Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Somersby
Minua Instagramissa seuraavat ehkä jo huomasitkin maanantaisen storyni – meidän uudesta maailman ihanimmasta asunnosta. Ei nimittäin tarvitse enää jännittää ja odottaa, kun asuntoasiat viimein varmistuivat ja saimme uuden kämpän avaimet. Jos joltain on mennyt ohi tämä postaukseni, niin kerrattakoon vielä, että me olemme nääs muuttamassa Tampereelle!
Olen tosiaan näyttänyt asunnosta vasta pikkuruisen sneak peekin (pariovet <3), mutta sen verran voin sanoa, että on se vaan aivan ihana. Juuri sellainen mistä olemme haaveilleetkin, ja heti ensi kertaa asuntoon mennessäni tuli fiilis kun olisi kotiin astunut. Oikeastaan se tuli jo katsoessani kuvia, jotka nähtyäni en tohtinut enää edes vilkaista muita, mutta tietenkin paikan päällä tunne vain vahvistui entisestään. Mietimme viikonloppuna, että mikä siinä onkin kun joissakin asunnoissa se fiilis vaan iskee heti – tämän kohdalla ei siis ollut epäilystäkään.
Nyt ei sitten enää tarvitse haaveilla ainoastaan ajatuksen tasolla, vaan voimme tosissamme alkaa miettiä hankintoja ja pohdiskella mikä sopisi minnekin. Kaikista parasta tässä on lisäksi se, että asunto on ensimmäinen meidän yhteinen, joten on ihanaa suunnitella kotia alusta alkaen yhdessä. Kuulemma sisustus kun on ollut tähän asti liian tyttömäistä, kröhöm. Pinterest on siis laulanut ja nettikauppoja koluttu ahkeraan tahtiin. Olen niiin onnellinen tästä kaikesta!
Uusi asunto jos mikä nyt antaa aihetta juhlaan, ja uutisten varmistuttua vietettiin sen kunniaksi Tampereella porukalla pihapiknikiä. Tarjoiluina oli pikaisesti väsätty salaatti ja jälkkärinä juustojen lisäksi hauskoja hedelmätikkuja, joihin olin törmännyt aikaisemmin Pinterestissä. Rennon juhlavaksi kesäjuomaksi taas käy mainiosti Somersbyn uudet viinien makumaailmasta inspiroituneet Orchad Selection -siiderit, joita sain maisteltavaksi tovi sitten. Sparkling Rosén punainen sävy näyttää nätiltä lasissa ja maku on ihanan raikas, kun taas Secco muistuttaa prosecco -kuohuviiniä. Uutuutena kauppojen hyllyllä on myös alkoholiton Apple Non-Alco. Suosikkiani Sparkling Rosé’ta on ollut mukanani jos jonkinmoisissa kesäriennoissa ja tämä on saanut kehuja kaikilta maistaneilta, myös niiltä jotka eivät yleensä niin siideristä välitä! Kippis!
Jos kämppäjuttuihin palataan, niin puhkun tällä hetkellä innosta ja lupaan, että sisustusjuttuja on tulevina kuukausina rutkasti tiedossa. Ja hei onhan tässä asunnon lisäksi aika monta muutakin syytä juhlaan. Kesän alku on tietysti jo itsessään hyvä syy kilistellä, mutta lisäksi mainittakoon kevään aikaisen etäsuhteen loppuminen ja saman katon alla jälleen asuminen, poikaystävän vakipaikka, Telman 1-vuotissynttärit tässä kuussa, maisteriopintojen suorittaminen paria kurssia vaille valmiiksi ja sainpa loppukeväästä vihdoin kandidaatin paperitkin kouraan. Joskus lienee ihan sallittua sanoa ääneen että aika hyvin pyyhkii ja nyt on se hetki – kaikki palaset ovat tukevasti paikoillaan :) Kippis siis vähän kaikelle!
Valviran ohjeistuksen mukaan alkoholia koskevia kommentteja ei julkaista.
Vitsi mikä hyvän mielen postaus <3 Kämppä näytti kyllä niin mageelta, en malta odottaa lisää kuvia! :) Teillä on kyllä monta syytä juhlaan! Ja apua, onko Telmakin jo 1-vuotias :D Vastahan se tuli teille! Aika kyllä rientää…
Ihanasti sanottu, kiitos Ida! Sormet syyhyää kyllä jo niin kovasti, minäkään en malta odottaa että pääsen tänne esittelemään kämppää :) No sano muuta, aika menee niin hurjan nopeasti! Karvapallero täyttää tosiaan jo vuoden juhannuksena <3
Ostitteko omistusasunnon?
Ostimme :) Viimeiset viikot piti jännätä taloyhtiön lunastusoikeutta, mutta nyt se on virallisesti meidän!
Ihanaa, että olette löytäneet just teidän näköisen asunnon ja vielä että se on sitä molempien mielestä!
Ja kyllä, saa sanoa että hyvin pyyhkii. :)
Asunto tuntuu kyllä niin meidän näköiseltä :) Kiitos ihana Tanja kun taas kommentoit, olet aina niin aktiivisena täällä ja arvostan sitä suuresti <3
Voi ihanaa! Onnittelinkin jo facebookissa, mutta onnea silti vielä! <3 Ihan huippua, en malta odottaa kotipostauksia!! Koska muutatte? :)
Voi olisipa täälläkin aihetta juhlaan! Me ei saatu asuntoa jota käytiin katsomassa, sen lisäksi en vieläkään ole löytänyt töitä, ja kelakin perui kaikki tuet! Kääk, kauheen masentavaa, edes kesä ei saa mua piristymään :D (ei sillä että näitä kolmea kesäpäivää voisi vielä kunnon kesäksi kutsua:D)
Kiitos ihana Jessika <3 Laitetaan asuntoa tässä kesän aikana mutta viimeistään syyskuun alussa sitten virallisesti muutto :)
Voi ei, miten kurja kuulla! Tiedän ettei pahimpina hetkinä ehkä lohduta, mutta haluan aina uskoa siihen että asiat järjestyvät kyllä parhain päin. Toivon koko sydämestäni, että niin käy pian myös teidän tapauksessa <3 Paljon tsemppiä ja haleja sinne!
Hurjasti onnea uudesta kodista! Ne ovet, valoisuus ja se huonekorkeus, wau! En malta odottaa sisustuspostauksia. :) Ja iso peukku rohkeudesta muuttaa toisaalle ihan ns. pysyvämmin, itse en ikinä yrityksistä huolimatta ole päässyt edes naapuripitäjään asti! Siksi ihailen niitä jotka uskaltavat päästää irti tutusta ja heittäytyä uusiin kuvioihin. Pakko sanoa muuten että tuossa postauksessa jossa kerroit muutosta, oli varmaan kauneimmat kuvat sinusta ikinä! Olit ihan Hollywood-tähden näköinen, tai vieläkin parempaa. Nyt vaan kansikuvamalliksi, hop hop :)
Kiitos paljon Minna onnitteluista! Asunto on kyllä oikea helmi, ei ole nimittäin ihan hirveästi Tampereella tarjontaa vanhoista jugend-taloista, joten meillä kävi tuuri kun tämä osui eteen :) Onhan se jännittävää ja edelleen pikkiriikkisen ahdistavaa, mutta uskon että kaikki menee kuitenkin hyvin. Välillä täytyy vaan heittäytyä ja hypätä vähän jännittäviltä tuntuviin juttuihin! :)
Ja voi kiiitos! Minulla itselläni oli nimittäin tosi outo olo meikissä, kun se erosi normaalimeikistäni niin paljon, ja vielä mietin kuvien julkaisua pitkään kun ei tuntunut yhtään omalta :D Tämä lämmitti siis mieltä!
Voi että niin ihanaa! Onnea hirveästi, tuota tunnetta ei moni voita! :) Ja voi vitsit tuota Telmaa, hänen nassunsa aiheuttaa useimmiten spontaanin teet näppikselle -naurunpyrskähdyksen kun hän on niin suloinen ja hassu! Toinen on ihan jonkin piirroshahmon tai lelukoiran näköinen <3 :D
Kiitos paljon ihana <3 On kyllä ihan mieletön tunne, ei malttaisi odottaa että pääsee sisustuksen kimppuun! Hahah, nauroin ääneen Telma-kommentille :D Se aiheuttaa kyllä ulkonakin aina paljon hymyä vastaantulijoissa, sellainen söpöliini että!
Aah, mikä superkesäolo tuli tätä katsellessa! Onnea kovasti uusille asunnonomistajille! Itselläkin ensimmäinen kesä uudessa (omassa) kämpässä, jossa on piha (iik!), ja sormet syyhyävät jo valtavasti muunkin sisustuksen suhteen :)
Siihen liittyen – pakko kysyä – nämä kuvat oli kuin suoraan omasta Pinterestistä – mistä ovat nuo kaikki ihanan väriset tyynyt ja piknikviltti?
Ihana jos kesäfiilis välittyi sinnekin! Kiitos paljon onnitteluista ja kuin myös sulle uudesta omasta asunnosta! <3 Ihanaa päästä laittamaan kotia ja vielä pihaakin, oi että :)
Kaikki somisteet ovat poikaystäväni äidin ja tiedustelin häneltä tyynyjen alkuperää, niin ovat kuulemma Indiskasta viime vuodelta. Ehkä siellä voisi olla jotain vastaavia tänäkin kesänä myynnissä :)
Ihanaa, onnea ensimmäisestä omasta asunnosta! <3 Harmi, että missasin insta storyn, enkä nähnyt asuntoa, mutta on jotain mitä jännittää. Voin vain kuvitella, miten ihanalta asunto tulee näyttämään.
Kiitos ihana onnitteluista! Postasin saman boomerang -videon myös blogin Facebook-sivuille, joten sieltäkin löytää :) Paljoa siinä ei tosin vielä näkynyt, mutta pientä esimakua! Lisää luvassa sitten täällä blogissa, jahka pääsemme laittamaan asuntoa toden teolla :)
ihanaa! missäpäin asunto on tampereella? :-)