Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Lejos
Kesän varmasti yksi odotetuimmista viikonlopuista on täällä! Olin Flow’ssa ensimmäistä kertaa viime vuonna, mutta jo tuolloin oli varmaa, ettei se jäisi ainokaiseksi kokemuksekseni Suvilahdessa. Tänä vuonna alunperin suunniteltu yhden päivän lippu vaihtuikin yllättäen kolmeen, joten Flow startattiin jo eilen upean sään, hyvän musiikin ja loistavan seuran siivittämänä.


Parempaa säätä ei tosiaan olisi voinut toivoa, vaan pystyin huitelemaan kimaltelevassa mekossani pitkälle iltaan asti, kunnes oli turvauduttava takkiin. Toivotaan vaan, että tälle päivälle uumoillut ukkosmyrskyt pysyisivät jollain ilveellä poissa Suvilahden yltä! Flow’ssa oli jälleen kerran loistava ruokatarjonta ja iski valinnanvaikeus kojujen välillä – onneksi meillä on kolme päivää aikaa testata näitä, totesi ystävämme. Valaistukset taas olivat kenties edellisiäkin vuosia upeammat, ja onneksi aluetta oli nyt myös laajennettu niin, että ainakin toistaiseksi pärjäsi ilman töniviä kyynärpäitä ja pahimpaa ryysistä.
Musiikin osalta suosikkejani oli lyhyestä varoitusajasta huolimatta hyvän keikan vetänyt Reino, illan maaginen Lana Del Rey ja viimeisenä London Grammar – tänään taas keikkalistalla ovat muun muassa Alma, Flume ja The XX. Tänään täytyisi muistaa myös välillä istua rauhassa aloilleen fiilistelemään, helposti kun sitä tuppaa ravaamaan koko ajan paikasta toiseen. Jalatkin kiittäisivät, jos ei seisoisi kymmentä tuntia putkeen :D


Meillä oli oikeastaan pienimuotoinen pre flow jo Asennemedian poppoon kanssa torstaina Lejoksen brunssilla, joten tässä on nyt jo pari päivää kippistelyä takana. Oli niin kiva nähdä taas tätä porukkaa, jossa puheensorinasta ei meinaa tulla loppua ja hymy tarttuu väkisinkin. Pöydässä meillä oli Say It With a Cake –Monan loihtimat tarjoilut, ja alempaa löytyy reseptit muun muassa herkulliseen jääkaakaokahviin, rouskuviin siemennäkkäreihin sekä siihen kruunuun eli mielettömään kakkuun. Lisäksi pöydässä oli erilaisia juustoja Den Gamle Fabrik -hilloilla, hummusta näkkärin päälliseksi ja hedelmälautanen – tästä siis vinkkejä vaikka huomista Flow-brunssia varten!




Olipahan tarjottavat – kiitos vielä Mona ja kiitos superkollegat päivästä! Nyt aika väsätä jotain vähän vaatimattomampaa brunssia kotioloissa ja ruveta valmistautumaan toiseen päivään. Niin ihana muuten ku tulitte taas eilen moikkailemaan – tulkaa ihmeessä tänäänkin vetäisemään hihasta jos törmäillään Suvilahdessa! Huippua Flow’ta ja hauskaa viikonloppua kaikille :)
Näyttää ihan super hyvältä! Ihana, että laitoit matkaan reseptitkin, niin pääsee testailemaan. :)
No eikö, Mona on kyllä sellainen velho keittiössä! :)