Q&A PART I

Kiinnostaisiko aloittaa joku uusi harrastus, mikä?
– Olen pitkään halunnut kokeilla joogaa, mutta en ole saanut aikaiseksi muuten kuin kotioloissa Youtuben välityksellä. Suomeen palattuani ajattelin vihdoin uskaltaa kokeilla!

Missä näet itsesi 5v. päästä?
– Hmm, viiden vuoden päästä olen 29, apua! Siinä vaiheessa toivon meidän asettautuneen vakituisesti Helsinkiin ja olleeni jo muutaman vuoden työelämässä valmistumisen jälkeen ja mitä luultavimmin perheenlisäyskin on tuolloin jo ajankohtaista.

Haluaisitko joskus jonkun lemmikin?
– Voi kyllä! Meillä on poikaystävän kanssa molemmilla ihan hirveä koirakuume ja salaa haaveilemme, että joskus meillä kuuluisi pienten tassujen rapinaa. Todennäköisesti koira ei kuitenkaan tule olemaan vielä pariin vuoteen ajankohtainen meidän eläessä kahden kaupungin välillä, mutta ehkä vielä joku päivä…

Voisitko kuvitella lähteväsi ns. reppureissaamaan?
– Tätä olen itse asiassa miettinyt aika useinkin viime aikoina reppureissaamisen tullessa puheeksi kavereiden kanssa. Rehellisesti en näe itseäni yhtään rinkka selässä jossain bambumajassa, toisaalta kun on nähnyt muiden kuvia ja kuullut tarinoita, niin vaikuttaa uskomattomalta kokemukselta. Ei koskaan pidä sanoa ei koskaan! En usko, että tulisin muuten lähteneeksi reppureissaamaan kuin ehkä poikaystävän kanssa joskus tulevaisuudessa – käymme yhdessä kaupunkilomilla mutta tiedän hänen nauttivan myös reppureissaamisesta, joten täytyyhän kompromisseja tehdä puolin ja toisin :)

Bw5

Mikä on lempikaupunkisi?
– Tähän asti olen aina sanonut Lontoo tai Pariisi, mutta kyllä nyt on ehkä pakko sanoa Rooma viimekertaisen ihanan reissun jälkeen. Kaupunki vei sydämeni ihan täysin!

Missä haluaisit mieluiten asua tulevaisuudessa?
– En niinkään haaveile ulkomailla pidemmän päälle asumisesta, vaan näen tulevaisuuteni Suomessa ja tarkemmin sanottuna Helsingissä. Haaveilemme poikaystävän kanssa molemmat keskustaan muutosta vielä joku päivä, mutta tulevaisuudessa lasten kanssa taas koen parhaaksi asua lähempänä perhettä ja sukua kauempana ytimestä.

Parhain tyylivinkkisi?
– Pukeudu niin kuin tuntuu hyvältä. Mikään ei ole niin ärsyttävää, kuin lähteä kotoa epäröiden jotain vaatevalintaa ja tuntea sitten olonsa epävarmaksi pahimmassa tapauksessa koko loppupäivä – itsevarmana taas kantaa vaatteetkin paremmin. Toisena vinkkinä itse usein “noudattamani” helppo ohjenuora, jolla kokonaisuus pysyy rauhallisena, eli korkeintaan kolmen värin yhdistäminen asuun. Ei tietenkään tarvitse noudattaa liian orjallisesti, mutta usein olen itse huomannut tuon auttavan asujen suunnittelussa.

Mistä pidät eniten itsessäsi? (Voi olla ulkonäköön tai luonteeseen liittyvä tai mitä vaan)
– Luonteeseen liittyvistä pidän positiivisuudestani ja hymyileväisyydestäni, joiden koen olevan yksiä suurimpia vahvuuksiani. Pidän myös siitä, että näytän tunteeni helposti, vaikka se on joskus myös joissakin tilanteissa ärsyttävää herkistyä helposti. Ulkonäöllisesti taas vaikka valitankin ohutta hiuslaatuani pidän hiuksistani silloin kun on hyvä hair day.

Muoti/trendi juttu, jota et pukisi päällesi tai käyttäisi?
– Heh, näitähän on monia, kun olen tehnyt What I Don’t Want -postauksiani ;) Päällimmäisenä tulee kuitenkin mieleen leveälahkeiset farkut, joille en itse vaan lämpene omissa kintuissani, sekä croptopit. Yhtenä tämänhetkisenä trendinä taas tuli mieleen mustat muoviset chockerit – voi hirvitys! Sellaisia käytin pikkutyttönä, enkä laittaisi kyllä enää tänä päivänä kaulaan mistään hinnasta :D

Oletko aamu- vai iltaihminen?
– Yleisesti ottaen iltaihminen, sillä tykkään kukkua myöhään ja teen usein kouluhommia/töitä myöhään illalla, mutta kuten juuri muutama postaus takaperin kirjoitin, on minusta kuoriutumassa pikkuhiljaa aamuihminen. On oikeastaan aika kivaa olla aikaisin hereillä ja saada paljon aikaan!

Bw3

 

Salainen paheesi?
– En nyt tiedä kovin salaisesta mutta Cokis Zero ja sipsit, joihin kaikki tietävät minun olevan hulluna. Sipsien kanssa nyt sentään osaan rajoittaa, mutta Cokis Zeroa tekisi niiin mieli juoda päivittäin!

Lempiruokasi?
– Rakastan hyvää pihviä – täydellinen sisäfilee mediumina punaviinikastikkeella ja bataattipyreellä on yksi parhaita annoksia, ah! Terveisiä vaan poikaystävälle, että saa kokata tätä lemppariani kotiin tullessaan, puspus!

Lempielokuva?
– Notebook, PS I Love You, Holiday – näin muutamia mainitakseni. Jaa miten niin romantikko ;)

Mikä oli lapsena/nuorena haaveammattisi?
– Nuorena haaveammattini oli muotikuvaaja. Kiinnostuin tosi nuorena valokuvaamisesta isäni myötä ja kuvasin paljon etenkin ihmisiä. Serkkuni teki mallintöitä ja yläasteikäisinä kuvasimme hänen kanssaan mallikansioon kuvia, ja nautin tuosta touhusta niin paljon! Silloin olin varma, että haluaisin isona olla muotikuvaaja.

Mitkä on sun kaikkien aikojen top3-meikkituotteet?
– BareMineralsin mineraalimeikkipohja (vaikka välillä vaihdankin nestemäiseen niin tätä löytyy aina kuitenkin kaapista), Diorin värillinen LipGlow -huulivoide sekä Urban Decayn Potion Primer -luomivärinpohjustaja. Valitsin vähän randomilla, mutta nämä kaikki kolme ovat jo vuosia olleet vakituisessa käytössä!

Laitatko ruokaa vai leivotko mieluummin?
– Hmm.. Ruuanlaittokin on kivaa, jos siihen on kunnolla aikaa ja etenkin jos sitä tekee jonkun kanssa. Useimmiten kuitenkin yhdistän ruuanlaiton kiireiseen arkeen, kun taas leivonta on sellaista ajan kanssa rentoa touhuamista, ehkä siis leipominen. Porkkanakakku on bravuurini!

Bw4

Onko ollu vaikeaa olla erossa poikaystävästäsi?
– Ei erossaolo tietysti mukavaa ole, mutta tämä on kuitenkin ollut helpompaa kuin etukäteen ajattelin. Ehkä pahin vaihe oli Suomessa lähdön odottelu viimeisinä viikkoina, jolloin itkeä tirautin varmasti joka päivä ajatellessani, että joudumme pian olemaan erossa puoli vuotta. Aika on kuitenkin mennyt ihan älyttömän nopeasti, ja ajatuksella yhdessäolosta jaksaa!

Aiotko lähteä vaihtoon myös myöhemmin opintojesi aikana?
– Meillä olisi mahdollisuus lähteä vaihtoon vielä maisterissa, mutta niin upea kokemus kuin tämä on ollutkin, niin luulen että kerta riittää itselleni.

Opiskelitko ranskaa ennen kuin lähdit Marseilleen?
– Olen lukenut ranskaa muutaman vuoden yläasteella ja lukiossa, mutta tänne lähtiessäni muistikuvat olivat aika hatarat. Vähän ehkä harmittaa, etten käynyt muistinvirkistykseksi alkeiskurssia jo syksyllä Vaasassa vaan vasta täällä, sillä olisin ehkä saanut vielä enemmän irti ja kehittynyt enemmän.

Kuinka paljon ranskan kielen taitosi ovat kehittyneet vaihdon aikana?
– Viime kuukausien myötä olen oppinut jonkin verran, ja vaikka sanasto ei ole kovin laaja ja en kykenisi perusjuttuja laajempaan keskusteluun, niin ymmärrys on kuitenkin kehittynyt todella paljon. On aina todella palkitsevaa huomata selvinneensä jostakin tilanteesta ranskaksi!

Jos et opiskelisi kauppatieteitä, niin mitä haluaisit opiskella?
– Hmm, paha kysymys.. Lukiossa minua kiinnosti psykologia, joten jos olisi pakko valita kauppatieteiden sijaan jotain muuta, niin ehkä sitä. En kuitenkaan näkisi itseäni työskentelemässä pelkästään psykologian parissa vaikka se aiheena kiinnostaakin.

Mitä opiskelet?
– Kauppatieteitä Vaasan yliopistossa, pääaineenani johtaminen ja sivuaineena laskentatoimi ja rahoitus.

Bw2

Jos nyt aloittaisit opiskelun, tekisitkö jotakin toisin?
– Paheeni on ollut jättää kursseja liian usein uusintoihin, joten ehkä ottaisin itseäni niskasta kiinni ja tsemppaisin jo siihen ensimmäiseen kertaan. Tämän takia nimittäin suoritin toisena vuonna paria fuksivuoden kurssiakin, joten jos nyt alottaisin uudelleen, jättäisin uusintoihin lykkäämisen. Kaikesta olen kuitenkin loppupeleissä selvinnyt kunnialla.

Mitä neuvoja antaisit kauppiksesta haaveilevalle?
– Sisäänpääsy vaatii kärsivällisyyttä, tahtoa ja paljon lukemista! Jos jotain haluaa tarpeeksi, niin on myös valmis tekemään töitä sen eteen. Haluan myös tsempata niitä, joita pelottaa matikka kauppiksessa – itse kun olen elävä esimerkki että heikollakin matematiikan taidolla pärjää. Joutuu ehkä tekemään enemmän töitä, mutta heikko matikka ole mikään este sisäänpääsylle tai opinnoissa pärjäämiselle :)

Onko poikakaverisi tulossa käymään missään vaiheessa Marseillessa?
– Meillä on sen verran välimatkaa poikaystäväni ollessa samaan aikaan vaihdossa Aasiassa, ettei hän valitettavasti ole tulossa käymään täällä.

Miten muokkaat/ käsittelet kuvat blogiin sekä instagramiin? Esim. mitä ohjelmia ja filttereitä mm. käytät :-)
– Instagramiin käytän useimmiten VSCO -appia, joista suosikkini on F2 -filtteri, sekä Instagramin omia muokkausvalikkoja kontrastiin ja valoon ym. Blogiin taas vien kaikki kuvat aina Adobe Photoshopin Raw-käsittelyn kautta ja olen ostanut setin VSCO:n filttereitä, joihin olen ihan hulluna. Näistä pyrin tekemään oman postauksensa!

Luetko itse paljon blogeja? Mitkä ovat suosikkejasi? :)
– Luen kyllä päivittäin. Omia suosikkejani ovat mm. Alexa Dagmar, Style Plaza, Lainahöyhenissä, Tickle Your Fancy, Noora&Noora, homevialaura, Strictly Style – pääasiassa siis muotia, lifestylea ja sisustusta käsitteleviä blogeja. Arvostan suuresti visuaalisuutta blogeissa, tykkään kuitenkin että bloggaaja tuo myös omaa persoonaansa esiin ja tarjoaa jotain kosketuspintaa lukijalle.

Bw1

Onko sun ja sun poikaystävän välit muuttunut vaihdon aikana?
– Eivät ole, ainakaan huonompaan suuntaan! Vaihdon ja erossaolon aikana on vain vahvistunut ajatus, että tahdon viettää toisen kanssa loppuelämäni.

Missä poikaystäväsi on vaihdossa ja on teillä tarkoitus vierailla toistenne vaihtokohteissa?
– Poikaystäväni on vaihdossa Kiinassa, joten valitettavasti välimatkan vuoksi emme näillä näkymin pääse vierailemaan. Olisi ihana tuoda poikaystävä joskus tulevaisuudessa Marseilleen ja tutustuttaa hänet kaupunkiin!

Miten kaukosuhde on sujunut?
– Kuten edeltä on voinut jo päätellä, kaukosuhteessa eläminen on sujunut yllättävän helposti :) Ainoa haaste on ollut seitsemän tunnin aikaero, toisinaan harmittaa ettei juuri tietyllä hetkellä pääse kertomaan jotain toiselle tai soittamaan silloin kun tekee mieli.

11 thoughts on “Q&A PART I

  1. Näiden kautta saa aina jotain uutta irti siitä ihmisestä ruudun takana, kivaa! Ja ne muoviset chokerit, yök!! :D

    1. Näinpä, kiva kuulla! :) Haha, hyvä etten ole ainoa joka ei voi sietää niitä!

  2. Voi mikä kunnia, että blogini kuuluu sun suosikkeihin! <3 Ja hei oli aivan ihana nähdä sua Pariisissa, olet kyllä juuri niin aurinkoinen ja kultainen kun mitä täältä blogin puolelta voikin jo päätellä! Ihanaa loppuaikaa sinne etelään ja lähettäkää sitä aurinkoa myös tänne pohjoisempaan ;) Bon week-end! Bisous

    1. Voi kun kauniisti sanottu, kiitos ihana! <3 Ja kuin myös, oli tosi kiva nähdä Pariisisssa :) Toivottavasti treffataan Helsingissäkin joskus, kun sinne suunnille taas tulet!

  3. Harvoin kommentoin mihinkään, mutta nyt on pakko! Sun blogi on tällä hetkellä ainoa mitä jaksan enää säännöllisesti lukea, täältä saa aina niin paljon inspistä ja susta välittyy niin positiivinen ja aurinkoinen kuva! :) Ihanaa että löytyy vielä tällaisiakin blogeja, musta tuntuu että monet on nykyään jotenkin tosi etäisiä ja pelkkää pintaa. Pidemmän päälle on tosi tylsää lukea pelkistä kahvilakäynneistä ja ulkomaanmatkoista :D Sun blogissa yhdistyy just sopivasti kaikki, kauniita kuvia, laadukkaita tekstejä ja tykkään siitä kun avaat hieman omaa elämääsi ja ajatuksiasi meille lukijoillekin :)

    1. Kiitos ihan hurjasti ihanasta kommentistasi, Julia! Hymyilin vielä pitkään tämän luettuani, tällainen palaute antaa aina niin paljon :) Itse kun tasapainoilee sen välillä, miten saada pääasiassa pintaa käsittelevään blogiin myös persoonaa ja omaa elämää pitäen kuitenkin huolta yksityisyydestä, joten kommenttisi lämmitti erityisen paljon mieltäni. Kaunis kiitos kun luet ja ihanaa viikon alkua! :)

  4. Moi, Jonna!

    Vaihtojuttujasi on ollut hauska seurata, nauti loppuajasta siellä! Meinaatko tulla tulevana kesänä samaan kesätyöpaikkaan kuin missä olit viime kesänä? :)

    T. Tyttö jonka näit siellä ruokalassa Celinen kanssa :)

    1. Moikka Ippe! Hei hauska kun kommentoit ja ihana että olet vielä siellä ruudun takana :) Kyllä vaan, tulen taas samaan kesätyöpaikkaan. Jos sinäkin olet vielä maisemissa, niin mennään ihmeessä joku kerta lounaalle tänä kesänä! :)

      1. Mahtavaa, tehdään todellakin näin! :) kaivan sinut jotenkin lyncistä esiin kesän tultua niin sovitaan yhteinen lounashetki! :)

        Mukavaa oleilua Ranskaan vielä näiksi viimeisiksi viikoiksi! :)

        T. Ippe

  5. Vitsi, miten hauskaa lukea vastauksia ihan arkisiinkin kysymyksiin! Jotenkin tuntuu, että itseäni on alkanut kiinnostamaan nykyään paljon enemmän bloggaajien normaaliin arkeen kuuluvat asiat hulppeiden kuvausten ja sponsoriyhteistöiden sijaan. Jotenkin suhun on todella paljon helpompaa samaistua, kun kerrot postauksissa ihan arkisista asioista vaihtoon liittyen. :)
    Ihailen kyllä tosi paljon tota sun ja poikaystäväs suhdetta – puol vuotta OIKEASTI erossa näkemättä livenä kertaakaan laitta åa minkä tahansa parisuhteen koetokselle, mutta lukemani perusteella ootte selvinneet välimatkasta ihan loistavasti. :) Oon tällä hetkellä itse vaihdossa Hollannissa ja poikaystävä samaan aikaan Itävallassa, eli samanlainen tilanne myös täällä päällä. Koska välimatka on niin lyhyt, ollaan kuitenkin keretty näkemään kevään aikana jo muutaman kerran, eikä ikävä oo näin päässyt yllättämään kovin pahasti. :) Just tästä syystä oonkin tosi onnellinen, että vaikka teillä ei ole näkemiseen ollut mahista, niin vaikutat silti tosi onneliselta ja tyytyväiseltä teidän tilanteeseen. :)

    Ihanaa loppuvaihtoa!

    1. Voi kiitos Milla aivan ihanasta kommentistasi! Ylempänä oli hieman samantyylinen kommentti samaistuttavuudesta, ja et usko miten piristävää tällainen palaute on. Itselläni on aina ollut tavoitteena pitää blogi maanläheisenä, joten on ihana kuulla teiltä onnistuneensa siinä :)

      Hauska kuulla kohtalotovereista samassa tilanteessa, vaikka olettekin ehtineet nähdä vaihdon aikana! Olisi tietysti ollut ihana nähdä tässä välissä, mutta toisaalta olen miettinyt, olisiko sitten ollut taas vaikeampi “aloittaa alusta” ikävän suhteen, nyt siihen on tavallaan “turtunut”. Uskon tämän kevään tehneen kyllä hyvää itsenäistymisen kannalta ja olen nauttinut vaihdosta ikävästä huolimatta kaikin rinnoin :)

      Joka tapauksessa on kyllä varmasti kaiken sen odottamisen ja ikävöimisen arvoista, kun kesällä taas pääsee toisen kainaloon! Kiitos kauniista sanoistasi ja oikein ihanaa loppuvaihtoa sinullekin – otetaan kaikki ilo irti viimeisistä viikoista! :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *