Checked

Viikko sitten manasin kouluhommien kasautumista niskaan paukkuvien deadlinejen kera, ja pienen stressipurkauksen jälkeen ei auttanut kuin ottaa itseä niskasta kiinni ja ryhtyä hommiin priorisoiden kiireisimpiä. Jo viikon jälkeen kaikki näyttää huomattavasti valoisammalta ja fiilis on paljon parempi, kun on saanut pari isompaa juttua ruksittua pois to do -listalta. Poikaystävä totesi eilen illalla koneen näppäimistön vielä sauhutessa ja minun ollessa hautautuneena kirjojen taakse, kuinka ei ole ikinä nähnyt minua näin tehokkaana. Tuntuu niin hyvältä saada jotain aikaan, ja pieni paine ehkä vaan auttaa etenemisessä!

Jälleen kerran olisi toki voinut aloittaa osan hommista aikaisemmin niin säästyisi tällaiselta viimeisten viikkojen paniikilta, ja luulisi että tässä olisi jo muutaman vuoden aikana viisastunut sen suhteen. Satuin juuri lukemaan ensimmäiseltä opiskeluvuodeltani postauksen, kuinka “ensi vuonna sitten petraan ja aloitan aina ajoissa”. Noh, hienosti ollaan joka tapauksessa selvitty kandivaihe ja kovaa vauhtia mennään kohti maisteria, joten mitäpä sitä hyväksi havaittua tyyliä vaihtamaan, kröhöm.. :D

Ruutu6 Ruutu8 Ruutu3 Ruutu7 Ruutu4 Ruutu-uusi2 Ruutu1

Coat / Zara
shirt / Lexington (sponsored)
pants / Vero Moda
scarf / Lexington (sponsored)
watch / Daniel Wellington (sponsored, find here*)

boots / Vagabond
bag / Givenchy

Viime päivinä on siis tullut vietettyä paljon aikaa yliopistolla, ja tässä yksi kuluneen syksyn perusasuistani. Olen pitkästä aikaa innostunut yhdistämään tummansinistä mustan kanssa, ja jottei menisi liian tummanpuhuvaksi niin piristäen kokonaisuutta vielä vaaleilla asusteilla. Tämä Lexingtonin syksyn malliston hieman oversized -mallinen ruutupaita on täydellinen kirjastovaate – niin pehmeä että tekisi mieli nyhjätä se päällä kotioloissakin. Vielä tämä viikko täysillä painamista ennen Helsinkiin lähtöä!

Last week I told you how stressed out I was due to all the deadlines with my studies. Everything looks already so much better now after getting a few things done and it’s definitely the best feeling! All it takes is to write down all of your tasks, prioritize and schedule them and get them done. I still have one week left here in Vaasa before leaving to Helsinki for Christmas holiday, so there’s a lot of studying ahead for the next days. Here’s one of my really basic outfits during this fall and it’s something that I tend to wear weekly when going to the library. Comfy and simple – as I like it!
Photos: Essi / Edit by me
* mainoslinkki / adlink

7 thoughts on “Checked

  1. Jep, ryhmätöiden deadlinejen kanssa on painittu myös täällä viimeinen viikko/pari viikkoa. Mä hiffasin jo ekan vuoden jälkeen, että turhaan stressaa siitä, että pitäis aloittaa aiemmin. Mä tunnen itseni jo sen verran hyvin, että tiedän ettei tämä tule about koskaan tapahtumaan. Saan ehdottomasti itsestäni eniten irti kiireessä ja nyt on alkanut jo luottamaan siihen, että asiat ja hommat saa aina tehtyä :) Vaikka ei se sitä tarkoita, etten joka kerta manaisi itseäni maan rakoon, että miksi en voinut aloittaa esim 2 päivää aikasemmin :’D

    1. Hahah, mahtavaa kuulla etten ole ainoa, joka vetää samalla mentaliteetillä :D Ehkä tämä meidän tyyli on ihan ok, kunhan pää kestää stressin ja hommat tulee hoidettua määräaikaan mennessä ;) Tsemppiä viimeisiin deadlineihin sinnekin!

  2. Onpas kiva asu! Tykkään myös kampauksesta, pitäisi itsekin vetäistä tukka useammin tollaiselle sykerölle. Samanlaisessa asussa viihdytään täälläkin, oma täydellinen ruutupaita tosin löytyi Gina Tricotilta. Ja opiskelukiireisiin voin taas samaistua satasella, nyt kun vaan keksisi että miten sitä saisi itsekin otettua itseä niskasta kiinni… xx

    http://www.shakespeareandsparkle.com/

    1. Kiitos paljon Jenni! Tämä sykerö on suosikki toisen päivän kampaukseni, kun hiukset eivät malta pysyä valtoimenaan auki muttei halua laittaa kokonaan kiinnikään. Niin ja helppo kuin mikä ;) Nyt vaan niskasta kiinni ja hommia puurtamaan, joululoma häämöttää onneksi jo lähellä, tsemppiä! :)

  3. Aijai voin niin samaistua noihin opiskelukiireisiin! Terkuin yks raportti kirjoittamatta, opparin kanssa puurtamista sekä siihen päälle vielä työt ja sosiaalinen elämä (ei taida enää olla). :D Mut oon tässä kolmen amk-vuoden aikana huomannut myös, että pienessä kiireessä työskentelee paljon tehokkaammin!

    1. Haha, tässä vaiheessa ei ole kyllä toivoakaan minkäänlaiselle sosiaaliselle elämälle :D Onneksi kohta helpottaa, niin ehtii taas tehdä muutakin kuin nököttää kotona tai kirjastossa koneen äärellä! Tsemppiä sinnekin viimeiseen rutistukseen :)

  4. Minä olen myös mestari lykkäämään kouluhommia siihen kuuluisaan viime tippaan. :D Silloin sitä aina manaa ahdistuksissaan itsensä, että miksi ei vaan voinut aloittaa aikaisemmin niin pääsisi vähemmällä stressillä, mutta silti se kaava aina toistuu. Ja kun siitä ei voi sitten syytä muita kuin itseään. :D

    Onpa taas kiva asu ja rento kampaus! Olen kuullut joskus kommentteja siitä miten tummansininen ja musta samaan aikaan päällä on tyylimoka, mutta kyllä minä olen silti käyttänyt mustaa paitaa tummansinisten farkkujen kanssa ja tykännyt siitä väriyhdistelmästä muidenkin päällä. On se vähän pirteämpi kuin mustaa mustalla!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *