäviin ja perheisiin on niin helppoa tänä päivänä ja aina pääsee käymään kotona ikävän yllättäessä :) Kiitos tsempeistä Jenna Claudia!
Paljon tsemppiä uusiin ympyröihin. <3 Mä muutin Tampereelta Helsinkiin kahdeksan vuotta sitten. Nyt kaipaan ihan kamalasti takaisin, mutta omalla kohdalla poikaystävän työt pidättelee pääkaupunkiseudulla. Siksi oonkin aika innoissani, että sun blogin kautta ehkä saa välillä vilahduksen myös Tampereesta. :)
Kiitos paljon Alina tsempeistä! <3 Kokemusta uusille kulmille muuttamisesta löytyy siis sieltäkin :) Lupaan tuoda tänne blogin puolelle rutkasti Tampere-maisemia ikävää lievittämään, hih!
Kauniisti ja rehellisesti kirjoitettu! Mä lähden enemmän kuin mielelläni esimerkiksi gradupäivinäsi yliopistolle lounasseuraksi sulle, vaikutat niin jalat maassa tyypiltä blogin suosiosta huolimatta. Tsemppiä syksyyn, luulen että jossain vaiheessa gradu osoittautuu kotiutumista suuremmaksi haasteeksi ;)
Kiitos kaunis Hanna! Onneksi julkaisin tekstin, täältä on saanut niin paljon vertaistukea ja tsemppejä :) Kuten myös näitä lounasseurakutsuja – olette ihania! Ollaan siis syksyn ja gradun tullen yhteyksissä, hehe ;)
Ihana blogi, kiitos siitä! Kuvissa vilahti matala tv-taso. Mistä ostettu? Hakusessa olisi max 120 cm leveä, matala ovilla mutta ei oikein meinaa mistään löytyä.
Heippa Lissu, kiitos itsellesi kun luet! :) Tv-taso on Ikean Bestå-sarjaa. Oli oikein hyvä valinta, halusimme juuri pienehkön ja mahdollisimman yksinkertaisen tv-tason säilytystilalla, joten tämä toimii loistavasti.
No kyllä Tampereelle kotiutuu ;) Tamperelaiset on melko mutkattomia, eivät ota itseään kovin vakavasti. Sitä paitsi Tampereelle on kovin moni muualta tullut, ellei itse, niin edellisessä polvessa junan tuoma. Ei ole sellaista pysähtynyttä nurkkakuntaisuutta ja näin meillä on aina tehty -mentaliteettia.
Minun piti nuorena lähteä Tampereelta opiskelujen perässä, olis saman alan opintoja löytynyt sieltäkin, mutta halusin kokeilla muualla asumista. Menin Jyväskylään (en viihtynyt ;) ja löysin pääkaupungissa opiskelevan pohjalaismiehen. Asuimme sitten pääkaupunkiseudulla ja miehen valmistuttua muutimme Pohojanmaalle työn perässä (että terveiset vaan Vaasasta ;). Nyt on taas Tampereelle paluu alkanut tuntua houkuttelevalta. Molemmille olis siellä monipuolisemmin työpaikkoja. Mummola meillä on siellä koko ajan ollut, mutta olishan tuo muutto lapsille iso muutos, joten pohdintaa vielä jatketaan. Helsinkiin minua ei saisi lapsien kanssa enää takaisin. Perheenä asuminen pienemmässä kaupungissa on monin tavoin rennompaa.
Ihana kommentti, kiitos M! En voi kuin allekirjoittaa kuvauksesi tamperelaisista, täällä on hurjan rentoa ja avointa porukkaa. Eipä ole vaikka tainneet Vaasassa tai Helsingissä koskaan rapun naapurit tulla tervehtimään ihan kädestä pitäen kuten täällä Tampereella, ihan näin esimerkkinä :) Hauska kuulla miten sielläkin on elämä vienyt ympäri Suomea, ja ainahan sitä kuitenkin pääsee takaisin jos siltä tuntuu!
Tervetuloa Tampereelle :) Toivottavasti viihdyt ja kaupunki alkaisi pian tuntumaan kotoisaltakin. Ja Tampere on niin ihanan yksinkertainen kaupunki, että varmasti pian opit kulkemaan ilman naviakin. Keskustassa kaikki on Hämeenkadun varrella tai ainakin lähellä :D
Joko olet saanut Tampere vinkkejä niin paljon, että menee seuraava vuosi niissä vieraillen? Jos kaipaat lisää voin laittaa sähköpostilla muutaman oman suosikkinki!
Tsemppiä ja rohkeutta!
Kiitos Sohvi ihanasta kommentista ja tsempeistä! Johan tässä tulee kotoisa fiilis pelkästään teidän kommenteista ja tervetulotoivotuksista, hih :) Otan oikein mielellään vinkkejkä vastaan, joten jos vaan suinkin jaksat niin pistä ihmeessä sähköpostilla suosikkejasi! <3
Tampereella on ihan erilaiset ihmiset, kuin pk-seudulla. Rentoja, eikä turhaan hienostella eikä pingoteta. Puhutaan tuntemattomillekin mm. nyssessä.
Käyn viikoittain katsomassa äitiäni siellä Koukkuniemen vanhainkodissa ja jaksan ihastella vieraiden ihmisten ystävällisyytta ja kontaktinottoa.
Itse aikoinaan 90- luvulla masennuin muuttaessani Lahdesta Riihimäelle silloisen poikaystävän luo. Minulla ei ollut siellä ketään tuttua, eikä aluksi työpaikkaakaan.
Tsemppiä sinulle, sopeudut takuulla mansesteriin!
T. Vanhin lukijasi Minna 53
En voi kuin allekirjoittaa kuvauksesi tamperelaisista – täällä on ihanan rento meininki ja avointa porukkaa. Ihan varmasti siis viihdyn Tampereella :) Kurja kuulla kokemuksestasi, sopeutuminen ei aina varmastikaan ole helppoa, varsinkaan jos ei ole yhden yhtä tuttua uudessa kaupungissa. Kiitos paljon Minna tsempeistä, olette ihania!
laitoin sulle ig-directiin viestiä :-)
Kiitos Siiri, vastasin viimein! :)
Täällä koiralenkit ja kahvittelut tai vaikka siipi-ilta porukalla on edelleen voimassa! :) Hookista on myös lyhyt matka viikonloppusin esim. Kaijakkaan :’D ;) Oli kiva nähdä nyt edes nopsasti, toivottavasti teillä oli hauska ilta! Ainakin näytti siltä, hehe :)
Hahah ihana! :’D Oli kyllä superhauska ilta ja Kaijakka kyllä just oikea jatkopaikkavalinta tällaselle poppoolle, hehe. Toivottavasti teilläkin oli kiva ilta! Lisään sut hei vaikka Facebookissa, niin voidaan olla yhteyksissä! :)