Ennen Vaasaan paluutani ehdin käydä piipahtamassa maailman päheimmällä toimistolla – nimittäin Asennemedian tukikohteessa Ullanlinnassa. Toki olen käynyt täällä jo muutamia kertoja aikaisemmin niin pikkujouluissa kuin asiakastapaamisessakin, mutta tällä kertaa varasin lounaan jälkeen tovin ehtiäkseni rauhassa fiilistellä ja juoda kahvit toimistolla häärivien Ullan ja Idan kanssa. Onneksi oli kamera matkassa mukana, koska halusin napata muutaman kuvan näyttääkseni paikkaa paremmin teillekin. Tilasta on tehty ihan mielettömän hieno kaikkine persoonallisine yksityiskohtineen, vai mitä sanotte?
Siis katsokaa nyt miten hieno! Täällä on kauniisti yhdistetty erilaisia elementtejä kuten puuta, betonia ja rottinkia keskenään, mutta silti kokonaisuus on harmoninen. Valoisuutta piisaa ison ikkunan ansiosta, mukavassa riipputuolissa voisin itsekin lokoisasti työskennellä ja katosta roikkuva viherkasviteline tuo ekstraviihtyisyyttä. Kirsikkana kakun päällä vielä tuo vaaleanpunainen yleellinen samppanjabaari. Heittämällä pähein näkemäni toimisto, jossa monet yksityiskohdat kuten esimerkiksi tuo itse laatoitettu baaritiski sekä viherseinä ovat vieläpä Ullan taitavan puolison käsialaa. Lisää Martsin aikaansaannoksia voitte kurkata Ullan blogista Sisustus-kategorian alta.
Itse sisustuksen lisäksi parasta täällä ovat tietysti ihmiset. Blogin vuosia sitten aloittaessani en olisi osannut unelmoidakaan pääseväni osaksi tällaista työyhteisöä! Ullan ansiosta pystyn tekemään tätä rakastamaani touhua myös työkseni hänen hoitaessa suurimman osan mediamyynnistäni – Ida taas on paitsi nykyään Ullan oikea käsi myös nainen blogini ulkoasun takana. Lisäksi olen kiitollinen kaikista Asennemediaan kuuluvista huikeista bloggaajakollegoistani – tämän poppoon myötä olen tutustunut niin moniin ihaniin uusiin kasvoihin. Epäilemättä paras bloggaamiseen liittyvä päätökseni oli kaksi vuotta sitten tekemäni hyppy tuntemattomaan ja vasta perustettuun Asenteeseen liittyminen, tämä yhteisö on silkkaa timanttia!