Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Aisti
Nyt on onnellista tyttöä tämän viikonlopun jälkeen. Eilen vietettiin meillä tyttöjen kanssa kesän alottajaisia, perjantai-ilta taas oli pyhitetty totaalirentoutumiselle. Karkasin nimittäin mökille poikaystävän lähdettyä käymään Tampereella – tämän “kesän” mökkikausi on nyt siis avattu! Olen ollut koko viikon menossa, eikä aikaa paikoillaan istuskeluun ole juuri ollut, joten pieni pysähtyminen teki oikein hyvää. Ehkä vähän myös pakenin kotona olevaa kaaosta – erinäisiä purkamista odottavia kasseja ja nyssyköitä löytyy ympäri asuntoa, kun tavarat ja vaatteet eivät ole vielä löytäneet paikkaansa ja juoksee nurkissa muutama pölypallerokin. Poissa silmistä poissa mielestä. Enkä myöskään pistänyt lainkaan pahitteeksi valmiiseen pöytään asettumista – mamman pöperöt kelpaavat aina ja mökkimaisemissa kaikki maistuu muutenkin erityisen hyvältä.
Perheeni kesämökki sijaitsee vain puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä, mutta lyhyestä etäisyydestä huolimatta täällä on ihan oma fiiliksensä. Rentoudun mökillä aina aivan täydellisesti, tällaisen pienenkin getawayn myötä saa ladattua akkuja ja kerättyä energiaa. Tänä kesänä lupaan itselleni käydä mökillä vielä aikaisempaa ahkerammin ja suunnitteilla on monta visiittiä niin poikaystävän kanssa kuin perinteistä tyttöjen reissuakin. Mökille voisi lyhyen matkan myötä hyvin ajaa vaikkapa vaan illaksi, jos mieli tekee päästä grillaamaan, liplattelemaan varpaita laiturille tai saunomaan.
Vaikka aurinkoa on viime päivinä täällä etelässä piisannutkin ei kesä ei ole niin pitkällä, että uskaltaisi vielä ihan hetkeen pulahtaa järveen, mutta rantasaunan pääsi sentään korkkaamaan. Mökki ja puusauna on jotain niiin ihanaa! Kotimaisen Aistin uudet suihkugeelit sopivat kesämökille kuin nenä päähän. Niitä löytyy kolmea eri sorttia – Lumpeen Lumo, Poimulehden Pisara sekä Kehäkukan Kulta, joista keskimmäisin eli tuo vihreä oli virkistävän tuoksunsa puolesta oma suosikkini. Jätin yhden purtilon rantasaunalle odottamaan tulevia löylyjä, niistä toivottavasti pääsee tänä kesänä nauttimaan rutkastikin.
Loppuun vielä pieni arvonta – jaossa on kattavat Aisti-tuotepaketit kahdelle! Osallistu arvontaan kommentoimalla postausta ja kertomalla, mitä odotat kesässä eniten – jätä kommenttisi 10.5 iltaan mennessä. Voittajiin otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti, muista täyttää sähköpostikenttä, jotta sinuun saa voiton osuessa kohdalla yhteyden. Ihanaa sunnuntaita!
Arvonta on päättynyt ja arpaonni suosi nimimerkkejä Janika & Tiinuli! Teille on laitettu sähköpostia.
Kesälomaa!
Ihan ehdottomasti kesälomaa :)
Moips! Lämpöä, kesälomaa ja Ilosaari rokkia!
Kesälomaa odotan myös minä! Ja kaikenlaisia kesätapahtumia.
Kesälomaa ja mökkireissuja :)
Mökkeilyä, jäätelöä ja mansikoita :)