Strolling Around in Soho

Vielä on Lontoota jäljellä, tällä kertaa postauksen kuvat sijoittuvat kaupungin ydinkeskustaan Sohoon. Alue oli toki nimenä tuttu, ja sitä reunustavat tunnetut shoppailukadut kuten Oxford Street ja Regent Street, mutta sen enempää en ollut aikaisemmin Sohoon tutustunut. Lähdimme kiertelemään hieman syvemmälle, ja löydettiin taas niin kivoja kadunpätkiä!

Alunperin meidän oli tarkoitus etsiä jokin lounaspaikka, mutta eksyttiinkin sattumalta keskelle katuruokakojuja, joista löytyi valinnanvaraa vaikka millä mitalla. Poikaystäväni haki eräästä kojusta burgerin, me taas hänen siskonsa kanssa nappasimme toisesta herkulliset pastat. Ruuat valmistettiin kojuissa silmien edessä, annokset sai vaatimattomissa muovisissa lounasbokseissa ja ruokailimme keskellä hulinaa täynnä olevaa kujaa. Onnistuneiden makujen lisäksi tässä oli fiilistä!

London17 Lontoo10 London22 Lontoo11 London20 London18 London14 London19 Lontoo12 LOndon16

Meinattiin jäädä kojuille myös jälkkäreille (katsokaa nyt noita cupcakeja!), mutta päädyttiinkin jatkamaan matkaa ja nappaamaan vaan kahvilasta mukaan kahvit. Jäätiin kahvien kanssa toviksi istumaan puistoon ja katselemaan ohikulkijoita. Tämä on mielestäni parasta matkustelussa, kun voi vaan kulkea pitkin kaupunkia ilman painetta nähtävyyksien ympärillä pyörimisestä kauhean turistilauman keskellä.

I still have a few pictures left to share from our trip in London! I just wrote about Notting Hill a few posts ago, but another favourite are for us was Soho that I was already familiar with, since the biggest shopping streets Oxford and Regent Street are around it. But that’s pretty much it, even though Soho would have a lot more to offer than just shopping! We spent a couple of hours just strolling around the area, bumped into a street food market and ate some delicious dishes prepared just in front of our eyes, and later we stopped by a park to enjoy take away coffees. Absolutely loved Soho!

4 thoughts on “Strolling Around in Soho

    1. Namnam! Toivottavasti pääset pian reissuun :) Niin sitä vaan suunnittelee itsekin jo taas seuraavia reissuja, toistaiseksi ei kyllä ole mitään tiedossa.

  1. Annat niin paljon inspiraatiota blogillasi ! Oli kyse sitten asuista tai lounaasta tai mistä vain, olet ihana piristys aamukahvin seuraksi ! :)

    1. Voi, kiitos Sanna aivan ihanasta kommentista! Tällaisesta taas saa itse hurjasti inspiraatiota tekemiseen :) Toivottavasti blogini on osa aamukahvihetkeäsi jatkossakin!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *