Lately

Koti1

Olen niin nauttinut siitä, että pääsee taas laittamaan omaa kotia! Paljon on päässä suunnitelmia ja inspiraatiota, ja oma koti tuntuu maailman parhaimmalta paikalta viime kuukausien jälkeen. Vitriinin yllä nököttävän Diptyquen kynttilän ostin tuliaisina Ranskasta, kaikki muu onkin itse asiassa isovanhemmilta perittyä antiikkia. Kotijuttuja kuitenkin omassa postauksessaan, jahka ehdin kuvata!

Icelatte2

Hellepäivinä ei lämmin kahvi juuri maistu, joten auringotosta taukoa pitäessäni olen tehnyt kotona viilentävää jäälattea. Eikun jääpalat ja tuplaespressot pohjalle ja loraus kylmää maitoa päälle, ah!

Ellos1 Ellos2

Sisustusinspistä tarttui mukaan myös Elloksen ensi syksyn pressitilaisuudesta. Elloksen valikoima on kyllä parin viime vuoden aikana yllättänyt positiivisesti ja etenkin matot miellyttävät silmääni, katsokaa vaikka tuotakin turkoosia kaunotarta. Myös pöydällä olevan kultaisen lyhdyn ottaisin vaikka heti kotiani koristamaan. Stailaus oli muuten ihanan Lauran käsialaa, ei ihmekään että oli niin kaunista!

AAmu2

Hitaita aamuja, joista olen ottanut lomamoodissa kaiken irti. Olen kuitenkin yrittänyt päästä suhteellisen ajoissa ylös, jotta päivät eivät menisi ihan hukkaan. Aloitan lähes aina päiväni läppärin ääressä aamiaisen ja kahvikupin kera.

Essiregatta2

Ihanat kesäpäivät- ja illat sekä eloisa Helsinki. Olen viettänyt paljon aikaa ystävien kanssa, niin extempore-aamiaisilla, iltapäiväkahveilla, kisakatsomossa kannustamassa Suomea, parvekkeella istumassa lämpöistä iltaa tai ihan vaan sohvannurkkaan vallottautuneena. Ihan parasta! PS. Häpeäkseni myönnän, että kävin Cafe Regatassa elämäni ensimmäistä mutta en varmasti viimeistä kertaa – sen verran vakuutuin maistuvista korvapuusteista.

Lately5

Viime aikojen käytetyimmät popot ovat ehdottomasti olleet tennarit – niin farkkujen, shortsien kuin mekonkin kaverina. Tuntui oudolta laittaa baltsut pitkästä aikaa jalkaan, kun on tottunut tennareiden superpehmeisiin pohjiin. Tämä mekkoasu tulossa pian näytille!

Tänään taas pyörähtää käyntiin viimeinen lomaviikkoni, huh miten nopeasti aika on mennyt. Onneksi säät hellivät yhä! Starttaan viikon aamupalatreffeillä, ja lupaan raportoida brekusta tännekin, mikäli osoittautuu hyväksi. Ihanaa uutta viikkoa!

6 thoughts on “Lately

  1. Kivoja kuvia :-) Paljon Diptyquen kynttilällä oli Ranskassa hintaa? Oletko vielä polttanut sitä? Onko hyvän tuoksuinen :-)

    1. Kiitos :) Se oli jotain 45€:n luokkaa, kröhöm, paljon siis :D En ole vielä polttanut, katsotaan tuleeko tuo säästettyä vasta syysiltoihin! Tuo Baies oli ehdoton suosikkini, nuuskin pitkään eri vaihtoehtoja ja lopulta löytyi tämä, johon ihastuin.

  2. mistä tuo sinun huivisi? todella kaunis ja mielellään itsellekin kotiuttaisin <3

    1. Se on Balmuirin ihana Como-silkkihuivi, näkyy paremmin huomisessa asupostauksessa! :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *