Offline-aika päättyi, vai päättyikö sittenkään?

Yhteistyössä Asennemedia ja If

Takana on kuusi viikkoa vakuutusyhtiö If:n haastamaa offline-aikaa, eli myöhäisiltojen ja aamujen “somelakkoa” tarkoittaen myös kaikkien muiden ruutujen sulkemista aina läppäriin asti. Haasteen alussa kerroin, miten ajatus mukaan lähtemisestä jännitti aivan hirvittävän paljon, ja olin varma etten pystyisi tähän. Kaveritkin naureskelivat haasteesta kuullessaan: “Jaa SINÄKÖ olisit ilman somea?”. Minäpä hyvinkin, ja nyt kuuden viikon jälkeen voin ylpeänä sanoa, että ihan onnistunein tuloksin!

Tämä oli epäilemättä yksi mielenkiintoisimmista yhteistyökampanjoistani, sillä jouduin ihan oikeasti muuttamaan omia tapojani ja pohtimaan niiden vaikutuksia hyvinvointiini. Lisäksi sain teiltä paljon tsemppauksia kamppikseen osallistumisesta ja osan innostettua haasteeseen – kannatti siis lähteä mukaan! Ennen kaikkea tämä oli eräänlainen herätys itselle siitä, miten pitkälle omakin puhelinriippuvuus on mennyt ja miten suuria vaikutuksia sen käytön vähentämisellä on. Kuten olen kuluneiden viikkojen aikana kertonut, on kello 22:n jälkeen selailun lopettaminen parantanut unenlaatuani huomattavasti, ja entinen yökukkuja on löytänyt itsestään hiljalleen myös pitkään (=lue “aina”) kadoksissa olleen aamuvirkun.

If2

Somelakon aikana tehtyjä huomioita:

Älä häiritse -tilan kytkeminen kannattaa, ja sen voi kätevästi myös ajastaa alkamaan aina automaattisesti. Tällöin nukahtaminen ei keskeydy, kun pimeässä huoneessa ei yhtäkkiä välähdä kirkas valo viestin tai tykkäyksen merkiksi, jolloin ainakin itsellä tulee taas tartuttua puhelimeen herkemmin. Ja ei hätää, herätyskello kyllä soi normaalisti, vaikka tila olisikin kytkettynä!

– Aamupalalla ennen sallittua kello seitsemää oli rentouttavaa olla kerrankin ihan vaan omien ajatustensa kanssa, kuin selaten Whatsapp-ketjuja, Instagramia ja Facebookia heti ensimmäisenä. Samoin esimerkiksi illastaessa ystävien kanssa teki hyvää pitää puhelin laukussa ja keskittyä ihan vaan seuraan ja hetkestä nauttimiseen.

– IPhonen Night Shift -toiminto, eli ruudun valon muuttaminen keltaiseksi ei rasita niin paljoa, kuin kirkkaana ja sinisenä hohkaava ruutu. Tämänkin voi kätevästi ajastamaan joka illaksi.

– Yöllinen selaaminen ihan oikeasti vaikuttaa uneen ja sen rajoittaminen helpottaa unirytmiä. Tämä entinen krooninen yökukkuja löysi arkisin itsensä sängystä ihan viimeistään yhdeltätoista, kun ruudut oli täytynyt sammuttaa kymmenen aikoihin. Ensimmäistä kertaa vuosiin (=lue “ikinä”) olen usein herännyt ilman herätyskelloa jo seitsemän jälkeen, mikä todella on historiallista itselleni. Oli jännä huomata unenlaadun vaikutukset jo ensimmäisen kahden viikon aikana.

– Ruudun selaamisen sijaan ota yöpöydälle hyvä kirja, jonka lukeminen ennen nukahtamista on paljon mielekkäämpää kuin uusimmat somepäivitykset.

– Ei tarvitse olla aina ihan ehdoton, ja viikonloppuisin aion ainakin itse jatkossa joustaa offline-tilassa. Pari lakkorikkomusta tulikin tässä kahden viimeisen viikonlopun aikana, kun oli “pakko” päästä päivittämään perjantai-illan hauskimmat hetket Snapchatiin viimeisten Marseille-iltojen kunniaksi. Toisaalta kuten kaverinikin totesi lakon aikana, ei kaikkea tarvitse aina raportoida someen, vaan hetket ja muistot voi säästää myös ihan vaan itsellensä (ja ehkä joskus kannattaisikin, hahah!).

If1

Summa summarum – todella mielenkiintoinen “ihmiskoe”, joka pisti miettimään, tarvitseeko tosiaan aina olla tavoitettavissa ja katse ruutuun liimattuna. Haaste herätti paljon keskustelua myös kavereiden keskuudessa ja monet totesivat, kuinka “pitäisi ehdottomasti testata tuota itsekin”, joten nyt vaan sanoista tekoihin! Alku voi tehdä tiukkaa, mutta uuteen rytmiin pääsee yllättävän nopeasti ja on palkitsevaa huomata sen positiiviset vaikutukset. Ainakin itselle tämä oli erinomainen herätys ja innostuin uudesta rytmistä niin, että ajattelin jatkaa offline-tilaa. En ehkä ihan niin säntillisesti kellonaikojen suhteen, mutta pääpiirteissään kuitenkin.

Entä miten teillä meni, pysyikö joku haasteessa kanssani mukana kokonaiset kuusi viikkoa? Huomasitteko te ruudun selailun vähentämisellä olevan vaikutuksia? Moni ainakin kommentoi, kuinka ruutujen sulkeminen on ollut tapana jo pidemmän aikaa ilman mitään haastettakin, mikä on älyttömän hienoa. Toivottavasti myöhäisiltojen offline-tila jää siis itsellekin pysyväksi tavaksi!

8 thoughts on “Offline-aika päättyi, vai päättyikö sittenkään?

  1. Kyllä se kirjan lukeminen ennen nukkumaanmenoa on niin paljon mukavampaa :) Paitsi tosi koukuttavan kirjan kohdalla; sitä kun ei malttaisi laskea käsistään :D

  2. Onnea onnistumisesta! :) Mä oon kanssa perinteisesti ollut aika someaddikti-yökukkuja. Pitäisi varmaan itsekin kokeilla tuollaista “sääntöä”. Välillä itsensä ruotuun laittaminen nukkumisten suhteen on vaikuttanut melkein sulalta mahdottomuudelta. Ja muuten tosi hienoa että lähdit tuohon kamppikseen mukaan, niin kliseiseltä kuin saattaa kuulostaakin, näytät hyvää esimerkkiä meille muille! :)

    1. Kiitos Anni kivasta kommentista! Ihanasti sanottu, että näytän hyvää esimerkkiä :) Kannattaa ehdottomasti joskus testata “sääntöä”, edes vaikka viikon verran, ties vaikka oppisi uuteen rytmiin!

  3. Olen mielenkiinnolla seurannut haastetta, vaikka itse en ole siihen tarttunutkaan. En nykyiseltäänkään selaa koskaan illalla puhelinta, joskus en edes työpäivän jälkeen käy sosiaalisessa mediassa lainkaan. En kaipaa enkä tarvitse päivittäistä kanssakäymistä ystävieni kanssa netin välityksellä, hyvin ne kuulumiset ehtii vaihtaa harvemminkin. Tosin oma kaveripiirini ei ole järin laaja, joten sekin vaikuttanee. Samoin parisuhde: illat ovat parisuhdeaikaa. Nukkumaanmenoaikakin on jo kiinteästi siinä klo 21.30 aikoihin, että jaksaa nousta pirteänä klo 6.20 :)

    Monet tähän haasteeseen tarttuneista ovat sanoneet, että älä häiritse -toiminto on ollut pelastus tai vaihtoehtoisesti on vaikea olla vastaamatta viesteihin, jotka tulevat klo 22 jälkeen. Mun ratkaisu on jo vuosia ollu se, että nukkumaan menoa valmistellessa / petiin mennessä laitan kännykästä netin pois päältä. Ainakin Androidissa sujuu helposti vain yläpalkista yhtä näppäintä napauttamalla. Jos jollain on oikeasti tärkeää asiaa illalla/yöllä, silloin se ihminen soittaa. Kaikki muu voi odottaa aamuun :) Akkukin kestää pidempään.

    1. Hienoa nimenomaan kuulla, että puhelimenkäyttö on hallussa jo ilman mitään haastettakin :) Olen ehdottomasti samaa mieltä, että iltaisin pitäisi keskittyä rakkaaseen kaiken turhan somen selailun sijaan, onneksi siihen osaa nykyään enemmän kiinnittää huomiota ja on vähentänyt puhelimen räpläämistä toisen kanssa ollessa.

      Hyvä vinkki tuo netin sulkeminenkin! Älä häiritse -tila on ollut kyllä mahtava, etenkin kun sen ajastaa aina menemään päälle ja loppumaan automaattisesti, niin ei tarvitse nähdä mitään ylimääräistä vaivaa.

  4. Tätä pitäis kyl kokeilla. Oon niin koukuttunut räpläämään puhelinta ihan kokoajan. Illalla ne vikat snäpit, instakuvat ja fbpäivitykset on pakko lukea. Ihan käsittämätöntä. Pahinta on se, että jos en saa unta, niin otan puhelimen esiin – niin iso virhe! Itsellä on tapana pitää puhelinta yöpöydällä näyttöpuoli alaspäin. Mulla ei muutenkaan oo koskaan puhelimessa äänet päällä, ja väärin päin puhelimen mahdolliset merkkivalot ei pääse häiritsemään.

    Pitäisi kyllä itseäni pahempi puhelimen ja tietokoneen käyttäjä, eli poikaystäväni, saada kokeilemaan tätä. Hän nimittäin nukkuukin puhelin tyynyn alla. :D

    1. Tiedän niin, mistä puhut! Nyt olen sortunut olemaan koneella ja räpläämään puhelinta vielä kympin jälkeen (kröhöm kello kohta 12 ja tässä näpyttelen), mutta unta sängyssä odotellessa olen pyrkinyt pitämään kiinni siitä, että puhelimeen en enää tartu. Mutta hei, kokeile ihmeessä tätä haastetta, se teki ihan todella hyvää! Ja tietysti haastat poikaystäväb mukaan ;)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *