About Givenchy Antigona

Kyselin teiltä muutama päivä takaperin toivepostauksia (kiitos niistä – toiveet on kirjattu ylös!) ja muun muassa laukkujutuille oli kiinnostusta. Postaus tämän hetkisestä laukkukokoelmastani onkin jo luonnoksissa, mutta sitä ennen ajattelin kertoa tarkemmin eräästä suosikkilaukustani, nimittäin Givenchyn Antigonasta. Ostettuani tämän syntymäpäivälahjaksi itselleni viime syksynä olen saanut aika ajoin tiedusteluja laukusta ja pyyntöjä kertoa tarkemmin kokemuksistani. Olette varmasti huomanneet Antigonan vilkkuvan lähes jokaisessa asussani viime aikoina, joten lienee sanomattakin selvää, miten tyytyväinen olen ollut hankintaani!

Bag2

Antigonasta on tosiaankin tullut oikea joka päivän laukkuni, sillä tässä vain on kaikki kohdallaan aina käytännöllisyydestä ulkonäköön. Sileä nahka hivelee silmiäni, ja vaikka hieman etukäteen pelkäsinkin sen arkuutta, ei pintaa ole kuitenkaan tarvinnut lainkaan varoa. Ahkerasta käytöstä huolimatta laukku on yhä priimakunnossa, enkä ole saanut nahkaan aikaan naarmun naarmua (koputan puuta kopkop).  Lasken tämän myös tarvittaessa huoletta maahan, mutta pohjassa ei näy jälkeäkään – nahka siis kestää käyttöä hurjan hyvin. Lisäksi rakastan laukun ryhdikkyyttä, jonka ansiosta se näyttää hyvältä hieman tyhjempänäkin. Ainoa miinus tulee vetoketjun metalliosien kevyestä haalistumisesta, ne eivät ole enää niin selkeän kultaiset, mutta muut metalliosat ovat kuitenkin säilyttäneet värinsä hyvin.

Kuten sanottua Antigona on mallinsa puolesta äärimmäisen käytännöllinen ainakin omiin tarpeisiini. Pitkä hihna on laukussa ehdoton plussa, ja minulla tuleekin kannettua tätä usein olalla, etenkin jos laukku on yhtään täydempi. Hihnaa ei saa irroitettua, mutta minä en ole kokenut tätä lainkaan ongelmaksi, päinvastoin hyvä että se kulkee aina mukana. Näin ryhdikäs nahka luonnollisesti painaa itsessäänkin hieman, mutta laukkua on hyvä kantaa silloinkin, kun se on ahdettu täyteen tavaraa (kiitos tosiaan sen pitkän hihnankin!). Kurkataanpa vielä, mitä kaikkea tähän Medium-kokoiseen Antigonaan oikein mahtuu!

Bag1

Laukussa kulkee päivittäin mukana Louis Vuittonin PM-kokoinen kalenteri ja Nunuco Design Companyn muistikirja, puhelin, aurinkolasit sekä Mulberryn lompakko. Laukun sisällä on niin vetoketjullinen tasku kuin pari pientä avointakin taskua, joihin voi sujauttaa helposti muutamat suosikkihuulituotteet, käsirasvan sekä Ecotoolsin matkakabukin meikin korjailua varten. Tämän lisäksi tarvitsen usein läppäriä, ja MacBookini mahtuu laukkuun helposti, mikä olikin yksi kriteereistäni uutta laukkua hankkiessa. Uskokaa tai älkää, on laukussa näiden lisäksi parhaimmillaan vielä vesipullo ja täysikennoinen järjestelmäkamerani – tilaa siis tosiaankin riittää!

Toivottavasti tästä lyhyestä arviosta on jotain apua Antigonan hankintaa harkitsevalle, ja jos herää jotain kysymyksiä, niin autan mielelläni!! Minä ainakin voin suositella laukkua täydestä sydämestäni :) Seuraavina laukkujuttuina sitten tosiaan päivitetyn kokoelman esittelyä.

A few days ago I asked if you have some posts on your mind that you would like me to write about. One of the wishes was that I could write about my bags (since bags are my obsession, haha!), so before making a post about my current collection I thought I’d tell you more about one of my favourite bags at the moment. Ever since I bought Givenchy Antigona for myself as a birthday present last fall I’ve received a lot of questions regarding the bag, so I hope this might help the people considering buying this one.

As I said this is my absolute favourite bag at the moment and I use it daily, yet it still looks like brand new. Antigone is not only the most beautiful black leather bag I’ve seen but also the most practical one for at least my use and needs. I love it that the bag holds it’s shape even when it’s empty, and it’s easy to carry because of the long strap. Of course the bag itself weighs a bit because of the stiff leather, but as you can see above I carry a lot of stuff with me and it’s never a problem. I might even have a water bottle and a heavy camera with me as well, so this Medium size really fits in everything you need! If you have any further questions I’m happy to help you :)

28 thoughts on “About Givenchy Antigona

  1. Voi kyllä! Tää laukku on niin mun hankintalistan kärjessä, mutta hinta vaan on niin kova :(
    Mutta jokatapauksessa, tämän laukku näyttää niin ihanalta ja käytännölliseltä, joiden lisäksi tuo sileä nahka on kuin jotain tyydytystä silmille :D

    1. Hinta kyllä kirpaisi ja ylitti kipurajani, mutta hetkeäkään en ole katunut tämän ostamista! Ja tyydytystä silmille tosiaan, nahka on ihan mielettömän kaunis :D

      1. Hei mikä tuo lompakko olikaan? :) Etsinnässä isomman ohelle pienempi, ja vaihtoehtona nyt MK:n, mutta toikin on kyllä niin kiva! :)

        1. Tuo on Mulberryn Daria Small Zip Around :) Ostin aleista jo useampi vuosi sitten, joten tismalleen samaa ei taida enää olla myynnissä. Mulberryllä tulee kyllä joka aleen myyntiin kivoja lompakoita!

  2. Antioga miellyttää silmääni todella paljon, vaikka aluksi en siitä mitenkään erityisesti pitänyt. Vilkaisin joku aika sitten huvikseni Net-a-porterista, jos siellä olisi vielä ollut laukkua kultaisilla yksityiskohdilla. En kuitenkaan enää löytänyt juuri samaa laukkua. Tiedätkö, onko laukun valmistus kultaisena lopetettu?

    1. Minullakaan tämä ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä, mutta sitten se olikin menoa! Nyt en osaa kyllä sanoa, minäkin kun lopulta löysin ihan yllättäen laukun kultaisilla detaileilla etsittyäni sitä ties kuinka pitkään. Luxbagilla tuolloin käydessäni myyjä kertoi, miten he eivät ikinä tiedä etukäteen millaisena yhdistelmänä laukkuja tulee, joissain mallistoissa on hopeaa ja joissain kultaista. Toivottavasti sinullakin tärppää vielä :)

  3. Oi, kiitos tästä! <3 Olen viime päivinä koittanut kuumeisesti metsästää nettikaupoista Antigonaa kultaisilla yksityiskohdilla, mutta joka paikassa tuppaa olevan vain hopeisilla yksityiskohdilla varustettuja myynnissä. Sulla taisi olla syksyllä sama ongelma? Plääh alan olla jo epätoivoinen, kun rahat vain polttelee tilillä, mutta laukkua ei näy.. ;) Tosin jos noilla kultaosilla on joka tapauksessa taipumus haalistua, niin ehkä ne hopeiset säilyttäisivät paremmin värinsä. Hmm, hankalaa! Joka tapauksessa laukku olisi pian saatava, en kestä enää odottaa :P

    1. Kiva jos oli apua! :) Voi, tiedän tosiaankin tunteen, kun etsin itse laukkua pitkään kultaisilla yksityiskohdilla, mutta kaikkialla myytiin eioota. Lopulta tämä haluamani malli ilmestyi kuin tyhjästä takaisin Net-A-Porterin valikoimaan ja aika pitkään sitä siellä oli vielä myynnissä senkin jälkeen kun tilasin omani.

      Onpa kurjaa, että nyt ei taas enää löydy! Ymmärrän hyvin, minustakin tämä on ehdottomasti kauniimpi juuri kultaisilla yksityiskohdilla :) Toivottavasti sulla vielä tärppää ja saat Antigonan käsivarrelle!

  4. Voi vitsi, tuo laukku on kyllä niin ihana!<3 Ja tilavuus kyllä yllätti! Juuri täydellinen imaisemaan kaikki tarvittava mukaan. Rupesinkin pohtimaan, että tässä voisi olla itselleni hyvä valmistujaislahja, jos vaan maltan odottaa sinne asti.. ;)

    1. Hih, itsensä lahjominen on aina hyvästä ja kyllähän sitä nyt ansaitsee palkinnon valmistumisen johdosta ;) Laukku tosiaan mahduttaa sisäänsä todella paljon!

  5. Olen alkanut haaveilemaan isommasta laukusta, ja tämä sinun laukkusu näyttää hienolta! Onkohan sitä myynnissä Harroldsilla? Mnkälaista laukkua käytit enen tätä?

    1. Tämä on kyllä täydellinen, ei liian iso arkikäyttöön mutta mahduttaa kuitenkin paljon tavaraa sisääönsä. Googlen mukaan Givenchy kuuluu kyllä Harrodsin valikoimiin, mutta en osaa sanoa löytyykö tismalleen samaa mallia enää, ainakin Net-A-Porterilla näytti olevan myynnissä enää vain hopeisilla yksityiskohdilla. Myin Antigonan alta Mulberryn mustan Del Rey -laukun, joka oli ihan pikkuisen pienempi ja ilman pitkää hihnaa, sitä käytin ahkerasti :)

  6. Niin ihana! :) Viimeistään syksyllä aijon tuon kotiuttaa itsellenikin synttärilahjan muodossa!

    1. On kyllä, vaikka itse sanonkin ;) Synttärit ovat oiva aika lahjoa itseään, toivottavasti Antigona on sitten sinun!

  7. Hei Jonna, tämä postaus tuli tosi sopivaan aikaan :) tänään kun DHL kurriiri pitäisi tuoda paketin jossa just tollainen laukku sisällä. Odottelenkin täällä jo ihan levottomasti. Kiva lukea, että nahkaan ei ole tullut vielä naarmuja, koska se oli mun suurin pelkoni että kuluu nopeasti.

    1. Heippa Karla, voi miten kiva kuulla! Toivottavasti saat laukun pian käsiisi :) Tilasitko Antigonan kultaisilla vai hopeisilla yksityiskohdilla ja mistä? Ylempänä nimittäin kaipailtiin havaintoja laukusta juuri näillä kultaisilla, joten jos sinulta sattuisi löytymään vinkkiä saatavuudesta :)

      1. Tilaisin hopeilla yksityiskohdilla. En itsekään löytänyt kultaisilla ja kyllä hopeisetkin käy hyvin :) eli valitettavasti ein pysty auttamaan! Mutta tilasin itsekin net-a-porteesta kun luin, että olit ollut tyytyväinen heihin :)

        1. Hyvä että löytyi mieleinen! :) Tuota kultaista kun ei tosiaan taida ainakaan taas tällä hetkellä olla saatavilla. NAP:n palvelu oli ihan huippua, joten sitä en voi kuin suositella!

  8. Hei,
    Vielä kysyn tuossa aikaisemmassa postauksessa olevista Adidaksen valkoisista kengistä onko sinulla samat kuin mihin linkissäsi viittaat? Jalassasi ne näyttää tosi kauniilta, mutta Zalandon kuvassa vähän eriltä.

    1. Heippa Rosa! Kengät ovat tietääkseni precis samat kuin linkin, https://www.zalando.fi/adidas-originals-los-angeles-matalavartiset-tennarit-ad112b0f6-a11.html?wmc=AFF358_ZX_FI_CAM01.1747524_1712771..&opc=2211, eli nahkaiset kokovalkoiset :)

      Voin paljastaa että minulla kävi pieni kämmi näiden kanssa, kun jouduin Marokossa laittamaan nämä jalkaan mönkijäajelulle aavikolle, eivät tosiaan ole enää kokovalkoiset.. Nahasta onneksi lähti lika helposti, mutta nuo pienet kangasosat värjäytyivät. Nyt olen pari päivää kuumeisesti pohtinut, uskallanko heittää nahkakengät pesukoneeseen :D

      1. Kiitos, nyt uskallan tilata! Voi harmi että kenkäsi sotkeutuivat, itse en laittaisi koneeseen :), oletko kokeillut esim. “kissasaippuaa” tai sappisaippuaa, myös Universal Stone hyvä apu moneen tahraan.

  9. Moikka, itsekin haaveilen kyseisestä laukusta ja hinku vain lisääntyi kun luin postauksesi!! Tiedustelisin, että onko MacBookisi 13 tuumainen eli se normaali koko? mietin vain meneekö se tuohon laukkuun vai meneekö vain se pienempi versio :)

    1. Moikka Lotta! Hehe, pahoittelut laukkukuumeen lisäämisestä ;) Mulla on juurikin 13 tuumainen ja hyvin mahtuu! Tunnustan tosin, että kuljetan tätä ilman pussukkaa, jonka kanssa se ei välttämättä mahtuisi laukkuun. Täytyisi hankkia jokin kuori tms., joka suojaisi läppäriä naarmuilta.

  10. Laukku on iihana <3 Oon harkinnut tän hankintaa jo pitkään.. ja samoin pitkään ettinyt tuota samaista yksilöä, juri kultaisilla yksityiskohdilla. Mutta sitä ei löydy enää mistään :/ Tän hetkisessä kokoelmassa laukku on vain hopeisilla yksityiskohdilla.. se on kuulemma nyt suosiossa monilla. Eikä tiedä tulevaisuudestakaan. Joten saa nähdä täytyykö "tyytyä" hopeisilla yksit. kohdilla olevaan laukkuun :D Kaunis sekin toki. Loppupeleissä noilla ei kyllä niin väliä..kaikenkaikkiaan upea laukku.

    1. Se on aivan ihana, ei voi muuta sanoa! Tiedän tuskan, itsekin etsin tätä kultaista todella pitkään, kunnes yhtäkkiä tätä ilmestyi taas valikoimiin. Toivottavasti tulisi taas ja saisit omasi :) Kaunis se on hopeisillakin, malli on niin upea!

  11. Kiva että olet ollut tyytyväinen uuteen laukkuusi. Minulla on ollut sinulta ostamasi Del Rey päivittäin käytössä siitä asti kun se minulle kotiutui. Aah, se on vaan nin tyylikäs. Mukava lukea mitä toiset käsilaukusssaan kantavat. Postaustoiveita: millaista liikuntaa harrastat vaihdossaolessasi, hiustenmuotoilu vinkkejä ja millaista opiskelu siellä on, onko ryhmätöitä vai luentoja. Ihanaa kevättä sinulla!

    1. Voi, miten ihana kuulla että laukku sai uuden hyvän kodin! Del Rey on kyllä niiin mielettömän kaunis laukku :) Minäpä laitan toiveet mieleen, ainakin opiskeluista on ollut tarkoitus kirjoittaa ja jotain liikuntaan liittyvääkin voisin kehitellä. Kiitos ideoista Laura ja oikein ihanaa kevättä sinullekin!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *