Citykodin kesäparveke

Yhteistyössä Kauniisti kotimainen / Kauppapuutarhaliitto ry ja TradeTracker

Olen joskus maininnutkin, kuinka pienenä inhosin puutarhakauppakäyntejä äidin kanssa. Siellä kukkien ja kasvien keskellä ei ollut pienelle lapselle mitään kivaa, eikä minua olisi voinnut vähempää innostaa vaellella kaupan käytävillä kukkahurmoksissaan olevan mamman perässä. Vaan toista se on tänä päivänä, kun voisin käydä puutarhakaupassa vaikka viikottain ja rakastan kauniita kukkia. Ehkä olen sittenkin perinyt äidiltä tämän innostuksen puutarhan laittoon?

Puutarhaa ei kerrostalossa asuessa vielä ole, mutta parveke meiltä sen sijaan löytyy ja sen kesäkuntoon laittaminen onkin taas ajankohtaista. Parvekkeen puutteessa kukkia voisi istuttaa myös esimerkiksi ulos ikkunalaudalle tai miksei vaikka naapureiden iloksi sisäpihalle – viherpeukaloksi voi siis ryhtyä citykodissakin! Tein reissun puutarhakauppaan ja lastasin auton takakontin täyteen kesäkukkia ja kauniita ruukkuja. Päätin tehdä parvekkeestamme viihtyisän ja vehreän, silläkin uhalla, että historiani kaiken elävän hengissäpitämisestä ei ole kovin kehuttava. Kaveripiirissäni minusta ja “kalman käsistäni” heitetään vitsiä tuon tuosta, mutta ehkäpä tässä on tilaisuuteni näyttää kaikille ja saada parvekkeen kesäkukat kukoistamaan ;)

Puutarhakaupat ovat tällä hetkellä erilaisia kesäkukkia pullollaan, ja meidän parveketta koristamaan valitsin petunian, joka on lapsuudesta äidin istutuksista tuttu. Petunia viihtyy hyvin auringonvalossa, joten senkin puolesta laji sopii mainiosti meidän aurinkoiselle partsille. Kaiken lisäksi on kiva suosia kotimaisia laadukkaita kukkia, jotka eivät joudu esimerkiksi kärsimään pitkistä kuljetusmatkoista. Valitsin petuniaa valkoisen lisäksi violettina ja vaaleanpunaisena tuodakseni vähän väriä, otin myös paria eri kokoa istuttaakseni taimia erilaisiin ruukkuihin. Ruukuilla saakin tehtyä paljon, modernit ruukut antavat heti erilaista fiilistä petunian kaltaisille perinteisillekin kukille!

Kerrottakoon näin alkuun, että minä kuokka kädessä ja toinen käsi mullassa ei ole mikään kovin tuttu näky, ja istutinkin kukkia elämäni ensimmäistä kertaa. Onneksi äiti lupautui auttamaan istutuspuuhissa, vaikka ei homma niin vaikeaa ollutkaan, kuin kuvittelin! Tässä muutama muistisääntö ja hoito-ohjeita muiden kaltaisteni ensikertalaisten avuksi:

  • Valitse oikeankokoinen ruukku – kukka kannattaa istuttaa sentin tai kaksi isompaan ruukkuun kuin ostoruukku.
  • Osta sopivaa kesäkukkamultaa – esimerkiksi kastelukiteiden kera, sillä ne imevät vettä itseensä luovuttaen sitä kasvin tarpeisiin.
  • Säännöllisen kastelun ohella kesäkukkia on syytä myös lannoittaa – kastelulannoitetta voi lisätä kasteluveteen noin kerran viikossa, joillakin tarve voi olla suurempikin.
  • Kuivuneiden kukkien pois nyppiminen auttaa kasvattamaan lisää kukkia. Etenkin petuniasta on poistettava kuihtuneet kukat kukkapohjuksineen, muuten kasvi alkaa tuottaa siementä ja kukinta taantuu. Petunia pitää voimakkaasta lannoituksesta ja tasaisesta kastelusta.

Ripottelin kukkaruukkuja sinne sun tänne pitkin parvekettamme – tietysti pöytää koristamaan, uudelle söpölle istutustasolle, rottinkiseen seinäkoriin sekä lattiallekin. Ja kyllähän täällä näyttää nyt aika paljon viihtyisämmältä ja kesäisemmältä kuin ennen! Kaiken lisäksi olen varsin ylpeä ensimmäisistä istutuksistani (vaikka äiti vähän, kröhöm, auttoikin) ja mullan ja kuokan kanssa hääräily oli yllättävän rentouttavaakin. Enää täytyy saada kaunokaiset kestämään läpi kesän, mutta olen ottanut haasteen vastaan luottavaisin mielin ;) Täytyy vaan antaa kukille hellää huolenpitoa runsaan kastelun muodossa ja muistaa varoa mahdollisia hallaöitäkin näin viileämpinä päivinä!

Sirkkalehti

14 thoughts on “Citykodin kesäparveke

  1. Mua kiinnostais tuo teidän sohvaryhmä, onko se mistä hankittu?
    Meilläkin on nimittäin pieni parveke niin tuo olis ihan täydellinen sinne! :)

    1. Se on Ikeasta jo muutama vuosi takaperin, mutta muistaakseni näin netin puolella juuri samaa yhä myynnissä :) Tuo on kyllä aivan ihana löhösohva, ja kätevä kun paloista voi koota juuri sellaisen kokonaisuuden kuin tahtoo!

    1. Nyt on tosiaan ollut hieman kiireisempi aika niiden osalta ja enemmän yhteistyökamppiksia, mutta pian taas rauhoittuu :)

  2. Ihanalta näyttää teidän parveke! Parvekkeesta tullut ehdottomasti tänä kesänä mun lempparipaikka, ja olen jopa onnistunut pitämään ne muutamat keväällä hankkimani kukat elossa. Minussakin kun on vähän kasvien sarjamurhaajan vikaa, niin oon tosi ylpeä että siellä ne laventelit vielä kukoistaa kuukautta myöhemmin! :D xx

    http://www.shakespeareandsparkle.com/

    1. Kiitos Jenni, tykkään kyllä parvekkeesta heti vielä enemmän :) Toivottavasti tänä kesänä säät suosisivat enemmän partsihengailua, niin tulisi käytettyä tila kunnolla hyödyksi. Hahah, kasvien sarjamurhaaja kuulostaa kovin tutulta.. :D Todella toivon, että saan kukat elämään!!

  3. Ihana, viihtyisän näköinen kesäparveke! :) Tuolla olisi kiva vaikka lukea jotain hyvää kirjaa.

  4. Oon itse kesätöissä juurikin kauppapuutarhalla ja on kiva aina huomata, että myös parikymppiset jaksaa innostua kesäkukista, vaikka meilläkin asiakaskunta pääosin koostuu vähän vanhemmasta väestöstä :-) Ne tuo niin kivaa kesäistä fiilistä pienellekin parvekkeelle! Muutenkin ihana parveke teillä, tuo sohva on ihan unelma!

    1. Kiva kuulla, että asiakkaiden joukosta löytyy nuorempaakin väkeä :) Kukilla saa kyllä niin paljon aikaan, parveke näyttää niin paljon viihtyisämmältä! Kiitos Katri ja ihana kun kommanetoit :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *