Voihan kevät, tule jo vauhdilla! Maaliskuussa alan joka vuosi jo malttamattomaksi, enkä jaksaisi enää vuorautua kerroksiin tai kiskoa jalkaan nilkkureita. Sen sijaan ajatukset liikkuvat jo avokkaissa, tennareissa, nahkatakeissa ja keveissä puseroissa. Hetken joutuu kuitenkin vielä odottelemaan, mutta otin pienen varaslähdön näin inspiraation keräämisen muodossa.

1. Nahkatakki, 2. farkut, 3. aurinkolasit, 4. pitsipusero, 5. loaferit, 6. laukku – Saint Laurent,
7. villakangastakki, 8. pooloneule, 9. harmaat farkut, 10. kello – Daniel Wellington, 11. tennarit
Ronskin nahan ja hempeän pitsin yhdistelmä on minusta ihana – itse asiassa vastaava pitsipusero lähtikin juuri toissapäivänä mukaani. Sisätiloissa sitä pääsee onneksi jo käyttämään, mutta tovi täytyy malttaa, ennen kuin pitsipuseron voi antaa vilahtaa avoinna olevan takin alta. Löysin värihurmioissa itseni himoitsemasta myös vaaleanpunaista takkia ja tämä kollaasin yksilö hipoo täydellisyyttä. Harmaat farkut taas löytyy jo kaapistani, mutta en voi olla haaveilematta näistä Leviksen versioista, koska merkin Innovation Super Skinny -farkut ovat vaan parhaat ikinä (niistä ehkä tehtävä vielä oma postauksensa).
Säiden salliessa sujauttaisin jalkaan joko valkeat tennarit tai teräväkärkiset loaferit – Booztilta saa muuten -20%:n alennuksen koko viikonlopun ajan kaikista kengistä koodilla SHOES20. Olalle taas heittäisin mieluusti tämän Saint Laurentin Sunsetin, ehkä muistatte taannoiset laukkupohdintani? Vihdoin tätä mallia tuli kiiltonahkaisen sijaan mattamustana ja Medium -koossa, ahh! Tämä toivottavasti löytää tiensä luokseni kevään aikana, näyttää niin hyvältä molemmissa asuissa.
Linkit mainoslinkkejä / Adlinks