Oodi huulirasvalle

Harvemmin tulee omistettua kokonaista postausta yhdelle vaivaiselle huulirasvalle, mutta nyt on sen verran hyvä yksilö kyseessä, että pakko vinkata teillekin! GlamGlow on monille tuttu brändi loistavista kasvonaamioistaan, mutta oletteko jo huomanneet, että repertuaari on laajentunut nyt myös huultenhoitoon?

Glamglow1

Valikoimiin tuli hetki sitten muun muassa tämä Poutmud Wet Lip Balm Treatment pienessä hopeisessa purnukassaan ja sain uutuudet testattavakseni. Minulla ei ollut tälle sen suurempia odotuksia, vaikka naamiot ovatkin omaa luokkaansa, mutta ajattelin ettei huulirasvalla voisi sen erikoisemmin erottua.  Olen myös varsin tarkka mitä tulee huulirasvaan, sillä huuleni rohtuvat herkästi, ja vääränlainen tuote voi vain pahentaa tilannetta. Kuten kauneusguru Erika kirjoitti omassa postauksessaan, en minäkään useimmiten välitä vaseliinipohjaisista rasvoista, mutta tämän Poutmudin ainesosalistan osalta ei sen suhteen ollut huolta. Sen sijaan kosteuttavien ainesosien joukosta löytyy muun muassa manteliöljyä, kaakavoita ja sheavoita vain muutamia mainitakseni – mintunlehdet taas antavat huulirasvalle huumaavan raikkaan tuoksun.

Glamglow2

Aivan täydellinen paketti siis ja tältä kriittiseltä huulirasvan käyttäjältä täydet pisteet! Ensin yritin pihdata tätä ja käyttää huulivoidetta vain iltaisin ennen nukkumaanmenoa, hintaa purkilla kun on arvokkaat parikymppiä, mutta salakavalasti se hiipi pikkuhiljaa myös työpöydälleni ja mukaan laukkuun. Onneksi tuote on riittoisaa ja ihan pieni sipaisu huulille riittää!

4 thoughts on “Oodi huulirasvalle

  1. Tuosta löytyy kuitenkin risiiniöljyä listan alusta, joka aiheuttaa myös kierteen huulirasvan käytössä. Risiiniöljy on halpa raaka-aine, jota on myös vaseliinin tapaan useissa huulirasvoissa – valitettavasti.
    On aika vaikeaa löytää sellaista huulirasvaa, missä ei ole risiiniöljyä ja vaseliinia. :/

    1. Hmh, no onpa kurja kuulla! En ollut itse tutustunut risiiniöljyyn lainkaan tai kuullut aineesta aikaisemmin :/

    1. Blistexiä en olekaan aikoihin ostanut! Sen sijaan sinistä Labelloa kulutetaan täällä päivittäin ;)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *