Kuten ehkä jo tiedätte, olen intohimoinen aamupalojen ystävä. Oltiin sitten kotikeittiössä arkiaamuna tai reissun päällä, nautin aamiaisista aina täysin rinnoin ja hifistelen niiden suhteen mielelläni. Testaankin uusia aamupalapaikkoja innolla sekä kotioloissa että matkustaessa, ja Pariisiakin varten olin laittanut erään kivalta vaikuttavan kahvilan muistiin. Jos on siis Pariisin reissua tiedossa, niin pistäkää seuraava osoite ylös!
Ob-La-Di (54 Rue de Saintonge) on pikkuinen, mutta sympaattinen luomuruokaa tarjoava kahvila Pariisin 3:lla alueella. Ja kun sanon pikkuinen todella tarkoitan sitä, me jopa kävelimme kertaalleen ohi, kunnes huomasimme kahvilan. Varaudu siis tarvittaessa jonottamaan pöytäpaikkaa, mikäli et ole nappaamassa takeaway-aamiaista. Meillä kävi kuitenkin tuuri ja saimme kahvilaan tullessamme juuri vapautuneen pöydän! Kovin suurelle seurueelle tämä voi myös olla mahdoton paikka, sillä pöydät ovat pääasiassa kahdelle hengelle tarkoitettuja.
Pieni tila on sisustettu kauniisti ja Ob-La-Di ihastuttaa turkoosivalkoisilla lattioillaan ja reunustan marmoritasoilla. Sisustus ei kuitenkaan ole liian kliininen valkoisine marmoreineen, vaan siihen on yhdistetty myös rosoista puuta ja uniikkeja yksityiskohtia. Taustalla soi musiikki ja huoneen täyttää puheensorina – baristojen iloista palvelua unohtamatta!
Valitsimme molemmat listalta Honey Berry -granolat jogurtin kera sekä avokadoleivät. Granola tuoreine marjoineen oli herkullista ja odotin leipiäkin vesi kielellä, mutta himskatti kun noihin pirulaisiin oli pitänyt tunkea korianteria. Minä tosiaan kuulun niihin, jotka eivät voi sietää ripaustakaan korianteria, ja hetken leipää makusteltuani mietin mikä on vialla. Söin leivän kiltisti kutakuinkin loppuun, mutta voi ärsytys kun makuelämykseni oli pilattu! Lohduttavaa onneksi tietää, etten ole yksin korianterivihani kanssa.. :D
Joka tapauksessa, Pariisiin suunnatessa suosittelen ehdottomasti käväisemään Ob-La-Dissa – oli mielessä sitten aamiainen tai muuten vain kahvitteleminen. Monien tuntien istuskelupaikaksi tämä ei kuitenkaan ehkä ole se paras vaihtoehto, tai saatat saada pahoja katseita pöytää jonottavilta kanssakahvittelijoilta ;)
Like you may already know I’m a real breakfast enthusiast – whether I’m in the home kitchen or traveling abroad I always like to enjoy my breakfasts. Thus I love trying new breakfast and brunch places, and I had one place on my mind in Paris as well – the cute little cafe called Ob-La-Di (54 Rue de Saintonge) on 3rd arrondissement. I had spotted the cafe on Instagram (gotta love social media!) – their breakfast selection seemed like something that I would love. And I was right! Not only the food was good but I also really liked the decor and the kind service there.
So in case you’re traveling to Paris keep this place on mind! Just notice that it’s a really tiny place with not so many seats, so you might need to wait for a table for a while. I’d say that it will be worth the wait! :)
Täällä myös yksi korianteri-inhosta kärsivä. Se maistuu suussani aivan hieltä (?!) Olisi huippua jos siitä aina erikseen varoiteltaisiin listoilla :D