Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Crème Bonjour
On vähintäänkin surullista, minkälainen määrä ruokaa suomalaisissa kotitalouksissa päätyy jätteisiin. Kuulemma nelihenkisellä perheellä jopa sata kiloa vuodessa, huh. Olen yrittänyt kiinnittää asiaan omassa arjessani yhä enemmän huomiota – suunnittelemaan tarkemmin ruokaostokset ja hyödyntämään jääkaapin antimia mahdollisimman tehokkaasti. Oman haasteensa tähän on tietenkin tuonut jatkuva ympäri Suomea reissaaminen, jolloin liian usein on tilanteessa, jossa kaikkea ei ehdikään syömään ja jääkaappiin jäisi jotakin pilaantuvaa. Joka kerta jotakin ruokaa pois heittäessäni olen ärsyyntynyt itselleni – paitsi että rahaa lentää suoraa roskikseen on se myös silkkaa luonnonvarojen tuhlausta.
Edistystä on kuitenkin tapahtunut – paitsi että nykyään tosiaan suunnittelen kauppakäyntejäni entistä tarkemmin olen myös esimerkiksi näin yksin asuessa oppinut, mitkä ruoka-aineet kannattaa ostaa mielummin pieninä erinä hävikin minimoimiseksi. Lisäksi minulla on omia suosikki hävikkireseptejäni, kuten mitä jääkaapista löytyy -munakas. Jos en ole yliopistolla tai jossain muussa opiskelijaruokalassa syömässä lounasta, kokkaan keittiössäni yleensä erilaisia munakkaita, johon parhaat päivänsä nähneet kasvikset, juuston jämät tai viimeiset kalkkunansuikaleet taipuvat mainiosti.


Tämän kertaisessa yhteistyössä Crème Bonjour haastoi minut ja muutamia muita bloggaajia kokkaamaan jotain herkullista hävikistä. Nyt syöjiä oli kuitenkin useampia, joten munakas jätettiin pois laskuista, mutta maukas suolainen piirakka on toinen helppo tapa jääkaapin tyhjennykseen. Piirakka on nopea ja kevyt lounas, hieman nahistuneet kasvikset piiloutuvat mehevän piirakan sisään ja tuorejuusto tuo lisämakua. Suolainen piirakka sopii myös tarjottavaksi yllärikyläilijöille – pakastimessa kannattaa pitää hätävarana valmista piirakkapohjaa, muut ainekset taas löytyvät useimmiten jo kotoa.
Me valitsimme tuorejuustoksi Ruohosipulin – uskoisin kuitenkin, että esimerkiksi Crème Bonjourin Aurinkokuivattu tomaatti tai Valkosipuli toimisivat ihan yhtä hyvin. Totesin muuten piirakan mentyä jo uuniin poikaystävälleni, kuinka unohdimme mausteet täytteestä tyystin – loppupeleissä niitä ei kuitenkaan edes tarvittu, sillä tuorejuusto antaa tarpeeksi makua. Tuorejuuston lisäksi käytimme piirakkaan vähän sitä sun tätä mitä kaapista sattui löytymään, kuten tuoretta pinaattia, parsakaalia, kinkun rippeitä ja paprikaa. Suolainen piirakka onnistuu onneksi aina takuuvarmasti!

Kinkkukasvispiirakka tuorejuustolla
valmis rukiinen piirakkapohja
puolikas punainen paprika
puolikas keltainen paprika
parsakaalia
200 g Crème Bonjour Ruohosipuli -tuorejuustoa
2 dl ruokakermaa
3 munaa
tuoretta pinaattia
150 g palvikinkkua
1 dl juustoraastetta
Ota piirakkapohja sulamaan noin tuntia ennen. Laita uuni kuumenemaan pohjan ohjeiden mukaisesti. Leikkaa paprikan puolikkaat pieniksi kuutioiksi ja pilko parsakaali. Pehmennä Crème Bonjour Ruohosipuli -tuorejuustoa kulhossa, sekoita joukkoon munat ja ruokakerma, silppua sekaan tuoreita pinaatinlehtiä.
Painele pohja vuokaan ja asettele päälle kinkkusuikaleet sekä paprikan palaset. Kaada vuokaan tuorejuustotäyte, asettele lopuksi päälle parsakaali ja ripottele maun mukaan juustoraastetta. Paista uunissa valmispohjan ohjeiden mukaisesti, me paistoimme 200 asteessa noin 30-40 minuuttia, niin että pinta on saanut kauniin värin. Anna jähmettyä ennen tarjoilua, koristele halutessasi tuoreilla yrteillä.


Loppuun vielä pieni arvonta. Osallistu kertomalla oma hävikkireseptisi – jätä kommenttisi postaukseen 1.4 iltaan mennessä ja voit voittaa Crème Bonjourin tuotepaketin! Voittajia arvotaan kaksi kappaletta, joten nyt suosikkireseptit jakoon :)
Arvonta on päättynyt! Arpaonni suosi nimimerkkejä Satuj sekä Marika, voittajiin on otettu yhteyttä.
Ai että nää sun reseptit näyttää kerta toisensa jälkeen maukkammilta <3 sydänsilmäemoji*
Nam! Hävikkipizza on suosikkini. Pohjana voi käyttää tortillaa, kukkakaalipohjaa yms.ja päälle jääkaapista löytyviä hävikkiaineksia kuten kinkunjämät, vanha jauhelihakastike sekä kasviksia oman mielen mukaan. Juustoraaste kruunaa koko komeuden.
Piirakat ovat kyllä yksi parhaimpia tapoja hyödyntää ruoantähteet, ja ne ovat aina hyviä! ? ja mielellään olen mukana arvonnassa ?
Käytän nahistuneet vihannekset ja hedelmät aina smoothieen, toimii hyvin :)
Meillä tulee tuskin lainkaan hävikkiä, avopuoliso on sen verran tarkka rahan suhteen ja suunnittelen ruuat aina viikoksi eteenpäin (onneksi yliopistolla saa aina lounaan!). Syödään myös sen verran rutinoituneesti, että esimerkiksi raejuuston ja maidon kulutuksen pystyy tosi tarkasti ennakoimaan. Ja jos jääkaapissa pyörii jotakin jäämiä, ne voi syödä oikeastaan ihan vaan sellaisenaan napostellen välipalaksi tai iltapalaksi; sekalainen (hedelmä)salaatti, leivän päälle mitä tahansa, tai mainitsemasi munakkaat toimivat aina!
Tulipas hyvään saumaan tämä resepti! En ole pitkään aikaan leiponut suolaista piirakkaa ja kaapissa on myös puolikas purkki maustettua tuorejuustoa, joka jäi jäljelle lohipastasta. En ole ikinä kokeillut tuorejuuston käyttöä piirakkaan, joten tämä lähtee testiin heti tänään! Samalla saankin hyödynnettyä kulahtaneen paprikan ja viimeiset tomaatit tähän piirakkaan. :) Ihanat kuvat muuten, teidän leipomus näyttää todella herkulliselta :P
http://justsayinghianne.blogspot.fi/
Minä teen erilaisia laatikoita mihin käytän jääkaapin jämät: viimeksi makaronilaatikkoon pääsi mukaan muutama tuore herkkusieni, puolikas paprika, tomaattisen pastakastikkeen loput ja pari lusikallista salsaa. Päälle pilkoin pari nahistunutta tomaattia, ja kaiken päälle juustoraastetta. Oli hyvää!
Mun perus hävikkiruokaa on lämpimät voileivät! Kuivettuneet ruisleivät+ juustojen loput, jauhelihakastikkeen loput, kinkunloput,kanajämöt, oliivienjämät, ketsuppia/tuorejuustoa/pestoa, nahistuneet yrtit ja tomaatit… KAIKKI menee lämppäreihin! Uunissa nahistunut leipäkin rapeutuu ihanasti :-) Kylkeen vähän salaattia.. namm :)
Usein tulee tehtyä jääkaapin jämistä salaattia tai tortilloita! Tulee yllättävän hyviä lounaita kun heittää kaikki loput ruoka-aineet sekaisin.?
Tehdään tarvittaessa “pyttipannupastakastiketta” eli kaikki mahdolliset sopivat jämät jääkaapista pannulle ja pasta kiehumaan.
Töissä jos jää kasvissosekeittoa tai keitettyjä kasviksia yli, niin käytän ne sämpylätaikinan pohjaan. Keitetyt kasvikset surautan ensin sauvasekoittimella hienoksi. Jos jää esim. mannapuuroa tai velliä niin laitan sen pannari taikinaan. Sämpylöistä saan aina kehuja:)
Mun lemppari on juurikin ne munakkaat! Paras versio tulee kun heittää sekaan paprikaa, fetaa ja kalkkunaleikkeleestä suikaleita.
Kiitos resepti-ideasta!
Palasin monen vuoden jälkeen Suomeen ja se, että saan tehdä itse ruokaa tutuista raaka-aineista on ihan mieletöntä! Kun on joutunut tilaamaan ruokansa itse joka ikinen päivä ravintoloista, ei todella enään synny hävikkiä täällä Suomessa samoin kuin ennenvanhaan! Kaikki käytetään ja niistä nautitaan! :)
Teen usein kasvissosekeiton jääkaapin jämäkasviksista :) Hyvää ja terveellistä!
Munakas, siihen voi kokeilla mitä vaan jämiä kaapista löytyy.
Hyvän näköinen piirakka! Omat “jämäruokasuosikkini” ovat uunimunakas ja pastakastike, kumpaankin voi heitellä melkein mitä vain ja aina on maistunut :)
Kasvissosekeitto on hävikkiruuista parasta! Keittoon heittelen kaikkea jääkaapista löytyvää ja samalla tulee kokeiltua erikoisempiakin yhdistelmiä, jotka usein toimivat todella hyvin :)
Pyttipannu ja pizza on parhaat hävikkiruuat!
Munakas!
Käytän nuutunut kasvikset kasvissosekeittoon, vanhaksi menevät juustot ja leikkeleet pizzan. Ns jämäruuat syön sellaisenaan joko lounaana tai päivällisenä, lisään mukaan kasviksia tai keitän pastaa riippuen vähän mikä ruoka kyseessä :) Munkin mielestä ruuan heittäminen roskiin on tosi inhottavaa, ja pyrin välttämään sitä viimeiseen asti!
Lämpimät voileivät.
Kauheasti ei hävikkiä kyllä tule, mutta jos tulee, niin yleensä teen munakasta, pyttipannua yms :)
Munakas ja sosekeitto :) Munakkaaseen menee kaikki vihannekset sopivasti sekaisin, kasvikset puolestaan uppoaa joko munakkaaseen tai sosekeittoon muiden raaka-aineiden lisäksi. Täytyy sanoa, että reseptipostaukset on aina herkullisen näköisiä eli niitä mielellään jatkossakin :)
Pitsaan ja lämpimiin voikkuihin saa hyvin hävikkiruoat hyödynnettyä :)
Mä teen perunamuusin jämistä aina perunarieskoja. Kaurapuuron jämät ja nahistuneet porkkanat voi leipoa sämpylöiksi.
Maidosta, jonka päiväys on mennyt (mutta ei ole vielä mennyt klimppiseksi), syntyy meidän perheessä perus pannari. Sitä sitten syödään hillon kera, jos jääkaapissa sattuu hilloa olemaan, tai sitten sokerin kera.
Perunarieskoja teen ylijääneestä perunamuusista, munakkaaseen käytän kanssa kaikenlaisia jämiä ja pyttipannukin on hyvää.
Meillä ei oikeastaan tule tähteitä, koska opiskelijapariskuntana tulee mietittyä tosi tarkkaan jo kaupassa ostospäätöksiä. Suunnitellaan viikon ateriat päiväysten ja kummankin menojen mukaan. :) Toi piirakka näyttää tosi herkulliselta! Täytyy laittaa se muistiin, jos vaikka joku kerta jääkin tähteitä! :D
Kasvisjämät laitan munakkaaseen, ylimääräisen puuron leipätaikinaan.
vähemmän tulee “jatkojalostettua”, yleensä vain lämmitetään uudestaan. Pyttipannuun uppoo aivan kaikki
Kaurapuuron jämistä leivon rieskoja, maistuvat koko perheelle!
Kiitos ilahduttavasta blogista ja aurinkoisia kevätpäiviä Sinulle, Jonna! ?
Ninna
Täytetyt kesäkurpitsat tai paprikat. Kaikki kaapin jämät täytteeksi. Testattu toimivaksi
Jaahas, näemmä jätin kommenttini vielä aivan väärän blogiinkin. Mutta sitä vaan, että tähteet on herkkuja ja piirakka menee testiin.