Raflasuosikkeja Kalliosta

Jaan täällä aina silloin tällöin ravintola- ja kahvilavinkkejä, mutta useimmiten ne keskittyvät kuitenkin ainoastaan Helsingin ydinkeskustan alueelle. Ihmettelin, miten en ole ennen juuri kirjoittanut teille suosikeistani erityisesti Kallion lähettyviltä, sillä täällä päin tulee lounastettua usein työpaikan sijainnin myötä. Idea lähtikin Annikan postauksesta, jossa oli mainittuna monta omaa vakkaria ja joiden ohelle halusin lisätä vielä pari muuta lemppariani. On mahtavaa, että niinä päivinä kun työpaikan ruokalan tarjonta ei houkuta, on lähistöllä monta tosi kivaa raflaa, joista valita. Toivottavasti näistä löytyy teille jotain uusia tuttavuuksia ja jos on muita vinkkejä lähialueelle tai miksei muuallekin päin Helsinkiä, niin laittakaapa kommenttiboksiin! :)

Kallio1

Kahvila Sävy
Aleksis Kiven Katu 12

Aloitetaan muutaman viikon takaisesta aamupalapaikasta, kun käytiin eräänä aamuna testaamassa ystäväni kanssa ennen töihin menoa Kahvila Sävy. Sävyssä on persoonallinen sisustus, kiva palvelu ja laadukkaat kahvit, joten tykästyttiin molemmat kertaheitolla.  Valittiin aamiaiseksi jogurtti granolalla rapean croissantin kera, nälkäisempi olisi voinut lisätä komboon vielä täytetyn leivän. Palaisin tänne ehdottomasti uudestaankin!

Café Cardemumma
Kaarlenkatu 15

Cardemumma on suosikki jo parin vuoden takaa ja uskallan väittää, että täältä saa yhdet Helsingin parhaista salaateista! Tiskissä on monta vaihtoehtoa päätäytteisiin kuten kanaa, kalaa, falafelejä, juustoja sekä runsaat kasvisvalikoimat. Peukku myös smoothieille sekä herkullisimmille ikinä maistamilleni korvapuusteille! Aivan ihana paikka, jossa tulee lounastettua ainakin kerran parissa viikossa.

Kallio2

Just Vege
Vaasankatu 15

Just Vegessä olin käynyt viime vuonna kertaalleen, mutta silloin valitsemani vuohenjuustoburgeri ei ihan täysillä sytyttänyt. Tänä kesänä annettiin kuitenkin uusi mahdollisuus, minkä jälkeen se olikin sitten menoa ja voisin syödä täällä vaikka joka päivä. Falafelsalaatti ja sivuun jaettuna bataattiranskalaiset – niin törkeän hyvää.

Alppitori
Kirstinkatu 15

Poiketaan hieman Kalliosta Alppilaan päin, josta löytyy Ravintola Alppitori. Joka päivä kolme eri lounasvaihtoehtoa, edulliset hinnat ja mainiota ruokaa!

Street Gastro
Vaasankatu 13

Street Gastrosta olen vinkannut jo pari vuotta sitten, mutta laitetaanpa tämäkin samaan listaan. Pitaleipä härällä toimii aina – varoituksen sanana kuitenkin ettei ole mitään treffiruokaa, terveisin aina puolet täytteistä pöydällä tai parhaimmillaan vieruskaverin sylissä – en yhtään ihmettele, miksi eräs työkaverini ei enää suostu istumaan viereeni Street Gastrossa.

Kallio3

Roots Helsinki
Vaasankatu 14

Rootsista kirjoitin aikaisemmin jo täällä, mutta tiivistettynä huippukiva vegaaniravintola/kahvila kauniilla sisustuksella varustettuna. Suosittelen kvinoasalaattia ja jälkkäriksi Snickers -raakakakkua!

Tuk Tuk
Vaasankatu 19

Thaimaalaista kaivatessa suosittelen suuntaamaan Tuk Tukiin, joka on varsin vaatimattoman näköinen pieni ravintola, mutta tarjoaa erinomaista thaikkuruokaa. Olen käynyt täällä ainoastaan kerran viime kesänä, mutta on ollut tarkoitus mennä pian uudestaan. Olen tosin sen verran nössö tulisen ruuan suhteen, että viimeksi söin nenä niagaran lailla vuotaen.. :D

Döner Harju
Fleminginkatu 23

Viimeisenä vielä monelle varmasti jo tuttu Döner Harju, josta haettiin juuri viime viikolla lounasta mukaan, joten on vielä ihan tuoreessa muistissa. Döneriä ei ole turhaan kehuttu – kyseessä ei ole mikään ihan tavallinen piskuinen kebab-ravintola vaan laadukkaampi sellainen. Suositus erityisesti kanakebabille!

4 thoughts on “Raflasuosikkeja Kalliosta

  1. Moi Jonna ja kiitos ihanasta blogistasi! :-) Kommenttini ei nyt liity postauksen aiheeseen mitenkään, mutta olisin todella kiinnostunut kuulemaan, mitä/miten pakkasit vaihtoon lähtiessäsi. Itselläni kyseinen kokemus on alkamassa muutaman viikon päästä, ja olisi kiva kuulla miten valmistauduit vaihtoon mm. vaatteiden, ihonhoidon, asusteiden, kosmetiikan ja ihonhoidon osalta. Olisi myöskin mukava tietää, olisitko näin jälkeen päin jättänyt jotain pois?

    Olen lähdössä vaihtoon Göteborgiin, missä sää ainakin suurimmilta osin muistuttaa Suomen säätä, joten siinä mielessä pakkausta on ehkä hiemän helpompi suunnitella. Kaikesta huolimatta huolestuttaa jo pelkkä ajatus siitä, että 23 kg:aan pitäisi mahduttaa koko elämä puolen vuoden ajaksi :-D

    1. Moikka Ansku! Voi kiitos vaan itsellesi kun luet :) Hei tästä on esitetty toivetta aikaisemminkin, en vain ole keksinyt vielä miten käytännössä toteuttaisin postauksen (kuvituksellisesti ym.). Yritän nyt kuitenkin paneutua tähän uudemman kerran, kiitos siis toiveesta ja muistutuksesta :) Itsekin muistan miten paljon päänvaivaa pakkaaminen aiheutti ja stressasin puolen vuoden tavaroiden mahtumista yhteen matkalaukkuun, haha.

      Pyrin siis palaamaan asiaan, jos saan postauksen jotenkin järkevästi toteutettua ;) Kivaa viikonloppua!

  2. Namm mitä kuvia :-) Mulla tänään lyhyt työpv ja meinasinkin suunnata Kallioon herkuttelemaan :-) Maistuu ranskan reissun ja patonkien & macaronssien jälkeen tämä Suomen tarjonta paremmin kuin hyvin ;-)

    1. Hei kiva kuulla :) Haha uskon, itselläkin tuli vaalea leipä sun muu korvista kevään Ranskan jälkeen! Kivaa viikonloppua sinne :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *