Sisustusinpistä + alekoodi

Toivottavasti ette ole vielä kyllästymässä sisustushöpinöihin ja erityisesti näihin inspisjuttuihin – tällä hetkellä kuitenkin tulee selailtua sisustusvalikoimaa vaatekauppoja enemmän, enkä malta olla jakamatta löytöjä täälläkin. Tampereella alkaa onneksi jo näyttää melkeinpä kodilta saatuamme sohvan ja sängyn perille, ja sohvapöydänkin pitäisi saapua ihan näillä näppäimillä. Johan näytti erilaiselta, kun valkoinen tila sai seurakseen ensimmäisiä huonekaluja – olen nyt jo aivan innosta piukeana, miten ihana kokonaisuudesta tulee! Tänään ajattelin ottaa kämpille kameran mukaan ja ikuistaa jotain tännekin, niin pääsette kurkistamaan, miten kodin laitto etenee :)

Pienempiäkin sisustushankintoja on voinut jo alkaa tekemään, ja eilen jo koluttiin mm. H&M Homen hyllyjä löytäen kaikkea pientä kivaa. Elloksen alekoodista (joka löytyy alempaa) inspiroituneena laitoin myös meille viimein tilaukseen yhden kattovalaisimen ja pari koristetyynyä – vihreä tulee näyttämään ihanalta väripilkahdukselta vaaleiden sävyjen ja messinkiyksityiskohtien keskellä.Ellos1

1. Valaisinhylly, 2. kattovalaisin, 3. koristetyyny, 4. lehtikori, 5. ruukku,
6. pussilakanat, 7. koristetyyny, 8. matto, 9. kynttilänjalka

Ellos tarjoaa koodia 365404 käyttämällä 30% alennusta kalleimmasta tuotteesta 30.7. asti! Alennus koskee normaalihintaisia vaatteita, kenkiä, asusteita, kodintekstiilejä, sisävalaisimia, tapetteja ja mattoja. Alennusta ei voi yhdistää muihin alennuksiin, tilaajaetuihin tai tiettyihin tuotemerkkeihin.

I’m so excited about decorating our new home – here’s some inspo for it! If you follow me on Instagram (@jonnalepp) you may have already seen some sneak peeks on my Stories. We finally got the sofa we ordered and also found the most beautiful second hand dining chairs, it looked so different after getting the first furnitures in. I’m thinking about taking my camera there today so I’ll get to share some photos here as well!

Linkit mainoslinkkejä / Adlinks

2 thoughts on “Sisustusinpistä + alekoodi

  1. Iiiks, meilläkin olisi poikaystävän kanssa edessä ensimmäisen yhteisen kodin laittaminen heti kun reissusta kotiudutaan. Hirveästi tekisi mieli ostella kaikkea, mutta paljon meiltä jo juttuja löytyy, joten täytyy malttaa. Vähän kerralla ;)
    Minä siis ainakin innolla odotan ja luen kaikki sisustuspostaukset :) meinaatteko muuten myydän Helsingin kämpän vai pidättekö sen “kakkos” kotina?

    1. Oi ihanaa! On kyllä niin kivaa päästä laittamaan yhteistä kotia, tämäkin on ensimmäinen jota pääsemme yhdessä sisustamaan :) Kauheasti tekisi kyllä mieli ostaa kaikkea tilpehööriä ja tekstiilejä, vaikka niitä löytyy rehellisyyden nimissä kyllä meiltäkin jo entuudestaan :D Helsingin kämppä jää vielä ainakin toistaiseksi.

      Nauttikaahan reissusta! <3

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *