Yhteistyössä Asennemedia & Kauniisti kotimainen
Rakastan tuoreita kukkia ja ostan niitä kotiin jos en nyt ihan viikoittain, niin parin viikon välein ainakin. Kukilla saa helposti tuotua mielenkiintoa sisustukseen ja muistanpa joskus lukeneeni jonkun tutkimuksen, kuinka tuoreet kukat kotona myös ihan oikeasti vaikuttavat mielialaan positiivisella tavalla. Nojaudun tähän aina perustellessani itselleni perjantaikimpun nappaamista koriin kauppareissulla. Tähän aikaan vuodesta tosin suosin leikkokukkien sijaan kotimaisia joulukukkia, sillä kyllähän perinteiset hyastintit ja ritarinkukat sun muut ehdottomasti kuuluvat jouluiseen kotiin!
Ajankohtainen lempijoulukukkani on epäilemättä hyasintti, enkä ole muuten ainoa, sillä se on joulutähden rinnalla suosituimpia joulukukkia. Hyasintteja löytyy muun muassa niin violetteina ja sinisinä kuin valkoisinakin, joista jälkimmäisin on yllättäen oma valitani. Niin ja laadun takaamiseksi kotimaisena tietenkin! Hyasintti on minusta ihanan yksinkertainen ja etenkin valkoisena jokaiseen makuun sopiva tuoden juuri kivan ripauksen joulufiilistä – puhumattakaan kodin valtaavasta huumaavasta tuoksusta
Pari asiaa hoito-ohjeista, jotka tsekkasin itsekin muistin virkistykseksi, jotta kukista saisi kaiken irti. Ensinnäkin hyasintti kannattaa ostaa mahdollisimman nuppuisena, ja noin viikossa kasvi aukeaa täyteen kukkan. Hyasinttia tulee kastella varovaisesti, jotta varsi ei venähdä liian pitkäksi. Kukkimisen kestoa taas voi pidentää siirtämällä kukan yöksi viileään paikkaan – tämä oli itselleni uutta tietoa! Jos varsi kasvaa liian pitkäksi, voi sitä tukea sipulin läpi tuikattavalla kepillä. Jos taas leikkokukat ovat enemmän makuusi, niin pitkän hyasintin voi leikata myös maljakkoon, tällöin tulee leikata mahdollisimman läheltä sipulia ja asetella kukat kylmään veteen. Entä tiesittekö, että sipulin voi kukinnan jälkeen kuivata ja istuttaa seuraavana syksynä ulos puutarhaan?
Ostin tovi sitten kotia koristamaan useamman hyasintin sekä yksittäisinä että kolmen sipulin ruukussakin. Suurin osa on jo täydessä kukassaan, tuo sohvapöydän trio taas odottelee vielä kukintaa nupuissaan. Erilaisilla ruukuilla saa kivasti tuotua vaihtelevuutta, tykkään säästää myös pakettien mukana tulleita silkkinauhoja, joita voi sitoa ruukkujen tai esimerkiksi lyhtyjen ympärille. Itse kukat olen ripotellut ympäriinsä ja ruukkuja löytyy niin eteisestä kuin olohuoneestakin, hyasinttien ihana jouluinen tuoksu on siis vallannut koko asunnon. Kukkien ohella tunnelmaa tuovat tottakai lukuisat kynttilät!
Joulutunnelmissa rentouttavan sunnuntain toivotukset täältä Tallinnasta käsin!
Mistä oot ostanut kultaiseen tarjoitimeen?
Nyt en valitettavasti kuollaksenikaan muista, kun olen ostanut sen vuosi pari sitten.. Veikkaisin ehkä Indiskaa :)
Ihanan jouluisia kuvia <3
Mä oon aina tykännyt joulutähdestä, mutta näiden kuvien myötä voisin tänä vuonna ostaa myös hyasintin :)
Kiitos ihana, joulufiilis on täällä ihan huipussaan ;) Joulutähti on kyllä kivan perinteinen, meinasin itsekin ostaa valkoisen sellaisen hyasintin lisäksi.