
Starttasimme eilen päivän parhaalla mahdollisella tavalla eli brunssilla Urban Kitchenissä (23 Avenue de Corinthe), jossa olemme olleet kerran aikaisemminkin kuukausi pari takaperin. Nyt ilmat ovat kuitenkin jo sen verran lämmenneet, että sisätilojen sijaan saimme nauttia brunssin ulkona terassilla – ah! Puitteiden lisäksi itse brunssi on tosi jees ja valikoima pitää sisällään kaikkea erilaisista salaateista piiraisiin ja pannukakkuihin.

Se aiemmassa postauksessa mainitsemani vehreä näkymä olohuoneemme ikkunasta. Odotimme monta viikkoa, koska puut alkaisivat vihertää ja voi että kotikatumme näyttää nyt kauniilta! Tämän ison ikkunan äärellä olemme muuten monesti ottaneet tyttöjen kanssa olohuoneen lattialla aurinkoa – ratkaisu joka toimii hyvin tuulisina päivinä, heh. Mahtaa olla vastapäisen talon toimistolla ihmettelmistä, jos sattuvat näkemään meidät bikineissä lattiallamme makaamassa.

Niin, Marseillen tuuli ei tosiaan ole mitään urbaanilegendaa, kuten mekin ensin kuvittelimme muiden siitä varoiteltua ennen tänne muuttoamme. Olemme tottuneet Vaasan merituuleen, joten ei se voi olla paljoa pahempi. Tai niin luulimme, kunnes koimme puhurin itse! Täällä on näitä supertuulisia päiviä viikottain, ja silloin todella kannattaa pitää hatuista kiinni :D Kuvasimme juuri pari päivää sitten asukuvia tällaisessa tuulessa ja siinä oli kieltämättä omat haasteensa.

Sain viime viikolla ihanan paketin Balmuirilta. Rakastan merkin kauniita pakkauksia silkkinauhoineen kaikkineen, sekä tietysti myös sisältöä! Tämän uuden Lombardia -huivin kanssa tulossa pian asuja, raikas pastellisävy Light Blue on täydellinen kevääseen ja kesään.

Ja vielä fiiliskuva eiliseltä jatkettuamme matkaa brunssilta rantaan – ei lainkaan huono sunnuntai! Bikinit olivat pakattuina mukaan ja suojaisan paikan löydettyämme vietimmekin auringossa muutaman tunnin. Ranta oli täynnä ihmisiä ja rohkeimmat uskaltautuivat jopa mereen uimaan, tämä vilukissa taitaa kuitenkin odotella vielä jonkin aikaa ennen talviturkin heittämistä ;) En kyllä saa tuosta turkoosista merestä tarpeekseni, rannalla on niin uskomattoman kaunista! Onneksi vietämme lomaviikkoa ja joka päivälle on luvattu aurinkoa, joten eiköhän meidät löydä biitsiltä toistekin!
Tuo huivi näyttää taas niin unelmapehmoiselta! Enkä tosiaan panisi pahitteeksi tuollaista vehreää näkymää, nauttikaa! :)
Pehmeä se onkin, oih! Kiitos Erica me nautitaan :) Ihanaa maanantaita!
Voi ihanat vihreät kevään lehdet! Asun itse Töölössä, joten odottelen vain että sisäpihan puihin alkaa tulla lehtiä, jotta voi aamuisin katsella aamupalalla niitä (ja myös samalla peittävät hieman näkymää vastapäiseen taloon, joka on tosi lähellä). Nyt siellä kököttää vain harmaan ruskeita kuolleen näköisiä puiden runkoja.
Onneksi täällä koto Suomessakin on näkynyt jo leskenlehtiä, sinivuokkoja ja kyllä niissä puissa ja pensaissakin alkaa olemaan jo aika isoja nuppuja.
Oi että, onneksi Suomessakin alkaa varmasti jo pian vihertää :) Meilläkin on Helsingissä parvekkeen edessä paljon puita, jotka kevään tullen vihreillä lehdillä blokkaavat sopivasti näkymän vastapäiseen taloon.
Nuo pienet keväänmerkit ovat ihan parhaita, antavat heti toivoa että sieltä se kevät vielä tulee! Ihanaa maannataita Nanette :)
En muista, että mainitsinko sulle ollenkaan, mutta mä pääsinkin siis Marseilleen vaihtoon! :) Kirjottelet aina niin ihania juttuja sieltä, että en malta odottaa ensi kevääseen! Oispa siellä myös ensi vuonna noin kaunista ja aurinkoista kuin nyt näyttää olevan! Ihanaa loppu vaihtari-aikaa ja nauttikaa täysillä siellä olosta! :)
Eikä, ihan mahtavaa! Oot ollut monta kertaa mielessä, kun jäi sun puolesta harmittamaan – tosi kiva kuulla siis, että sulla onkin Marseillen maisemat edessä :) Ja ihan varmasti riittää lämpöä ja aurinkoa silloinkin, tulet niin rakastumaan kaupunkiin ;) Annan sitten parhaat vinkit ennen lähtöä, hih!
Kiitos Noora ja mukavaa kevään odotusta sinne Vaasaan! :)
Tulen varmasti rohmuamaan sulta kaikki parhaimmat vinkit sitten vähän lähempänä! ;D Ja onneksi täällä Vaasassa on nyt myöskin ihan mahtavat kelit (tai no +5, mutta aurinko kuin aurinko! ;D), niin ei niin paljoa harmita ne siellä olevat +20 kelit, haha!
Jes, toivotaan paljon aurinkoisia kevätpäiviä sinne Vaasaankin! ;)
Mitkä liikkeet Helsingissä myyvät Balmuirin huivia? ?
Moikka Pauliina! Jos tätä nimenomaista vaaleansinistä tarkoitat, niin kuulemma väri kuuluu ainakin Stockmannin valikoimiin, joten viimeistään lähiviikkoina pitäisi löytyä sieltä myynnistä :)
Haha, ihana tuo kuva jossa hiukset hulmuaa tuulessa. :D
Hihi, kiitos :D Tuollaisia löytyi muistikortilta useita!