Meillä ei ollut Milanossa mitään sen erityisempiä suunnitelmia tai kovinkaan monia must see -paikkoja. Tarkan ohjelman seuraamisen tai useampien nähtävyyksien koluamisen sijaan keskityttiin ihan vaan fiilistelemään, katselemaan ympärille ja nauttimaan siitä mitä kaupungilla oli tarjota. Syömisestä nyt puhumattakaan, ihan silkka ruokalomahan se oli, mutta ravintolavinkkejä jaan tosiaan vielä myöhemmin omassa postauksessaan.
Upeaa Duomo di Milanoa ei tietenkään voinut sivuuttaa, ja asuntomme sijaitessa sen lähellä eksyimme liepeille pariinkin otteeseen. Duomo oli tosi vaikuttava ja ympärystää kiertäessä vasta tajuaa miten valtava katedraali on – taisin nimittäin ensi kertaa edestäpäin nähtyäni todeta sen olevan pienempi kuin odotin, haha. Eräs ystäväni suositteli ehdottomasti käymään myös Duomon katolla, mutta jonot olivat sitä luokkaa, että jätimme suosiolla odottelun ja tyydyimme ihastelemaan ulkoapäin. Vastapäisessä museossa kuitenkin piipahdimme ohimennen kun meillä oli aikaa, ja oli kiva päästä katselemaan näkymiä suurien lasi-ikkunoiden takaa edes hieman korkeammalta. Museoon on vapaa pääsy alle 25-vuotiailta, joten kannattaa käyttää hyödyksi!





Rafloja ja kahviloita etsimme pääasiassa hieman kauempaa pahimmasta turistirysästä, mutta Duomon viereinen Terazza Aperol on käymisen arvoinen paikka. Kannattaa varautua jonottamaan hetkisen, ainakin mikäli mielii päästä istumaan ulos, mutta sisäpaikkojakin on toki tarjolla. Vietimme auringon paahtamalla terassilla pitkän tovin kylmää aperolia siemaillen ja Duomoa ihaillen – ihme ettei meitä tultu jo hätyyttämään pois lasien pohjan ollessa näkyvissä ja meidän yhä nauttiessa auringonsäteistä. Taisin varsin monta kertaa sanoa ääneen, että nyt on aika hyvä olla.




Ihania kuvia ja Milano näyttää ihanalta – se on ollut matkahaaveena jo pari vuotta <3
Milano oli kyllä ihana, ei voi muuta sanoa :) Joskin jos on pakko valita niin Roomasta pidin ehkä vielä aavistuksen enemmän, mutta upeita kaupunkeja molemmat!
Onpa hieno rakennus yksityiskohtineen! Ja hyvän tunnelman voi oikein aistia noista terassikuvista. :)
Sanos muuta, Duomo oli upea! Pääsisipä takaisin tuonne terassille paistattelemaan :)