My Summer To Do List

Mattolaituri3

– pitää tyttöjen kanssa perinteeksi muodostunut mökkiviikonloppu, jonka aikana syödään hyvää ruokaa, saunotaan, juodaan viiniä terassilla ja jutellaan kaikkea maan ja taivaan väliltä pitkälle yöhön. Tämä on tiedossa jo ensi viikonloppuna, joten kauaa ei onneksi tarvitse odottaa!

– testata kesän ehkä hehkutetuimmat uutuudet Löylyn ja Holidayn, joissa kummassakaan  en ole vielä häpeäkseni ehtinyt käymään. Holiday ainakin tuntuu olevan aina aivan tukossa, mutta ehkä sieltä vielä joku ilta löytyy vapaa pöytä.

– käydä suppailemassa – joko jossain päin Helsinkiä (joskin ajatus keskellä Töölönlahtea tai muulla julkisella paikalla huojumisesta nostaa hikikarpalot otsalle), tai kuten viime vuonna kun vuokrasimme poikaystävän kanssa Tampereelta laudat ja hurautimme mökille. Oli niin siistiä lipua suppilaudalla keskellä hiljaista järveä ja nauttia auringosta – ehdottomasti yksi viime kesän kivoimmista muistoista.

Mattolaituri5

– Lintsille on päästävä!! Tämä taisi viime vuonna jäädä välistä, vaikka Lintsi on yleensä jokakesäinen traditio, iästä riippumatta. Odotan laitteiden lisäksi jo kieli pitkällä metrilakuja, hattaraa ja kierreranskalaisia.

– käydä töiden jälkeen iltakahveilla kivoissa kesäkahviloissa, kuten Cafe Regatassa ja Töölönlahdella Sinisen Huvilan kahvilassa, johon en olekaan tänä kesänä vielä päässyt. Yleensä tuolla tulee istuttua monet kerrat kesässä, joten täytyy pikimmiten korjata asia.

– tehdä päiväreissu Porvooseen ihastelemaan Vanhaa kaupunkia, myös Turun reissusta olemme puhuneet poikaystävän kanssa. Viikonloput meinaavat loppua pian kesken, mutta toivottavasti ainakin jompikumpi ehditään toteuttaa.

Mattolaituri4

– käydä Skifferissä, joka sekin on must joka vuosi. Mansikkavuohenjuustopizza toimii aina (niin paljon kuin yleensä vastustankin ajatusta hedelmistä ruuassa) ja Liuskaluodolla on kesäiltoina ihana fiilis. Listallani on myös viime kesältä unholaan jäänyt Fornitaly Herttoniemessä, jossa aito italialainen pizzeria on perustettu vanhaan navettaan. Jonain kesäiltana tuolta on ehdottomasti vielä haettava pizzat – kunhan sää sallii pihalla ruokailun, sisäpaikkoja kun ei kuulemma löydy.

– käydä jollain saarella Helsingin edustalla, ehkä Lonnassa illastamassa, Suomenlinnassa piknikillä tai ehkä juuri yleisölle avautuneessa Vallisaaressa.

Mattolaituri1

– ottaa ilo irti myös arkipäivistä ja käydä ennen töitä aamiaisella ulkona. Tämä toteutuukin  jo heti tänään, kun olemme sopineet aamupalatreffit erään ystäväni kanssa ennen töihinmenoa. Vaatii hieman aikaisempaa heräämistä, mutta on varmasti sen arvoista!

– pitää piknik jossain merenrannalla. Hyvä seura, koriin mukaan kaikkea herkullista evästä ja valkkaria. Auringonlaskuakaan en pistäisi pahitteeksi.

– torkahtaa viltille aurinkoon, ehkä nenällä jokin hyvä kirja. Niin ja lukea loppuun edes yhden kirjan tänä kesänä, lukeminen kun on harmillisesti taas viime kuukausina jäänyt.

Mattolaituri2

Sellaisia juttuja inspiraatioksi muistiin ensi kertaa varten, kun tuntuu ettei vapaapäivänä tai illalla töiden jälkeen meinaa keksiä mitään tekemistä. Heittäkää ihmeessä lisää ideoita teidän kesän to do -listalta :) Helsinki on vaikka mitä kaikkea kesäkivaa pullollaan, joten kotiin ei kannata jäädä nyhjöttämään, vaikka väsymys meinaisikin painaa. Päiväkin tuntuu paljon pidemmältä, kun tekee jotain muutakin töiden jälkeen kun käy kaupassa, tekee ruuan ja painuu salille – näin arjestakin saa enemmän irti vaikka ei lomaa kesällä olisikaan. Eilen vietettiin Marseille -tyttöjen kanssa kesäiltaa Mattolaiturilla, kiitos ihanat illasta!

13 thoughts on “My Summer To Do List

    1. Tykkään noista Balmuirin panamahatuista niiin! Jep, täytyy siis nauttia nyt kun voi :)

  1. Asun itse Jollaksessa ihan tuon Fornitalyn melkein naapurissa ja pizzat ovat kyllä ihan uskomattomia! Sen sijaan, ei siellä kyllä ulkonakaan ole istumapaikkoja paitsi jos haluatte ruoholla tai maassa istuskella (monet kyllä tekevät niin) että on aikalailla vain take away – paikka :-) mut käymisen arvoinen!

    1. Oijoi, täytyy kyllä päästä kokeilemaan! Meiltä on sinne hieman matkaa, joten pizzat kyllä jäähtyisivät ennen kun on kotona, mutta muistelen nähneeni jostain kuvasta kallioita tms. pihalla, joissa voisi hyvin pitää piknikiä pizzan kera? :)

      1. Jep, kyllä siitä muutamat kalliot löytyy missä voi istuskella, kannattaa tulla ajoissa sillä sen verran suosittu toi paikka on ja varsinkin kun auki vaan pe-su! ;)

  2. Itse satuin saamaan pari viikkoa sitten la-illaksi pöydän Holidaysta, kun ex-tempore päätettiin varata samana päivänä. Käytiin itseasiassa ensin Vallisaaressa ja suunnattiin sieltä sitten Holidayn suuntaan. Lohipoke oli muuten herkullinen annos?

    Kahvilakierrokset ovat must kesällä, omalla listalla ovat mm. Roots, Blossom, Lapinlahden Lähde ja Taideterassi (löytyy Sinisen huvilan naapurista).

    Vein ystäväni kokeilemaan suppailua Mestaritallin vieressä toimivaan Helsinki Stand up paddle schooliin. Huippukiva omistaja vetää myös tunteja aloittelijoille, suosittelen. Itse haaveilen pidemmästä SUP-retkestä sekä Hakuna Matatan mindfullness sup-tunnista. Ylipäänsä ulkona oleskelu on niin ihanaa. Eilen aloitimme ystävän kanssa aamun Löylyssä aamujoogan ja aamiaisen merkeissä. Merimaisemat ja aurinkoinen aamu ? Sitä oli niin energinen päästessään sen jälkeen töihin ?

    Itse en ole tähän päivän mennessä testannut Lingon pizzoja joten se on myös tämän kesän must.
    Kesäkino Engel tulikin jo korkattua heti avajaisiltana mutta Sharonin tai Korjaamon korttelileffateatteri voisi olla kivaa vaihtelua Finnkinoon.
    Kyllä työpäivät tuntuvat menevän nopeammin, kun arkena on kaikkea kivaa tekemistä ennen tai jälkeen töiden – elokuun lomakin lähenee pikavauhtia ?

    Tässä muuten pari kirjavinkkiä nimimerkillä kun voi kesän ajan pitää taukoa opiskeluista ja koulukirjoista: Nainen junassa, Islantilainen voittaa aina ja Kerro minulle jotain hyvää.

    Ihania kesäpäiviä!

    1. Kuulostaapa hyvältä, niin Vallisaari kuin Holidaykin! Juuri tuota lohiannosta taisin katsoa menusta netissä, täytyy siis joku päivä päästä testaamaan paikka :)

      Ja mikä määrä huippuideoita – kiitos valtavasti Lora, kun jaksoit rustata näin pitkän pätkän! Tässä tuli ihan uusia kahvilatuttavuuksiakin, myös kesäkino täytyy lisätä listaan. Olen aina halunnut käydä katsomassa Mattolaiturin leffoja elokuussa, mutta jotenkin sitä on aina ajatellut, että menisi arkena liian myöhäiseksi. Kerrankos sitä vetää vähän vähemmillä yöunilla! Kirjavinkitkin laitan talteen, haluaisin muuten nähdä tuon Kerro minulle jotain hyvää -leffankin.

      Kiitos paljon vielä ja ihanaa kesän jatkoa – nautitaan kun voidaan!

  3. Jos Turku ja Porvoo on jo koluttu läpi, suosittelen Raumaa :) Siellä on kesäisin opastuskävelyitä ja saa aivan erilaisesti irti Vanhasta Raumasta kun menee sellaiselle :) Voisin kuvitella, että ne pikkuputiikit, sympaattiset kahvilat ja se fiilis on sun mieleen :)
    t. 19v Raumalla asunut

    1. Kuulostaa hyvältä, muistelen In my Ballerines -blogissa nähneeni joskus jotain Rauma -kuvia – etenkin kesällä varmasti ihana kaupunki :) Täytyy pitää mielessä, kiitos vinkistä ja kivaa viikonloppua!

  4. To do-listalla näyttää olevan ihania juttuja, mutta minun huomioni kyllä kiinnittyi näihin kuviin- näytät upealta! Asusi näyttää hyvin simppeliltä mutta kuitenkin niin harkitulta, mielestäni täysi kymppi! Rannekello mustalla nahkarannekkeella siirtyi omalle ostoslistalle nämä kuvat nähtyäni, enkä kyllä pistäisi pahaksi tuollaista upeaa mustaa panamahattua. Tyylistä 10 pistettä ja papukaijamerkki! Ihanaa kesää sinulle Jonna!

    1. Voi kiitos Anna kivoista sanoistasi! :) Napattiin tästä myös asukuvat, joten asu tulossa näkyviin kokonaisuudessaan vielä myöhemmin. Ja tuo musta nahkaranneikkeinen kello on ollut ranteessani nyt erityisen ahkerasti, en voi siis kuin suositella ;) Ihanaa kesää sinullekin!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *