Long Grey Coat

Viikonlopun voi aloittaa rennoilla fiiliksillä, kun sain eilen tehtyä kaksi tämän vuoden viimeistä kouluhommaa alta pois. Nyt voi siis hyvillä mielin startata joululoman, kun ei tarvitse enää stressata yhdenkään palautuksen suhteen, lukea tenttiin tai ajatella mitään muutakaan opiskeluun liittyvää. Koulu jatkuu vasta tammikuun puolivälissä ja tällöinkin vain yhdellä kielten kurssilla, joten ruhtinaallinen loma edessä. Olenkin jo ihan lomamoodissa, eikä tälle päivälle ole vielä mitään suunnitelmia muuten kuin pitkään sängyssä löhöilyä – tykkään olla menossa, mutta nautin myös tällaisista päivistä. Illemmalla taas mennään poikaystävän kanssa jouluostoksille ja ulos syömään hänen tultua Tampereelta käymään. Paras mahdollinen viikonlopun aloitus siis!

Tässä asua aiemmin viikolta. Tunnustinkin jo sortuneeni harmaaseen pitkään villakangastakkiin koko syksyn sellaisesta haaveiltuani – tämä Zaran takki istui niin nätisti päälle, etten voinut jättää sitä sovituksen jälkeen enää kauppaan. Ja vitsit että olen tyytyväinen hankintaani! Takki sopii kaiken kanssa, tässä ensin jälleen kovin harmaapainotteinen kokonaisuus neuleen kera ja pitkästä aikaa hattukin päässä. Veikkaan, että tätä takkia tullaan näkemään asuissa paljon lähiaikoina!

Harmaa3 Harmaa1 Harmaa5 Harmaa6 Harmaa8 Harmaa2

Hat / H&M
coat / Zara
knit / Tiger of Sweden
pants / Vero Moda
bag / Givenchy
boots / Vagabond

I’m finally done with all of my assignments for now, so I don’t have to think about anything considering studies until next year. So happy for it, I’m really in the need of the Christmas holiday! Another thing that I’m happy for is my new grey coat seen in these pictures. I’ve been craving for one through the whole fall and after trying this long one in Zara on me I just couldn’t leave it to the store. It’s perfect, isn’t it! Hope you all have a lovely weekend!

Photos: Viena K / Edit by me

12 thoughts on “Long Grey Coat

  1. Mä en yleensä kauheesti lämpee tommosille tosi pitkille takeille, mut toi näyttää i h a n a l t a! Täytyypä itekin käydä sovittelemassa, jos sattuu kohdalle :>

    1. Sama täällä, itseltä kun ei löydy kovin pitkää vartta niin useimmat pidemmät takit näyttävät vaan hassulta. Tämä sen sijaan vaan jotenkin toimi täydellisesti! Eikun sovittelemaan vaan ;)

  2. Näyttää ihan superhyvältä! Tällaiset asut on kyllä niin mun makuun, eikä harmaata voi varmaan koskaan olla liikaa :D Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua ja joululomaa yleisestikin! xx

    1. Kiitos Pinja! Haha samaa mieltä harmaasta, ei sitä voi olla liikaa :D Kuin myös ihanaa viikonloppua ja joulun odotusta!

  3. Ihana takki ja asu muutenkin :) En olekaan aikaisemmin kommentoinut blogiisi! Anyway blogiasi on mukava seurata :) Vitsit nauti lomasta, itselläni on vielä ensi viikolla kaksi tenttiä, ennen kuin tämän vuoden opiskelut on paketissa. Mukavaa joulunodotusta sinulle !

    1. Ihana kun kommentoit nyt, kiitos paljon Marja! :) Voi, loppurutistus enää jäljellä, sitten pääsee loman viettoon. Tsemppiä viimeisiin tentteihin ja kuin myös mukavaa joulun odotusta!

  4. Ensimmäistä kertaa kommentoin vaikka oon jo pitkään sun blogia lukenut. Halusin vaan sanoa, että ihailen sun tyyliä. Onnistut aina näyttämään niin tyylikkäältä! Saan sun asukokonaisuuksista paljon inpiraatiota. Lisäksi vaikutat todella suloiselta ihmiseltä. Kiitos kivasta blogista! :)

    1. Voi kiitos paljon ihanista sanoistasi! Mahtavaa että innostuit nyt kommentoimaan, kiva aina kuulla pitkäaikaisista “hiljaisista” lukijoista :) Kaunis kiitos siis itsellesi kun luet!

  5. Olen seurannut blogiasi jo monta vuotta ja välillä olen jopa kommentoinutkin. Iso kiitos ihanasta blogistasi :)

    Nyt kuitenkin tuli taas into kirjoittaa tänne, kun näin tuon kauniin pitkän takkisi. Se näyttää todella hyvältä päälläsi! Olen kanssa lyhyt (hieman alle 160 cm), joten sopivien vaatteiden löytäminen on välillä hankalaa. Esimerkiksi jotkin H&M:n mekot ovat yli polven, vaikka niiden kuuluisi olla polveen asti :D Onko sinulla vinkkejä vaatteiden hankintaan tälläiselle lyhyemmälle ihmiselle :D? Zara ja Mango? Tiedän, että Topshopilla on “petite”-kokoja vaatteistaan (mikä on ihan mahtavaa!), mutta mieluusti haluaisin sovitella vaatteita ennen niiden ostoa :)

    1. Kiitos paljon Hanna, ihana kuulla että olet ollut pitkään jo matkassa mukana! Toivottavasti yhteisiä vuosia tulee lisääkin, kiitos siis itsellesi kun luet :)

      Takki oli kyllä loistolöytö, eikä aiheuttanut naurunremahduksia peilistä katsoessani kuten jotkut pitkät takit :D Sovitin esimerkiksi yhtä Samsoen pitkää ja se oli mulla varmaan lattiaan asti, hahah. Zaraa ja Mangoa suosin kyllä aika usein, etenkin Mangolla on mielestäni tavallista pienemmät koot (ja mekoissa mielestäni usein jopa liian lyhyet helmat!), joten sieltä löytää varmasti sopivia. Välillä on myös vaan hyväksyttävä, että joku esimerkiksi midimittaiseksi tarkoitettu hame on meidän tappien varsilla maksihame.. :D

  6. Harmaa takki on kyllä niin kätevä, sopii kaikkeen :) sovitin myös tätä takkia omaani etsiessä, mutta valitettavasti vuorettomuus ja vain yksi nappi häiritsivät sen verran, että kauppaan jäi :/ muuten aivan ihana ja värikin täydellinen! Ihanaa joulun odotusta sinne :)

    1. Se sinun takki on kyllä täydellinen, oih! Etsin itsekin alunperin vuorellista, mutta kun sopivaa ei tullut vastaan ja en ollut valmis pulittamaan montaa sataa, niin päädyin tähän :) Kuin myös ihanaa joulun odotusta, Emmi!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *