My Bag Collection

Päivitettyä laukkupostausta on toivottu jo jonkin aikaa, ja sellainen olikin tarkoitus kuvata ennen Ranskaan karkaamistani. Kuvaaminen kuitenkin jäi, ja täällä on tietenkin mukana vain muutama laukuistani, joten ajattelin tehdä koosteen tällä kertaa hieman eri muodossa keräten vanhoja kuvia laukuistani yhteen postaukseen. Ihan kaikista en löytänyt kuvia, mutta näillä mennään! Snapchatin seuraajat varmasti huomasivatkin, että jokin uusi laukku lähti mukaani Pariisistakin, joten ennen sen paljastamista on hyvä kurkata, miltä nykyinen kokoelmani näyttää ;)

Laukku4

Mulberry Alexa Regular – Oak Natural Leather
Mulberry Bayswater – Oak

Laukkukokoelmani on hyvin Mulberry-voittoinen. Ehdoton suosikkini on kuvan Alexa Regular värissä Oak, jonka olen ostanut itselleni palkintona kauppakorkeaan pääsystä vuonna 2013. Koko on täydellinen arkikäyttöön ja malli on ihanan huoleton pitkine hihnoineen kaikkineen – ainoa miinus sileästä nahasta, joka ei kestä sadesäätä. Samassa värissä minulla löytyy myös vuodelta 2012 peräisin oleva Bayswater. Se on ollut nykyisin käytössä lähinnä yliopistolla, ja olenkin aina silloin tällöin miettinyt Baysin myymistä eteenpäin. Laukulla on kuitenkin tunnearvoa, sillä se on ensimmäinen Bayswaterini ja malli, josta haaveilin nuoresta asti!

Laukku6

Givenchy Medium Antigona – Black Calf Leather

Givenchyn musta Antigona on varmasti jo tuttu viimeaikaisten asujen myötä ja kerroin laukusta juuri enemmän postauksessani täällä. Tämä on tällä hetkellä eniten käytetyin laukkuni paitsi nykyisen rajallisen valikoiman myös laukun käytännöllisyyden ja koon myötä!

Laukku3

Mulberry Bayswater Clutch Wallet – Hibiscus Red

Mulberryn Bayswater Clutch Walletin ostin viime kesänä alennusmyynneistä. Olin kaivannut jotain väripilkkua asusteisiini, ja tämä kevyesti koralliin taittava punainen on ollut ihan loistava valinta. Sävy on täydellinen sekä kesä- että talvikäyttöön, kurkkaa talvisempi asu esimerkiksi täältä. Käytän tätä pikkuista laukkua iltamenojen lisäksi silloin, kun mukaan tarvitsee vain puhelimen, avaimet, huulipunan ja kortit.

Laukku2

Mulberry Harriet Clutch – Black

Harriet Clutchia etsin pitkään käytettynä Huutonetistä ja lopulta tärppäsi muutama vuosi sitten! Mustan ja kultaisen yhdistelmä iskee aina, ja tykkään isosta kirjekuorimallista. Minusta on tosin tullut koko ajan enemmän käytännöllisyyttä arvostava, ja kaikissa laukuissani tätä lukuunottamatta onkin crossbody-mahdollisuus.

Neverfull

Louis Vuitton Neverfull GM – Monogram
Louis Vuitton Pochette – Monogram

Louis Vuittonia kokoelmassani edustaa second handina hankittu Neverfull GM sekä pieni Pochette molemmat sävyssä Monogram. Näiden kahden kombo on useimmiten mukana reissatessa, kun Pocheten saa näppärästi kiinnitettyä laukun sisälle klipsillä, ja siinä säilyvät passi ja muu tärkeä.

Laukku1

Mulberry Lily – Black

Lilykin on vuodelta 2012, ja palvellut käytössäni kyllä erittäin ahkerasti. Tämä on mainio pikkulaukku, joka kuitenkin kätkee sisäänsä kaiken tarvittavan! Ainoana miinuksena se, miten crossbodyna kannettaessa ketjuhihna saattaa alkaa painaa, mikäli laukku on kovin täyteen ahdettu. Muuten Lily miellyttää silmääni yhtä paljon kuin ostohetkelläkin!

laukku5

Mulberry Medium Lily – Deer Brown

Pienemmän Lilyn jälkeen hankinkin parin vuoden päästä saman myös isommassa Medium -koossa löydettyäni ihanan Deer Brown -sävyn alennusmyynneistä. Tämä on jo huomattavasti tilavampi ja koko on todella hyvä kaupunkikäyttöön, kun sinne saa juomapulloa, sateenvarjoa tai painavan järkkärinkin. Medium Lilyä käytin paljon etenkin viime kesänä työasujen kaverina, kuten tässäkin kuvassa.

Lauantai2

Loppuun vielä pieni sneak peek Pariisin matkamuistostani ;) Mikä laukku on uusin lisäys kokoelmaani  – siitä lisää pian!

25 thoughts on “My Bag Collection

  1. Kattava ja monipuolinen kokoelma eikä mielestäni yhtään “päällekkäistä” tyyliä, sillä Bays ja Antigona on kuitenkin hyvin erilaiset laukut. Mä en oo vieläkään päässyt yli siitä, että Mulberry lopetti deer brownin, se on mun silmään maailman täydellisin vaaleanruskea. Onneks ehdin nappaamaan oman Lilyni just siinä värissä.

    1. Baysia tuli käytettyä yliopistolla paljon juuri sen vuoksi, että se mahduttaa sisäänsä läppärin, mutta Antigona on siltä osin korvannut Baysin. Siksi olenkin miettinyt sen myyntiä, mutta saa nähdä :) Deer Brown on kyllä tosi kaunis ja saan siitä edelleen kyselyitä, joten sävyn lopettaminen on tosiaankin harmi. Onneksi meillä on meidän Lilyt! ;)

    1. Kiitos Anna-Maria! :) Alexa on minustakin näin vuosien jälkeen yhä aivan ihana, jotenkin niin tyylikäs ja rento samaan aikaan!

  2. Tämä oli kivasti toteutettu laukkuesittely, sen sijaan, että laukuista olisi ollut vaan kuvat ja mallit :)

  3. Upea laukkukokoelma sinulla ja ovat toinen toistaan kauniimpia! Omassakin haaveesani olisi NF Monogram-kuosilla ja Bayseaterista olen haaveillut jo pitkään! Ehkä joku päivä. :)

    1. Kiitos Jenna, olen kyllä itsekin tähän tyytyväinen :) Ihania haaveita sulla, onneksi klassikot mitä luultavimmin säilyvät mallistoissa!

  4. Olisi ihana kuulla jotain vinkkejä ikävänselätykseen, jos olet sellaista kokenut poikaystäväsi kanssa? Itse olen lähdössä puolelsi vuodeksi Espanjaan, mieheni jää Suomeen. Nyt jo vähän pelottaa kuinka pystytään olla erossa :D Oletteko kuinka paljon yhteyksissä? Ja onko kertaakaan tullut sellaista tunnetta ettet kestä olla enää erossa tai päinvastoin ettet enää ikävöikää kauheesti?

    1. Ikävä on tietysti ihan valtava, mutta onneksi yhteydenpito on tänä päivänä varsin helppoa :) Olemme yhteyksissä päivittäin Whatsapin muodossa, soittelemme ja skypettelemme pari kertaa viikossa aina hieman aikatauluista riippuen – meillä kun on aikaeroakin seitsemän tuntia.

      Uskon, että ajatus erossaolosta ahdistaa ja tiedän tunteen täysin! Voin kuitenkin lohduttaa, että se lähdön odottaminen oli kaikista karmein vaihe (nimimerkillä itkeä vollotin varmaan joka päivä, hehe), mutta Ranskaan tultuani ensimmäisten viikkojen jälkeen helpotti. Aika on myös mennyt todella nopeasti, ja on niin kivaa ajatella, miten ihanaa on sitten nähdä toinen pitkän erossaolon jälkeen :) Tsemppiä tulevaan!

  5. Huh mikä kokoelma! :) Kaikki voisin ottaa itsellenikin, oikeastaan suurinosa keikkuu ostoslistalla :-D

    1. Hih, meikän aarteet ;) Kiva kuulla, että meillä menee laukuissa sitten maku hyvinkin yks ytheen!

    1. Se on kyllä! Onneksi uskalsin tilata sen aleista, väri on just eikä melkein :)

  6. Kiitos ihanasta postauksesta! :) Alexa oli vielä viime vuonna laukkuhaaveiden ykkönen ja se on kyllä ihana, kompaktin oloinen laukku. Alexa ei ole kuitenkaan enää niin “it-laukku” kuin ehkä pari vuotta sitten. Tuntuu vähän hassulta, mutta nyt Chloen Drew ja esim. juuri tuo Givenchy on alkanut kummasti miellyttää. Ne ovat kuitenkin aika paljon opiskelijabudjetin yläpuolella, heh. Varmaan päädyn lopulta Neverfulliin, koska se on yleisyydestään huolimatta varmasti hyvä koululaukuksi :)

    1. Eipä kestä ja kiva kun kommentoit, sinä taisitkin toivoa juuri laukkujuttuja! :) Alexa ei tosiaan ole enää mitenkään erityisen pinnalla, mutta se ei omaan silmääni vähennä laukun kauneutta lainkaan. Antigonaakin voin suositella lämpimästi, kuten sanottua se on saanut valtavasti käyttöä :) Ja Neverfull on kyllä mainio koululaukku, kun tarvitsee raahata mukana puolta omaisuutta!

  7. Löysin blogisi vasta tänään ja olen aivan ihastunut! Ihan kade olen myös, sillä laukkusi ovat niin hyvällä maulla valittuja ja ihania :P Mulla on harmikseni juuri ja juuri varaa vain Korsiin ja Minkoffiin. Tämä on hyvin henk.koht. utelu ja ymmärrän jos ohitat sen, mutta miten ihmeessä onnistut säästämään noin hintaviin laukkuhankintoihin? Olen vissiin ajautunut ihan väärälle alalle :D :( Mukavaa Roomaa!

    1. Hei kiva kuulla, että olet löytänyt tänne! Lämpimästi tervetuloa ja toivottavasti pysyt menossa mukana :) Raha-asioiden suhteen pidän tiukan linjan enkä koe olevani niiden suhteen kenellekään tilivelvollinen, toivottavasti ymmärrät. Blogi on ympärivuotinen työni ja kesäisin teen kahta työtä samaan aikaan, joten minulla on säännölliset tulot, joista säästää. Useimmiten myös myyn vanhaa alta pois uuden laukun ostaessani, esimerkiksi Antigonan kohdalla myin erään vastaavankokoisen Mulberryn, näin saa jo kasaan sievoisen summan uutta varten :)

  8. Heippa! Haluaisin tuosta Medium Lilystä kysyä tarkentavan kysymyksen ;) Kuinka hyvin se on pitkän käytön jälkeen säilyttänyt ryhtinsä ja muotonsa? Että onko se vuosienkin jälkeen napakka ja ryhdikäs? :) Sinulla on kyllä ihana laukkukokoelma, josta löytyy oikea laukku joka juhlaan ja tilaisuuteen!

    1. Moikka! Tämä Deer Brown on jotain Grained Leather -nahkaa jos en ihan väärin muista, joten se on jo itsessään jämäkämpää kuin esimerkiksi tuon Alexan Soft Buffalo -nahka. Medium Lily on siis säilyttänyt hyvin muotonsa ja näyttää yhtä ryhdikkäältä edelleen, eikä haittaa vaikka olisi hieman tyhjempikin kun näyttää silti hyvältä :) Riippuu tosiaan kuitenkin paljon siitä, minkälainen laukun nahka itsessään on. Kiitos, olen kyllä itsekin tyytyväinen kokoelmaani! :)

      1. Kiitos vastauksesta! Saan ensi keväänä (toivottavasti ;)) KTM:n paperit, ja haaveilen jo nyt palkitsevani itseni tällä laukulla. Mukava kuulla, että se kestää käytössä ja on hintansa väärti! Huippua vaihtokevättä sinulle ja opiskeluintoa :)

    1. Yes I sold it last year and bought the Givenchy Antigona to replace it – needed a bag with a long strap :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *