Yhteistyössä Swiss Clinic
Ihonhoito aiheuttaa tähän aikaan vuodesta erityisen paljon päänvaivaa, joten olen innokas testaamaan kaikkea uutta. Näin ollen lähdin mielenkiinnolla mukaan ruotsalaisen Swiss Clinicin yhteistyökampanjaan kokeilemaan kotona tehtävää Skin Renewal-ihonhoitoa. Olin kuullut Swiss Clinicin mikroneulauksesta aikaisemmin ja lukenut sen tehosta esimerkiksi aknearpiin, joten mielsinkin sen lähinnä arpien ja muiden vastaavien iho-ongelmian hoitoon tarkoitetuksi. Oma ihoni taas ei kärsi arvista tai sen suuremmista epäpuhtauksista satunnaisia sellaisia lukuunottamatta, mutta hilseilevästä kuivuudesta ja ihonsävyn epätasaisuudesta kylläkin, joiden avuksi Skin Renewal sopisi kuulemma myös mainiosti.

Kollageenintuotantoa kiihdyttävä Skin Renewal sisältää ihoon pieniä mikrokanavia luovan Skin Rollerin sekä kosteuttavan Rejuvenating Serumin. Lisäksi sain setin mukana Sanitizing Sprayn, jonka avulla on helppo puhdistaa rulla käytön jälkeen. Ihon säännöllinen mikroneuloilla rullailu tehostaa verenkiertoa, stimuloi kollageenintuotantoa sekä uudistaa ihoa. Muutaman minuutin kasvojen rullailu tekee ihoon tuhansia pieniä mikrokanavia, joden myötä hoitavat aineet imeytyvät tehokkaammin ja ihon uusi tuotanto alkaa. Moni on kertonut löytäneensä tästä avun aknearpien tasoitukseen (tsekkaa esimerkiksi Vilman vuoden takainen postaus!), ja tuote on voittanut myös Swedish Beauty & Cosmetics Awardsien Vuoden Innovaatio 2015-palkinnon.

Aloitetaan puhtaasta ihosta puhdistamalla meikit. Rullailu kannattaa tehdä iltaisin, koska iho saattaa pikkuisen punoittaa käsittelyn jälkeen. Oman kokemukseni mukaan punoitus ei kuitenkaan ollut niin megalomaanista, etteikö tätä voisi tehdä vaikka aamullakin, mutta olen pelannut varman päälle ja tehnyt rullailun ohjeiden mukaisesti aina iltaisin meikinpesun jälkeen. Tällöin iho saa tietysti myös kunnolla hengittää ja levätä käsittelyn jälkeen, joten ilta on tässäkin mielessä paras ajankohta hoidolle.


Puhdistuksen jälkeen iho käsitellään Skin Rollerilla rullaillen ensin muutaman kerran pystysuuntaan edestakaisin per kohta, minkä jälkeen sama alue käsitellään vielä vaakasuuntaan samalla tavoin. Käyn näin läpi posket, leuan ja otsan välttäen silmänympärysaluetta tai suun seutua. Omalle iholle sopivan paineen oppii parin käyttökerran jälkeen, minä ainakin huomasin että itselläni poskipäiden alue on ohuempaa ja herkempää, jolloin käsittelen sen kohdan hieman hellemmin. Neulauksen aikaansaamaa pientä nipistelyä ei kannata säikähtää, iho tottuu siihen kyllä nopeasti.


Iho saa olla neulaamisen jälkeen tosiaan hieman punoittava ja kuumottavan tuntuinen, joten ei huolta, mikäli tuntuu kuin kevyesti auringonpolttamalta. Rullailun jälkeen puhdista Skin Roller Sanitizing Spraylla ja levitä iholle kosteuttavaa Rejuvenating Serumia. Omalle superkuivalle iholleni tämä ei tosin itsessään riittänyt tuomaan kosteutta, joten olen joka ilta levittänyt seerumin päälle vielä tuhdin yövoiteen. Huomasin kyllä vasta nyt ohjeissa sanottavan, kuinka seerumin levittämisen jälkeen tulisi odotella tunnin verran ennen muiden voiteiden levittämistä.

Nyt takana on vasta viikon verran testausta, minkä jälkeen on hyvä pitää saman mittainen tauko antaen ihon levätä ja toistaa taas käsittely. Näinkin lyhyen ajan jälkeen koen ihonsävyni tasoittuneen hieman poskien seudulta, joka onkin se eniten punoittava alue kasvoissani atopian myötä. Olikin kiva huomata, että hoito sopii ennakko-odotusteni vastaisesti muillekin kuin arpien kanssa taisteleville ja toimii myös atoopikolle. Erityisen ohuelle iholle en ehkä lähtisi tätä suosittelemaan (ellei ole valmis sietämään kovempaa nipistelyä), mutta tavalliselle herkälle iholle hoito kyllä sopii.
Skin Renewalin hinta sisältäen Skin Rollerin sekä Rejuvenating Serumin on 99€, ja setti löytyy täältä. Hinta on edullinen verrattuna hoitoloissa tehtäviin vastaaviin mikroneulaushoitoihin, ei sillä etteikö kasvohoidossa käynti olisi aina rentouttava kokemus, mutta kiva että ihoa voi hoitaa myös kotoa käsin. Onko Skin Renewal jollekin teistä jo tuttu?
Dear Jonna, can you also do a blog/vlog on how you do your eyebrows and what you use? ?
Hi Nicole! Yes sure, I could make a post about that :) Not sure yet whether I’d do a regular or a video post, but I’ll keep this in mind. Have a lovely Sunday!