Ennen joulua pääsimme poikaystäväni kanssa viettämään ihanan ravintolaillan, joka tuli niin tarpeeseen! Punavuoressa sijaitseva japanilaissuomalainen Ravintola Kamome (Pursimiehenkatu 12) kutsui meidät testaamaan heidän uutta menuaan – eihän tällaisesta kieltäydy kukaan ruokaa rakastava. Puoliskoni on vieläpä ollut erityisen innostunut japanilaisesta ruuasta vierailtuaan Tokiossa viime keväänä, joten kovin odotuksin ja nälkäisin vatsoin saavuimme Kamomeen. Varoituksena – mahan kurniessa kannattaa käydä jääkaapilla ennen postauksen lukemista.



Kamomen japanilainen omistaja on asunut Suomessa 20 vuotta, joten hän halusi vuonna 2015 avatussa ravintolassaan yhdistää molemmat kulttuurit. Ja taitavasti siinä on onnistuttukin – jo ravintolan freesi ja rouhea sisustus henkii pohjoismaista tyyliä. Pöydillä syömäpuikot lepäävät puunpalasilla, alkuun taas tarjoillaan suomalaista tummaa leipää japanilaisen saken kera – niin mielenkiintoisia yhdistelmiä! Ravintolan nimi juontaa juurensa vuonna 2006 täällä kuvatusta elokuvasta “Kamome Shokudo” eli suomennettuna “Ruokala Lokki”. Juuri elokuvan ansiota ravintolassa oli tuonakin iltana useita japanilaisturisteja illastamassa.




Saimme maistaa useita eri annoksia Kamomen menulta ja voi sitä ruuan määrää! Alkupaloiksi pöytään tuotiin kipponen jos toinenkin ja maistoimme muun muassa itsetehtyä kimchiä, japanilaisittain maustettuja muikkuja, edamamepapuja ja mustekalaa. Jälkimmäisen suhteen myönnän olleeni skeptinen, sillä kaikki merenelävät eivät koostumuksensa puolesta ole ihan makuuni. Rohkenin kuitenkin lopulta maistamaan ja mustekala osoittautuikin yhdeksi suosikikseni! Myös mehevät pork bunit olivat yksi illan lemppareistani, poikaystävä taas ihastui Onsen tamago -annokseen, jossa oli dashiliemessä kylpevä kananmuna. Muita pöytiin tarjoiltuja herkkuja olivat muun muassa piikkimakrilli tartat sekä kotitekoiset matcha-sobanuudelit. Keittiössä häärii saksalainen Michelin-kokki Gerald Zogbaum, joten voitte arvata, että kaikki maistui mielettömän hyvältä!





Ehkä suurin suosikkini löytyi kuitenkin lopulta jälkkäripuolelta – jälkiruokia tuli tässä menussa huimat kolme kappaletta. Mandariinisorbetti oli herkullista, mutta erityisesti tattarijäätelö omenalla ja misolla oli taivaallisen hyvä – myös sen kyljessä tarjottu kuohuva sake oli todella positiivinen yllätys. En nimittäin ole aikaisemmin ollut erityisemmin saken ystävä, mutta maistettuani Kamomessa useampaa sorttia aloin hiljalleen lämmetä! Viimeisenä jälkiruokana oli vielä matcha- ja Geishajäätelöllä täytetyt mochit – olisi niin kovasti tehnyt mieli pyytää kokonainen kulhollinen tuota Geishaa.
Kaiken kaikkiaan Kamome oli loistava kokemus ja ystävällinen palvelu kruunasi illan. Olen jo useasti vinkannut ravintolasta japanilaisesta ruuasta pitäville ystävilleni, laittakaahan siis paikka mieleen ensi kerralla kun tekee mieli jotain muuta kuin sushia :)