Arkeen paluu

Takaisin arkeen palaaminen pyhien jälkeen sujui jotenkin tahmeasti, vaikka loma opiskelujen osalta itselläni vielä jatkuukin. Maanantaina ajoin Tampereelta poikaystävän luota taas tänne Helsinkiin ja onneksi ei tarvitse istua autossa ihan hetkeen – viikon sisään ajoin tuon välimatkan neljä kertaa ja siihen päälle vielä Himoksen reissu, joten nyt on ihana olla hetki ihan vaan aloillaan. Vaasaan paluu tapahtuu vasta vajaan parin viikon päästä, joten tässä on vielä aikaa latailla akkuja ennen kurssien alkua! Hassua muuten jo nyt ajatella, että tämä tulee näillä näkymin olemaan viimeinen kevät, kun pakkaan tavarani ja lähden Vaasaan. Hurjaa!

Kalenteri1 Kalenteri2

Opiskelukiireitä odotellessa nyt on tosiaan aika palata ruotuun muiden hommien osalta. Joululomalla ei ole paljoa kalenteria tarvinnut avata, mutta nyt oli kaivettava se esiin, jotta pysyy kartalla menojen suhteen. Uusi vuosi tarkoittaa tietysti uutta kalenteria, tai tarkemmin sanottuna sen sisuksia. Louis Vuittonin PM-kokoinen kalenteri palvelee minua jo viidettä vuotta ja olen kyllä yhä niin tyytyväinen tähän pieneen hankintaani. Ostin juuri Akateemisesta jälleen uudet kansiin sopivat Filofaxin sivut ja ryhdyin innoissani merkitsemään vuoden 2017 tapahtumia.

En aio edelleenkään luopua perinteisestä paperikalenterista – rustailen menoja ja deadlineja paljon mielummin konkreettisesti ylös puhelimeen näpyttelyn sijaan. Eihän näin kauniista kalenterista edes raaskisi luopua! Luentoaikataulut löytyvät kyllä synkattuna puhelimesta, mutta kaikki muu on ja pysyy paperisessa kalenterissa. Pitääkö joku muu vielä perinteistä kiinni tällä saralla?

Kalenteri3

Vitsit mitkä talvikelit tänne eteläänkin saatiin yhtäkkiä! On tätä jo odotettukin – ihanaa kun on enemmän valoa :) Tänään pääsen toivottavasti kuvailemaankin tuonne lumen keskelle. Kivaa keskiviikkoa toivotellen!

21 thoughts on “Arkeen paluu

  1. Mä oon ehdottomasti paperikalenterien puolestapuhuja! Jotenkin ajatukset ja menot pysyy paljon paremmin järjestyksessä kun kaikki saa ihan oikeasti kirjoitettua kalenterin sivulle pelkän puhelimen näpyttelemisen sijaan :) Sitäpaitsi nykyään on saatavilla vaikka mitä kauniita kalentereita, joten melkein vaan senkin takia tykkään käyttää ihan perinteistä versiota xx

    1. Jess, paperikalenterit on pop! Itsekin nautin sivuille rustailusta ja piirtelystä ja tosiaan pysyy paremmin kartalla kun ne on konkreettisesti kirjoittanut ylös :) Kauniita kalentereita löytyy kyllä vaikka millä mitalla!

  2. Paperinen kalenteri on täälläkin käytössä! Hankin aikanaan Mulberryltä kannet ja olen ollut kalenteriini vuosien saatossa tyytyväinen. Paperisen kalenterin kanssa pysyy paremmin kärryillä menoista, kun yhdellä silmäyksellä näkee koko viikon menot sen sijaan, että jokainen päivä pitäisi puhelimen kalenterista näpytellä auki. Plus että nykypuhelimet takkuavat tuon tuosta, itselle ainakin olisi katastrofi jos käytössä olisi puhelimen kalenteri ja yhtäkkiä kaikki menot olisivat kadonneet :D

    1. Tällaiset kestokannet on ollut kyllä hyvä idea, sama kalenteri kun miellyttää näöllisesti vuodesta toiseen niin helppoa ostaa vaan uudet sisukset vuosittain :) Ja sano muuta! Mulla on muuten omituinen tapa säilyttää aina menneen vuoden sisukset, ihan kuin jostain syystä tarvitsisin niistä ikinä mitään, mutta aina vaan säilytän.. :D

  3. Täällä! Ehdottomasti paperinen kalenteri joka vuosi :)
    Me lähdettiin maanantaina sinne Tallinnaan, siellä alkoi sataa lunta silloin. Eilen kun tultiin takaisin Helsinkiin ja huhhuh mikä lumisade ja kuinka paljon lunta auton päällä oli :D

    1. Oi siellä on ollut varmasti kiva fiilis kun ollut luntakin, meidän aikana ei ollut. Oliko kiva reissu ja teitkö hyviä löytöjä? :)

      1. Reissu oli kyllä ihana! Shoppailtiin, käytiin vähän huilailemassa, syömässä vanhassa kaupungissa ja tunnelmoitiin lumisia vanhan kaupungin katuja :) Mutta siis en lölytänyt yhtään mitään!! Ostin uudet mustat legginssit pitkiksiksi ja vaaleann farkut aleista kevääksi!!
        Poikaystävä kun siinä ajassa löysi itselleen takin, kengät, farkut, pari t-paitaa ja neuleen :-D Sanoinkin jo kaupoilla sille että kokeiles mun otsaa, oonkohan kipeä :D

  4. Voi kyllä! Mulla käytössä samainen kalenteri MM koossa. Ostin sen itselleni palkinnoksi kouluun pääsystä viime syksynä. Aivan loistavasti on palvellut, enkä paperikalenteria muuhun kyllä vaihda!

    1. MM koko on varmasti tosi hyvä myös! Pelkään että tästä pienemmästä loppuu joskus tila, mutta ainakin toistaiseksi riittänyt hyvin. Teillä on varmasti monta yhteistä vuotta edessä! ;)

    1. Kynä on HAY:n, ostin sen Vaasasta merkkiä myyvästä Minun/Min -liikkeestä, mutta varmasti löytyy muiltakin HAY:n jälleenmyyjiltä :)

    1. Word! ;) Yllättävän moni tuntuu kuitenkin pitävän perinteistä kiinni tältä osin, mutta ihan kivakin ettei kaikki siirry elektroniseen muotoon!

  5. Paperinen kalenteri sen olla pittää! :D Minulla on kolmen edellisen vuoden kalenterit vielä tallessa, niitä on kiva välillä selailla että mitä sitä onkaan tullut puuhailtua milloinkin.

    Todellakin ihanat talvikelit! Lunta ja pakkasta, ah. Ei vaan viitsi oikein mainostaa pitävänsä näistä keleistä, kun aina joku närkästyy siitä miten joku muka voi tykätä lumesta saati pakkasesta. :D Sitä minä aina jaksan ihmetellä, kuinka se on joillekin niin punainen vaate jos joku on talvi-ihminen.

    1. Absolutely! Hei hauska kuulla etten ole ainoa joka jemmaa noita kalentereita, mä tosin säästän yleensä vain vuoden verran, mutta kuitenkin :D

      Höpsistä, on enemmän kuin sallittua tykätä talvesta! Suomessa tupataan aina synkistelemään asiasta kuin asiasta, joten on vaan piristävää että joku tykkää asiasta josta toiset jaksavat valittaa :) Itsekin olen ehdottomasti talvi-ihmisiä, joskin tämän päivän pakkaslukema oli omaan makuuni vähän liikaa, hrrh.

  6. Ehdottomasti paperinen kalenteri. Olen nyt hurahtanut myös bullet journal:iin, pysyy kätevästi kaikki muistettava yksien kansien välissä!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *