Vähintään viimeisen vuoden ajan olemme poikaystäväni kanssa heittäneet ilmoille aina tasaisin väliajoin ajatuksen koiranhankinnasta. Meillä molemmilla on ollut karvaisia perheenjäseniä kotona, joten oma koira on ollut kummankin haaveissa jo vuosia. Vielä tämän vuoden alussa järkeilimme, kuinka ei kannata liikaa antaa näille haaveille tilaa, eikä vielä olisi oikea aika hauvauvalle. Yhtäkkiä fiilis alkoi kuitenkin vahvistua, ja molempien palattua Suomeen aloimme tosissamme miettiä, että miksi ei? Miksi nyt ei olisi hyvä aika, kun vielä opiskelemmekin, eikä tarvitsisi näin ajoittaa pikkuisen kotiutumista loma-aikaan työelämään siirryttyä. Näistä pohdinnoista se alkoi, ja kesän alusta lähtien olemme vakavissamme puhuneet varmasti joka ilta ennen nukkumanmenoa, että pitäisikö meidän nyt vihdoin toteuttaa se haave.
Koiran hankinta vaan tuntuu niin kovin isolta asialta, joten hyväkin että sitä on tullut pohdittua paljon ja jokaiselta kantilta. Entä kun tahtoisimme lähteä reissuun, saisimmeko koiran helposti hoitoon? Entä kun sataa kaatamalla vettä ja on lähdettävä ulos, oli keli mikä tahansa? Samalla tällaisten käytännön asioiden miettimisen ohella tiedämme kuitenkin molemmat kokemuksesta, miten paljon koira antaa ja miten ihanalta tuntuu tuon pienen perheenjäsenen vilpitön ilo aina kotiin tullessa tai märät pusut sängynreunalla aamuherätyksenä. Satakoot vaikka joka päivä.
Aikaisemmin mietitytti myös, miten mikään rotu ei ole vielä tähän asti herättänyt sellaista tämä on meidän rotu -fiilistä, Cavaliereja lukuunottamatta siis. Näitä pitkäkarvaisia muruja on ollut perheessäni, mistä rakkaus rotua kohtaan on kummunnut. Poikaystäväni on kuitenkin allerginen, ja minullekin on iän myötä tullut toisinaan oireita aikaisemmin todettuun koira-allergiaan, joten oli löydettävä jokin allergisoimaton rotu, joka tuntuisi omalta. Näin kävi tavatessani ensimmäistä kertaa Vienan Milo-koiran, näissä kuvissakin esiintyvän sydämet sulattavan maltankoiran. Rotu, joka ei allergisoi, on sopivan pieni ja jolla riittää rakkautta jaettavaksi, eihän siihen voinut olla ihastumatta!
Viimeinen sinetti oli, kun törmäsimme poikaystävän kanssa kerran kahvilassa tyttöön, jonka sylissä lepäsi vuodenikäinen malta. Hän jaksoi kertoa meille rodusta ummet ja lammet – crazy dog couplen silitellessä valkoista karvapalleroa aivan hurmioituneena. Kyllä me hitsi vie otetaan se koira, päätimme lähtiessämme kahvilasta. Otimmekin lopulta kesällä yhteyttä hyväksi todettuun kasvattajaan – kuulemma pentue olisi suunnitteilla joulukuulle ja kerroimme olevamme kiinnostuneita narttupennusta. Mietimme innoissamme, miten sitten keväällä meiltä kuuluisi pienten tassujen rapinaa ja suunnittelimme reissua Turkuun päin tutustuaksemme kasvattajaan etukäteen.
Sometimes life has other plans. Lauantaina heräsimme sähköpostiin kasvattajalta, joka kertoi heillä olevan 11-viikkoinen narttupentu vailla kotia. Alunperin heille jalostustarkoitukseen jätetyllä pennulla oli todettu pieni purentavika, minkä vuoksi tämä pieni tarvitsisi rakastavan kodin. Haluaisitteko tulla katsomaan? Koko viikonloppu menikin ihan sumussa ja olemme molemmat onnesta sekaisin. En tohdi uskoa tätä vielä itsekään, mutta jos kaikki menee hyvin, pääsemme tuomaan uuden perheenjäsenen kotiin ehkä jo huomenna. Hieman tuli kiire ryhtyä hankkimaan kaiken maailman tavaroita hauvalle, mutta onneksi saimme kasvattajalta jo paljon neuvoja ja apuja.
Sellaisia jännittäviä ja ehkä vähän yllättäviäkin uutisia, kun en ole kesän aikana vielä kertaakaan hiiskunut suunnitelmistamme täällä blogin puolella. Kaikkia muita aina perheestä ystäviin ja työkavereihin onkin sitten vaivattu näillä pohdinnoilla viime kuukaudet ihan kyllästymiseen asti, hehe. Tämä tuntuu kuitenkin oikealta juuri nyt, enkä malta odottaa, että pääsemme näkemään pienen palleron!!
I’ve got some news for you guys! I’ve always known that some day I want a dog of my own and so has my boyfriend as well, since we have both had dogs in our family. We’ve been talking about it a lot but we’ve thought that maybe it’s not the right time for it yet, until we came back home from our exchange and started thinking – why not? This would be a perfect time to get a dog when we’re still studying and would have a lot of time for the puppy compared to having a full-time job after graduating.
That’s how it all started and at the end of the summer we contacted one breeder – we had decided to get a maltese dog since it’s a breed that suits for allergics. They are adorable dogs, or can you disagree by looking at these photos of my friend Viena’s Milo dog? The breeder told us that they would probably have puppies in December, so in spring we could have a tiny maltese dog here with us. Sometimes life has other plans though and on Saturday we got an e-mail that they would have an 11 weeks-old maltese looking for a loving family. So believe it or not – we might have her with us in a couple of days already!! Things have gone really quickly but we couldn’t feel happier about this! I promise to keep you updated ;)
Eikä miten ihanaa!! Hauvavauva! Ei vitsi, olisi kyllä mahtavaa jos voisit valottaa täällä blogin puolella ihan konkreettisesti että miten koiran ottaminen teidän elämää muuttaa, miten dogin kanssa menee ja miten sitä kasvatatte. Täällä nimittäin ihan samat pohdinnat ja ensi kesäksi on kaavailtu sopivaa hetkeä tuoda koira taloon. Meillä vaan ei ole koskaan ollut koiraa, joten vaikka on selvitelty paljonkin ja kyselty tutuilta, on se ihan uusi asia. Paljon onnea uudesta perheenjäsenestä ja tsemppiä! :)
Hihi, hauvavauva! <3 Joo eiköhän pentujuttuja tule jaettua täälläkin tulevina kuukausina, kun tulee olemaan kuitenkin niin iso osa meidän elämää :)
Mitään asiantuntijoita ei täälläkään tosiaan olla, olen itsekin ollut siskon ensimmäisen koiran pentuaikana kuitenkin vielä aika pieni, joten ei ole missään ihan tuoreessa muistissa vaikka jotain kokemusta onkin. Uskon kuitenkin, että pärjäämme pikkuisen kanssa, kuten varmasti tekin pärjäisitte :) Täällä luetaan jo innokkaana kasvattajan lähettämiä hoito-ohjeita, iik! Kiitos paljon tsempeistä <3
Oi, ihanaa! Niin kuin totesitkin, niin kyllä se koira vaan antaa niin paljon enemmän kuin ottaa :) <3
No näinpä <3 En millään malttaisi odottaa, että pikkuinen olisi täällä jo jaloissa, wääää!
Voi ei miten ihana uutinen<3 Elämällä on tosiaan hauska tapa yllättää silloin kun sitä ei todellakaan odota, mutta onneksi tämä oli kuitenkin ainoastaan positiivinen sellainen teille! Maltankoira on sellainen rotu, mistä itsekin vähän haaveilen, joten tämä uutinen jos jokin tulee nostamaan munkin koirakuumeen nyt ihan kattoon!
Kiitos Jenni! <3 Sanopa muuta, ikinä ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan, niin hyvässä kuin pahassakin. Onneksi nämä tosiaan olivat positiivisia uutisia! Maltaan ei voi kyllä olla ihastumatta, jahka näin itse rodun luonnossa ensimmäistä kertaa niin se oli sitten menoa :)
Onnea perheenlisäyksestä <3 Tulette varmasti todella onnelliseksi. Me otimme poikaystävän kanssa tammikuussa westiepennun, ja se oli elämämme paras päätös. Me myös opiskelemme, ja nopeasti huomasimme, kuinka loistava hetki oli ottaa oma koira, kun omat menot voi suunnitella ja koiranpennulle on hyvin aikaa. Kaikkea hyvää teille, täällä jäädään odottelemaan lisää koiratarinoita. Ja nauttikaa pentuajasta, koiranpennut kasvavat todella nopeasti!
Voi, ihana kuulla että sielläkin on ollut karvaista perheenlisäystä! Opiskeluaika on kyllä varmasti hyvä, vaikka yksinoloa tietysti opetellaan näinkin niin on kuitenkin eri asia kuin päivätöissä oleminen ja opiskeluiden myötä arki on paljon joustavampaa. Kiitos kivasta kommentistasi <3
Oi vitsi vähän ihanaa! Kerrohan ihmeessä sitten jatkossa, onko tullut mitään oireita allergisoimattomasta koirasta. Mulla itsellä on koira-allergia mutta poikaystävä haluaisi kovasti koiran, joten kiinnostaa, kuinka allergisoimattomia nuo allergisoimattomat koirarodut todella ovat. Tai jos täällä jollain muulla lukijalla on omakohtaisia kokemuksia niin jakakaa ihmeessä!
Hih, on kyllä ihan mielettömän ihanaa <3 Poikaystävän perheessä on ollut bichon, jolla ei myöskään ole maltan tavoin pohjavillaa, ja ainakaan siitä ei ole tullut hänelle ikinä oireita kuten cavalierista. Toivotaan siis, että kaikki menee hyvin tämänkin rodun kanssa! :)
Mä oon niin innoissani tästä teidän puolesta!! :D Ihanaa!
Voi ihana kun olet innoissasi meidän puolesta, kiitos Ida!! :)
WoW how nice, Maltese pups are sooooo cute!! Can’t wait to see pics ??
They are indeed!! Can’t wait to see our puppy tomorrow <3
Voi että mikä ihana uutinen näin maanantai-aamuun! <3 Oikeastaan 'kuulin' tämän jo eilen Snäpistä, mutta kuitenkin! Hymy nousi samantien korviin asti. Olit niin innoissasi ja samalla jännittynyt.
Kaikkea hyvää pienen palleron kanssa! Kaikki sujuu varmasti hienosti! En malta odottaa, minkä nimen olette keksineet. ;)
Oikein ihanaa viikkoa teille! :)
Hihi, kiitos ihanasta kommentista Johanna! <3 Pakko oli paljastaa jo eilen snäpissä, ei tosin meinannut tulla puhumisesta mitään kun olin niin jännittyneenä ja innostuneena :')
Nimi tuotti hieman päänvaivaa ja olemme miettineet sitä "leikkimielisesti" jo kesän alusta asti löytämättä kuitenkaan oikealta tuntuvaa nimeä. Eilen kuitenkin yhtäkkiä keksittiin se, kohtaloa! ;)
Poikaystäväni perhe sai juuri uuden perheenjäsenen ja onhan se kahdeksan viikkoinen karvapallo aika suloinen tapaus! :)
Toivottavasti kaikki menee hyvin ja saatte pienen pian kotiin!
Voi, näinkin snäpistäsi pienen karvapallon! Koiranpennut ovat kyllä aina niiin ihania :) Toivotaan tosiaan parasta <3
Mä sain pahimmat allergiaoireet juuri sellaisesta “allergisoimattomasta” koirasta. Eli vissiin se on vähän tsägästä kiinni, mikä sopii kenellekin.
Mutta toivottavasti teillä käy tuuri! Ja onneksi allergioita voi myös nykyään hoitaa ja siedättää kai ihan tehokkaastikin. :)
Onnea tulevaan!
Höh, kurja kuulla! Poikaystävän perheessä ollut bichon, jolla ei maltan tavoin myöskään ole tuota pohjavillaa, eikä se ainakaan ikinä aiheuttanut hänelle oireita. Toivotaan siis, ettei tämänkään kohdalla :) Kiitos paljon!
Oi, ihania uutisia! Nää uutiset kyllä nostatti hymyn mun kasvoille näin maanantai-aamupäivänä! Jännä miten iloiseksi voikin tulla siitä, että “ventovieras” saa pienen karvapalleron kotiinsa:)
Meidän pieni koiravanhus nukkui kesäkuun alussa ikiuneen, ja koirattomaan elämään totutteleminen on ollut erittäin hankalaa. Sen vuoksi itselläkin on ollut viime aikoina mahdoton koirakuume, mutta valitettavasti tällä hetkellä ei ole mahdollisuutta ottaa uutta koiraa.. Toivottavasti jonain päivänä mäkin saan taas kotiuttaa sen ainoan lääkkeen, joka koirakuumeeseen auttaa. Siihen asti seuraan innolla teidän pienen karvaturrin menoa! :)
Hih, ihana kuulla kun on toisten, juuri tavallaan kutienkin ventovieraiden puolesta iloitsevia ihmisiä <3 Kiitos Laura!
Voi, osanotot teidän hauvan poisnukkumisesta <3 Koiran menetys on niin surullista, itsellenikin oli kova paikka kun siskon koira (joka otettiin siis hänenkin vielä asuessa kotona kun olin nuorempi) nukkui pois toissa syksynä, en osaa siis edes kuvitella miltä tuntuu kun on kyseessä ihkaoma koira. Toivottavasti saatte vielä jonain päivänä karvaisen perheenjäsenen :)
Eikä, aivan ihanaa!! <3 onnea hurjasti uudesta perheenjäsenestä :) itselläni on juuri 10 v täyttänyt "koiramummo" ja ihan hirveä pentukuume ollut jo pidemmän aikaa.. Hullu koiranainen täälläkin, aina silittelemässä vastaantulevia koiravauvoja :D Pennun hankinta ei kuitenkaan nyt ole itselleni ajankohtainen, kun en tiedä mitä koirani tykkäisi ylienergisestä pentukaverista.. Innolla odottelen kuvia teidän karvapallerosta, ei tule ainakaan helpottamaan tätä omaa pentukuumettani millään tavalla :D
Kiitos paljon Mimmu, ihana miten iloitsette kaikki meidän puolesta!! <3 Voi, kunnioitettava ikä sinun hauvalla jo :) Heh, olen ihan samanlainen mahdoton hullu koiranainen, kun aina katson silmät kiiluen ja hymy kasvoilla vastaantulevia koiria. Aina ei ihan saa vastakaikua omistajalta.. :D
Kuvia varmasti luvassa ihan kyllästymiseen asti, jos nyt tosiaan kaikki menee hyvin ja saadaan pieni kanssamme huomenna kotiin <3
Voi vitsi mikä uutinen!!<3 Paljon onnea teille pitkäaikaisen haaveen toteutumisesta! Mun siskon poikaystävän perheessä on kyseistä rotua oleva koira ja he ovat sitä kovasti kehuneet. Mullakin on ollut allergian merkkejä, vaikka meilläkin on ollut koira kotona kun olin lapsi, joten kerrothan myöhemmin kokemuksia rodusta ja sen "allergisoimattomuudesta"! :) Jos ikinä koskaan tuun koiraa hankkimaan, kyseinen rotu voisi hyvinkin olla todennäköinen. Jännittäviä hetkiä teille sinne, iiih!<3
Hihi, ihan parhaita uutisia hetkeen – kiitos Lili! <3 Hei hauska kuulla, että sielläkin on kokemusta rodusta :) Malta ei ollut tuttu mulle entuudestaan ennen kuin näin Vienan hauvelin luonnossa, mutta se olikin sen jälkeen sitten menoa ja tuntui ihan oikealta rotuvalinnalta meille! Lupaan siis raportoida tarkemmin :) Iih, en jaksaisi odottaa että näen pikkuisen huomenna!!
Eikä miten ihanaa !! <3 voi koiravauvat, ne on niiiiiin ihania ! Ne pienet tassut jajaja, oi!
Elämä yllättää ja suunnitelmat toteutuu aiemmin kun uskoisikaan, onnea !:)
Kiitos paljon Elina <3 No niinpä, elämä tosiaan osaa välillä yllättää :) En millään malttaisi odottaa huomiseen, että näemme pikkuisen!!
Ihanaa, onneksi olkoon<3
Meillä avokki haaveilee kovasti hauvasta, mutta minä vähän vähemmän :D
Corgi meillä on kyllä haaveissa sitten joskus!
Kiitos paljon ihana! Heh, ehkäpä sinäkin lämpenet vielä joku päivä ;) Innolla odotan kyllä jo huomista, iiih!
Voi kuinka ihanaa! Itse otin viime syksynä coton de tulear pennun, joka on siis hyvin samanlainen rotu kuin maltankoira! Monet puhuu turkin haasteellisuudesta, kun harjata ja pestähän sitä täytyy. Mutta kunhan pennun totuttaa pesuun ja harjaukseen heti ,vaikkei se alussa siitä pidä, niin se on kivoimpia tunteita kun pikkuinen nukkua tuhisee sylissä samalla kun ihanan tuoksuista turkki harjailee. Meidän koira ainakin tykkää jo turkin hemmottelu hetkistä. Ihanaa pentuaikaa sinne! Kyllä on todellakin jännä ja ihana aika edessä! :)
Voih, Cottonitkin ovat aivan ihania! Täytyy tosiaan totuttaa pikkuinen pesuun ja turkinhoitoon heti :) Kiitos paljon <3 Jännittää jo ihan hurjasti, mutta samalla odotamme niiin innolla!
Hei onnea uudesta hauvavauvasta! Aivan ihanaa <3 Itsellä kotoa löytyy jo kaksi karvakaveria, mutta välillä se pentukuume iskee siltikin.. xx
http://www.shakespeareandsparkle.com/
Kiitos paljon Jenni <3 Voi, muistelin että sulla olisi yksi karvakuono mutta että ihan kaksi, ihanaa :)
Oi ihanaa, onnea! :) Tulvaa koirajutuista -ja kuvista odotellessa, niitä ei voi olla koiraihmisen mielestä liikaa! ;)
Minulla ja poikaystävälläni on krooninen koirakuume, nyt ei vaan ole hyvä ajankohta… Mutta eikös sitä niin sanota että hyvää kannattaa odottaa, ja kyllähän tässä ehtii elämän aikana vielä ottaa monta koiraa! :)
Kiitos paljon Tanja! <3 Hehe, hyvä kuulla ettei voi kyllästyttää ;) Niitä nimittäin varmasti luvassa aika paljon!
Tiedän tunteen, mutta kyllä se hyvä aika sieltä vielä tulee. Mekin ajattelimme alunperin, ettei nyt onnistuisi kun elämme kahden kaupungin välilläkin, mutta lopulta totesimme ettei se ole mikään iso ongelma. Kuulemma tuo pieni on jo tottunutkin reissaamaan autossa :) Mutta nimenomaan, ei ole mikään kiire ja ehditte kyllä <3
Oioi miten ihana! Onnea uudesta perheenjäsenestä! Mä olen aina haaveillut omistavani jossakin “sopivassa” elämänvaiheessa koiran. Pikku tyttönä, pahimman koirakuumeen aikaan, isäni lupasi, että saisin ottaa koiran täysi-ikäiseksi tultuani, mutta arvaa vaan tuliko sitten heti lukiolaisena mieleen hankkia karvapalloa. Niin söpöjä kuin koirat ovatkin, on niissä tosiaan kuitenkin paljon vastuuta ja rahanreikää. Meillä ollaan kotikotona oltu aina allergisia koirille, itseäni lukuun ottamatta. Enpä tiennytkään, että maltan koirakin on ei-allergisoiva rotu (vaikka osalle oireita tulee koirasta kuin koirasta). Olen nimittäin aina pitänyt maltalaisista cavalierien ohella!
On muuten hassua, miten fiiliksissä voi olla periaatteessa tuntemattomien henkilöiden elämässä tapahtuvista asioista, mutta ehkä blogiasi näinkin pitkään seuranneena alkaa tuntua, että olemme aika tutut. :)
Tsemppiä vielä uuden hauvavauvan kotiutumisprosessiin!
Kyllä se sopiva elämänvaihe sieltä tulee, tai ainakin fiilis siitä että nyt on oikea aika :) Hauska kuulla, että maltat ovat sinunkin mieleen, jos olet myös cavalier-ihmisiä! Itse ihastuin tähän rotuun totaalisesti tavattuani Vienan koiran, jotenkin se lumosi heti täysin. Poikaystäväkin oli myyty sitten viimeistään tuon kahvilatapauksen jälkeen ;)
Kiitos paljon kivoista sanoistasi <3 Ihana tosiaan miten olette iloisia "ventovieraan" puolesta, mutta tiedän itsekin blogeja paljon lukevana, että vuosien myötä tuntuu tosiaan kuin oltaisi jo vanhoja tuttuja :) Ja kiva vaan kuulla, että koette noin, tietää tehneensä jotain oikein jos sellainen fiilis tulee!
WÄÄÄ, ihanaa <3 Kyllä se koira vaan antaa niin paljon enemmän kuin ottaa, vaikka välillä kaatosateessa seisominen ei kiinnostaisikaan. Täällä odotellaan jo kuvia ihanasta karvapallosta!
T. Hullu koiranainen
Hahah, ihana hullu koiranainen! ;) Aivan varmasti, satakoot tosiaan vaikka joka päivä kunhan saamme tuollaisen pienen karvapalleron perheeseemme <3
Oi miten ihanaa <3 Maailman paras ääni on pienen koiran tassuttelu parketilla :) Hirveesti onnea tulevasta "vanhemmuudesta"! Kerro sitten heti pikkukaverin kuulumisia ja laita paljon kuvia :)
Hih, tuota ääntä on täällä jo moneen otteeseen yhdessä kuviteltu <3 Kiitos paljon, tulen kyllä kertomaan fiiliksiä täällä! Snäppiä tulee varmasti päivitettyä jo huomenna illalla kasvattajakäynnin jälkeen, joten kannattaa kurkata sinne puolelle ;)
Onnea! ☺️ koira on kyllä ihanin asia ja tekee jotenkin kodista kodin. Se on ehdotonta rakkautta mitä se koira tuntee omistajaansa kohtaan.
Suosittelen lukemaan Tuire Kaimion pennun kasvatus kirjan. Vaikka on pieni ja suloinen koira kyseessä niin sellaisenkin voi kasvattaa vinoon ja se lopulta pomottaakin sinua! Yksi tärkeä neuvo on että menkää ja tehkää kaikkea rohkeasti. Kun vastaan tulee koiria tai jotain uutta, älkää ikinä nostako pentua syliin tai hyssytelkö. Se ei anna turvaa vaan lisää pelkoa ja näyttäytyy koiralle siten että hei nyt tässä on jotain pelottavaa. Päinvastoin omalla esimerkillä rohkeasti kohti uusia asioita ja koiran tulee lopulta luottaa teihin kaikissa tilanteissa.
Suosittelen myös lämpimästi raakaruokintaa tai edes 50/50 ruokintamallia jossa koira saa myös lihoja nappuloiden lisäksi. Sillä on hyviä vaikutuksia koiran terveyteen ja pitkään ikään. Nappula ei kuitenkaan ole kovin luonnollinen ruoka sillä koiran kuuluisi saada repiä ruokaansa ym(lihaisat luut on tähän hyvä vaihtoehto).
Ihania sanoja, kiitos Anksu!
Itse asiassa juuri tuota kirjaa muistan selailleeni siskoltani hänen hankkiessaan koiraa, harmittelin että kirja on Helsingissä, kun hän tarjosikin sitä meille kevättä varten. Lueskelimme kaiken maailman kasvatusjuttuja netistäkin ja luin juuri tuosta, miten toimia muiden koirien tullessa vastaan. Kasvattajaltakin sai hyviä neuvoja ja juuri ohjeita ruokavalionkin suhteen, joten varmasti pärjäämme pikkuisen kanssa, vaikka vähän välillä jännittääkin :)
Oi ihanaa!! Pentujuttuja odotellessa! <3 Tuli vaan mieleen, että yleensä ihan turhaan ihmiset stressaa etukäteen koirasta koituvaa haittaa kuten aikaisia lenkkejä sateessa, sillä esim meidän hienohelma ei todellakaan halua lenkkeillä sateessa, ja aamuisin se pitää herättää nopealle aamupisulle… ;) Reissuun lähtö on oikeastaan ainut minkä itse koen hieman vaikeampana kuin koirattomana, mutta onneksi hoitopaikkoja löytyy lähipiiristä. Miedän lurjus oli viikon hoidossa remonttikiireiden takia, ja voi vitsi miten kurja oli iltaisin tulla kotiin kun kukaan ei ollut odottamassa (ja ne illatkin venähtivät turhan pitkiksi kun ei ollut syytä mennä kotiin), eikä tuntunut järkevältä lähteä lenkille noin muuten vaan. Koirat <3
Haha, ihana kommentti, kiitos Hansu :D Muistan, miten se kahvilassa tapaamamme tyttö juuri kertoi, kuinka heidän malta ei sateella pahemmin ulkona viihdy, heh. Kun taas siskoni cavalier, joka ollut meilläkin useasti hoidossa, ei voisi vähempää välittää sateesta eikä varmastikaan väistele mitään lätäkköjä.
Onneksi meillekin on ilmottautunut jo useampi kaveri vapaaehtoiseksi hoitajaksi sekä molempien perheet, joten toivotaan ettei tule senkään kanssa ongelmaa, jos joskus tarvitsee hoitopaikkaa :) Uskon kyllä, että koira-arkeen kerran totuttua on vaikea enää edes kuvitella elämää ilman karvaista perheenjäsentä. Huomista innolla jo odotellessa <3
Aaah that would be wonderful! Dogs are always a great company as you’ll never be fully alone and you can cuddle endless times! Maltese dogs are so cute.. Hope you can welcome a sweet little puppy this week! <3
xx Carian
Moikka! Saanko kysyä miltä kasvattajalta otitte koiran:)? Haaveilen itsekkin maltankoirasta niin siksi kiinnostaa… :)
Heippa Sonja! Laitan sulle vaikka meilitse lisätietoa :)