Talvinen kattaus ja ystävyydestä

Yhteistyössä Asennemedia ja Arabia

Ystävien kanssa vietetyt kahvihetket ovat kultaakin kalliimpia. Etenkin aikana, jossa viestitään paljon älypuhelimilla ja sosiaalinen media näyttelee isoa osaa yhteydenpidossa, ovat korvaamattomia juuri ne hetket, joissa ollaan oikeasti läsnä. Tosin varsin arvokkaiksi ovat nämäkin viestintämuodot tulleet, kun ystävät asuvatkin toisella paikkakunnalla ja ei enää nähdäkään viikottain.

Arabiauusi3 Arabiauusi2

Opiskelut ovat vieneet meitä ympäri Suomea, kuka asuu nykyään Tampereella ja kuka Oulussa. Muuttaessani Vaasaan opiskelemaan ahdisti ajatus siitä, että ystävät asuisivat eri paikkakunnilla monien satojen kilometrien päässä minusta. Toki opiskeluaika ja uusi kaupunki ovat tuoneet mukanaan valtavasti uusia ystäviä, joista olen mahdottoman kiitollinen. Miten ihanaa on saada näin aikuisiälläkin paljon uusia samanhenkisiä tuttavuuksia ja luoda oma tärkeä tukiverkko toiseen kaupunkiin!

Olen kuitenkin onnekas voidessani sanoa, että minulla on myös jo vuosia kasassa pysynyt ystäväporukka lähelläni. Vaikka he eivät olekaan aina fyysisesti lähellä, niin tiedän voivani luottaa heidän pysyvän rinnallani välimatkasta huolimatta. Parhaita ystävyyssuhteita ovat ne, joissa voidaan aina jatkaa luontevasti siitä mihin viime kerralla jäätiin. Ja kuten todettua, vaikka olisimmekin useampiakin viikkoja erossa, niin ei kyllä päivääkään kun emme olisi yhteydessä puhelimen välityksellä. On tällä sosiaalisella medialla siis hyvätkin puolensa.

Arabiauusi1 Piilopaikka7

Palatessamme aina Helsinkiin opiskelupaikkakunnilta tyttöjen Whatsapp-ryhmä käy kuumana, kun sovitaan kenen luona nähdään ja milloin. Tällä kertaa kahvihetki järjestettiin meillä, ja pääsin loihtimaan talvisen kattauksen Arabian uudella herttaisella Piilopaikka Pakkanen -sarjalla. Illasta muutkin tytöt tulivat rääppiäisiin, ja pöydän herkut, kanafetapiirakka sekä suklaapalat, katosivat hyvin nopeasti. On muuten ihanaa, että täällä Helsingissä asumme tyttöjen kanssa kovin lähekkäin, parhaimmillaan naapuritaloissa. Juuri tänä samaisena iltana kävellessäni kotipihaan kuului vastapäisen talon parvekkeelta huuto – “Joko saa tulla?”.

Piilopaikka4 Piilopaikka10

Onnistunut kahvihetki ei aina välttämättä vaadi erityisiä tarjoiluja (vaikka tämä herkkusuu ei niistä koskaan kieltäydykään), pelkät kauniit astiatkin tekevät jo paljon. Nämä suloiset talviaiheiset astiat ovat jatkoa aiemmalle mustavalkoiselle Piilopaikka-sarjalle, ja ovat Piia Kedon käsialaa. Astioissa käytetty raikas tehosteväri sininen sopii talvisiin kahvitteluihin kuin nenä päähän! Uskon, että tämän Piilopaikan äärellä tullaan meillä viettämään vielä kahvihetki jos toinenkin.

Piilopaikka3 Arabia9 Arabiauusi4 Piilopaikka2

Ja kahvihetkiä on luvassa myös jollekulle teistä! Pääsen Arabian kanssa arpomaan kahden hengen Piilopaikka Pakkanen -kattauksen, joka sisältää kaksi lautasta, kaksi mukia sekä tarjoiluvadin (arvo noin 133€) näissä talvisissa tunnelmissa. Osallistu arvontaan jakamalla jokin tärkeä tai hauska ystävän kanssa koettu muisto – jätä kommenttisi tähän postaukseen viikon loppuun eli 1.11. mennessä! Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

105 thoughts on “Talvinen kattaus ja ystävyydestä

  1. Jokainen hetki, jolloin voidaan istua rauhassa alas. Arvokkainta itselleni on se, kun ei tarvitse häpeillä mitään toisen edessä ja voi puhua toiselle mistä tahansa. Paras ystäväni osaa kuunnella ja antaa kullanarvoisia vinkkejä. Hän ei ole aina kanssani samaa mieltä asioista, mutta arvostaa ja hyväksyy silti omat mielipiteeni ja tekemiseni. Eli paras muisto on aina jokin pitkän kaavan mukaan käyty keskustelu. Hänen isänsä lähti varhain ja yllättäen taivaaseen, vain reilu kuukausi sitten. Olen yrittänyt parhaani mukaan auttaa häntä jaksamaan vaikeimman yli. Hän on parasystäväni, erittäin kultainen ihminen. Antaisin astiaston hänelle. :)

  2. Nätti astiasto, haluaisin omaksi! Ystävien kanssa parasta on extempore-retkeilyt ja hyväntahtoinen juoruilu :D

  3. Hauska muisto n. 10 vuoden takaa; ystävä oli pukannut esikoistaan vaunuissa meille matkaten ihmetellen vaunujen nahkeaa kulkua. Meillä hoksattiin että yksi ratas oli tussu. Siinä nuoret naiset sitten ihmetteli tilannetta, apuun riensi myös lähes 90vee sotaveteraani naapuri. Me naiset keksittiin että pumpataan rengas täyteen ja jeesusteippiä rikkinäiseen kohtaan. Onneksi isäni sattui paikalle pelastamaan tilanteen, ratas vaati saman toimenpiteen kuin polkupyöränrengas eli sisäkumi irti ja reikään paikka. Tälle jutulle ollaan naurettu monet kerrat, valopäät aatteli vetästä jesaria päällimmäiseen renkaaseen :D

  4. Kesäyönä pienessä sievässä hiivittiin ystävän kanssa pitkin pihoja ja bongattiin hänen naapurin pariskuntansa tekemästä aivan samaa :D Päätettiin alkaa grillaamaan keskellä yötä ja oli kyllä hemmetin hyvät kabanossit :D

  5. En nyt tähän hätään keksi muistoja menneisyydestä, rakkaista hetkistä yhdessä, vaikka niitä on ihan älyttömästi. Ja hyvä niin, sillä ne on kasvattanut, opettanut elämään ja rikastuttanut niin tiedoissa kuin taidoissa minua ja ystäviäni.
    Mutta se, että vaikka olemme vuoden erossa ja näkemättä livenä toisiamme, ja kun jälleen kohtaamme, niin on kuin olisimme eilen nähneet, aika ei erota meitä ikinä. Jatkamme samasta kuin viimeksi erotessa, muistelemme yhdessä samoja hassuja asioita, ai että se on ihanaa.
    Rakkaat ihmiset pysyvät lähellä aina sydämessäni, eivätkä ne sieltä mihinkään katoa. Vaikka uusia ihania tuttavuuksia saa päivittäin, niin lapsuudenaikaiset ystävät eivät mihinkään katoa! Kiitos nykyajan, some mahdollistaa yhteydenpidon ja kuvien kautta ikävöinnin hyvin :-D

    <3 even seasons change and time flies, friends never fall apart.

  6. Perheellisenä ystäviä ei ehdi tavata enää niin usein ja opiskelukaveritkin hajaantuivat eri puolille Suomea. Parasta on kuitenkin arjen keskellä viestit ja muut yhteydenotot ystäviltä. Aina tavatessa voi jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin.

  7. Mulla tuli ensimmäisenä muistona mieleen syksyllä ystäväni kanssa tehty ulkomaanmatka Kreikan lämpöön. Kyseessä oli meidän ensimmäinen yhteinen ulkomaanmatka, eikä varmasti jää viimeiseksi! Reissu oli sopiva paketti rentoutumista ja hauskanpitoa, ja molemmat ihastuttiin matkakohteeseemme niin paljon, että uutta matkaa ollaan jo suunniteltu! :)

  8. Asumme ystävieni kanssa eri puolilla Suomea ja vuoden kohokohtia ovat ne kerrat, kun saamme koko porukan kasaan kotipaikkakunnallemme ja keksimme jotain ihanaa. Sitä miettii olisiko näkeminen noin _erityisen_ huippua, jos sitä olisikin mahdollista nähdä joka päivä? Luultavasti ei, sillä asuessamme samassa kaupungissa näkemisiin ei panostettu samalla tavalla. Ihanin muisto tällä porukalla oli se, kun talvipakkasella kokoonnuimme ystäväni luokse istumaan iltaa, laittautumaan ja olimme aikeissa lähteä baariin, jonne emme koskaan sitten lähtenyt – aika meni niin siivillä jutellessa, että baarit olivat menneet jo kiinni :D

  9. Voi miten suloinen astiasto! Mieleen tulee monia muistoja, niin lomamatkoja kuin aivan arkisiakin muistoja, hauskoja inside-vitsejä ja vakavampiakin keskusteluja :) Ystävät ovat kyllä niin tärkeitä!

  10. Parasta on se, kun toinen täydentää omat ajatukset ja keskeneräisetkin lauseet loppuun juuri siten kuin ne olin ne itsekin ajatellut. On parasta, että voi toisen luona vain olla ja aika menee ihan hujauksessa.

  11. Monia ihania hetkiä on tullut vuosien saatossa vietettyä, mutta nyt kun kaveriporukka on hajaantunut eri puolille Suomea, parasta on yhdessä vietetyt viikonloput, joita jokainen saapuu viettämään yhdessä. Viikonloppuun ei kuulu mitään erityistä – ihan vain rentoa yhdessäoloa – mutta harvassa olevat hetket ovat arvokkaita. :)

  12. Läheisimmät ja pitkäaikaisimmat ystäväni asuvat eri paikkakunnilla. Kaikkien kalenterit ovat täynnä koulua, treenejä ja töitä. Tapaamme kaikkien kesken enää noin kaksi kertaa vuodessa, kesäisin ja jouluisin. Silti nämä tytöt ovat minulle kaikista rakkaimpia ja ne hetket kun saamme olla taas yhdessä kotikaupungissamme, tai pääsemme vierailulle toistemme luo, ovat kultaakin kalliimpia!

  13. Lämmin kesämuisto ystävän kanssa oli, kun hän vei minut syömään ennalta tuntemattomaan paikkaan. Kuljimme aurinkoisen Helsingin keskustan läpi Esplanadin puistosta Kauppatorile ja sieltä ravintolaan, missä nautimme herkullisen illallisen.

  14. Yhdessä ravintolassa syömässä 3 ruokalajin menu. Ruoka oli taivaallista, tunnelma ja musiikki kohdillaan, ja rakkain seura.

  15. Nyt kun tuosta ystävien hajaantumisesta ympäri maata puhuit, on pakko sanoa rakkaaksi muistoksi syyskuun alun Tukholman reissu, jonka jälkeen koitti paluu kouluun ja opiskelukaupunkeihin. Ihana kesän päätös! <3

  16. Ihana kesältä jäänyt muisto on kun tunkeuduimme parhaan ystäväni kanssa pieneen kumiveneeseen, suunnilleen jalat toistemme suussa leppoisen huolettomana kesäpäivänä. Soutelimme sillä ympäri Saimaata kikattaen ja nauttien toisteemme seurasta <3

  17. Muistan kesän kun oltiin kaverin kanssa koko kesä yhdessä. Joka päivä :) Tein siitä myös leike kirjan. Kirjoittelin sitä pitkin kesää ja säilytin kaikki festarirannekkeet, leffaliput yms. Sitä on ollut kiva lukea jälkeenpäin. Saa hyvät naurut aina :D

  18. Paras ystävä, kiireetön hetki ja lämmin kuppi tummapaahteista kahvia on parasta arjen iloa. <3

  19. Parhaita muistoja on kesäisin tekemät reissumme, joissa aina sattuu ja tapahtuu! :D

  20. Parhaita hetkiä on toisella paikkakunnalla asuvan ystäväni kanssa, kun jutellaan ja toinen tajuaa täsmälleen, mitä tarkoitat hyvinkin vähällä selityksellä, vaikka tosiaan ei oltaisi nähty vähään aikaan. Ihanaa on myös ne hetket, kun nauretaan kippurassa jollekin tyhmälle. Ystävät <3

  21. Kesällä olimme tyttöporukkamme kanssa Tallinnassa. Reissun aikana sekä itkettiin että naurettiin yhdessä. Ystävät ❤️

  22. Tärkeä muisto itselleni on se, kun hyvä ystäväni tuli luokseni vierailulle ollessani vaihdossa Nancyssa, Ranskassa <3

  23. Parhaat hetket ystävien kanssa ovat niitä, kun huomaa että toinen ymmärtää ilman sanojakin mitä tarkoitan.

  24. Meillä on ystäväni kanssa lähes sama syntymäpäivä, joten vietämme aina synttäreitä yhdessä skumppapullon kera puistossa.

  25. Ystäväni asuu eri paikkakunnalla, eikä usein päästä näkemään, mutta aina kun tavataan, ei huomaakaan, että olisi pitkä aika kulunut viime näkemisestä. Kahvila stadin keskustassa on paras miljöö tapaamisiimme.
    P.s. Aivan ihana kattaus :)

  26. Ystävän kanssa tavataan muutaman kerran vuodessa hyvän ruuan merkeissä. Ne ovat juhlahetkiä, olipa paikka mikä hyvänsä!

  27. Parasta oli, kun asuessamme ulkomailla tulimme ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa Suomeen lomalle ja näin hyvää ystävääni pitkän tauon jälkeen. Jutut jatkuivat entiseen tapaan kuin viime näkemästä olisi päiviä! Siitä kyllä tuntee ja tietää hyvän ystävän :)

  28. Parhaita muistoja ovat kaikki muistot ala-asteajoilta! Meidän kaveriporukka on ollut erottamaton jo sieltä lähtien! yhdessä on koettu paljon: seurustelut, erot, häät, opiskelut, muutot, työt ja viimeisimpänä vauvoja :)

  29. Nykyisin, kun parhaan ystäväni kanssa olemme kiireisiä perheenäitejä ja näemme harvoin, on ihan parasta, kun pitkän tauon jälkeen pääsemme aina joskus (ilman lapsia toivottavasti, heh) kahvittelemaan muutamaksi tunniksi ja juoruamaan kaikki viime kuukausien jutut :) meillä on yksi vakkarikahvila, jossa sitten herkuttelemme koko rahan ja harvinaisen rentoutumishetken edestä.

  30. Tosiystävän tunnistaa, kun jutut jatkuvat siitä mihin viimeksi pitkän aikaa sitten jäätiin ilman ongelmia! Ja että toinen ymmärtää kiireet ja tauot tapaamisissa ja silti on yhtä hauskaa yhdessä kuin aiemminkin!

  31. Paras muisto yhdessä ystäväni kanssa on se, kun olimme yhtä aikaa raskaana! Pitkään molemmat haaveilimme vauvasta ja perheestä, joten oli niin ihana höpötellä vauvajuttuja parhaan ystävän kanssa :)

  32. Siskoni on paras ystäväni, joten paljon mukavia muistoja sisältyy ystävyyteemme. Viimeisimpänä siskoni syntymäpäiväjuhlat, jonne saimme kuin saimmekin kaikki sisarukset kasaan!

  33. Parasta on kiireetön aika ystävien kanssa. Kun jutellaan ja ollaan samalla aaltopituudella. Toinen ymmärtää ja tukee toista elämän heittelyissä, joita aina joskus tulee vastaan. Jaetaan naurut ja ilot ja surut. Ja uskotaan toisesta hyvää.

  34. Muistoissa rikkaimpina on hetket, jotka on saanut jakaa ystävän kanssa keskellä luontoa. Siellä kaikki ylimääräiset häiriötekijät karsiutuu ja hetkessä eläminen saa uuden merkityksen.

  35. Ystävien kanssa on koettu paljon. :) Parhaita hetkiä on paljon, yksi parhaista omat hääni, joihin ystäväni olivat tehneet upean ja ikimuistettavan ohjelman. ♡

  36. Ensimmäinen mieleen juolahtanut muisto on toiselle puolelle Suomea muuttaneen lapsuudenystäväni ja melkein-siskoni näkeminen vuoden jälkeen pienessä kahvilassa. Opiskelujen ja välimatkan takia emme olleet nähneet puoleen vuoteen, joten pari tuntia teekupin äärellä poristen tuntui kultaakin kalliimmalta. :)

  37. Viimeisimpänä muistona tulee mieleen Elastisen keikka muutama viikko sitten! Parasta seuraa ja loistava meininki <3

  38. Tällä viikolla vietin yhtä parhaista “kahvihetkeä” tosin me juotiin teetä. Olin päässyt tärkeän tentin läpi liittyen työhöni. Juotiin kynttilänvalossa kauniista astioista tyttären ja hänen ystävänsä kanssa.

  39. Parasta on ehdottomasti se, kun ystävän kanssa vietetään rentoa viikonloppua. Sellaisen ystävän, joka on muuttanut kauas, mutta tuntuu aina yhtä läheiseltä. <3

  40. Hei!

    Aivan ihana astiasto, kelpaisi minulle paremmin kuin mieluusti! :)

    Tällä hetkellä mielestäni parhaan kahvihetkeni olen viettänyt parhaan ystäväni kanssa,sitä kahvihetkeä en koskaan unohda! Paras ystäväni oli juuri tullut kotiin oltuaan puolivuotta ulkomailla, kaukana toisella puolella maapalloa töissä. Heti hänen tultuaan kotiin sovimme tapaavamme paikallisessa lempikahvilassamme. Jälleennäkeminen oli niin ihanaa! Halasimme ja vaihdoimme pikaisimmat kuulumiset kunnes menimme tilaamaan kahvit, ystäväni tilasi ensin ja sanoi: “can i have a coffee, please?”, me aloimme kumpikin nauramaan. Englanti oli ainakin jäänyt päähän :D. Kun selvisimme nauruiltamme kohtauksesta menimme pöytään juttelemaan moneksi tunniksi viimeisestä puolesta vuodesta, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta :).

  41. Ihania päiviä ystäväni kanssa ovat olleet shoppailureissut. Ostoksia, kahvittelua ja juttelu. Huippukivoja ovat olleet myös prätkäreissut lähiseudulle. Parasta on yhteys ja ystävyys.

  42. Ystäväni jaksavat aina ihmetellä rakkauttani astioihin! Tällä hetkellä juon aamukahvin Piilopaikka-mukista ja nuo uutuudet ovat suorastaan ihastuttavia!

  43. Parhaita hetkiä ovat kunnon tyttöjen viikonloput, jolloin saa vaan olla ja höpötellä yhdessä, syödä hyvin ja nauraa paljon yhteisille muistoille :)

  44. Yksi ikimuistoisimmista hetkistä on ollut, kun yksi ystävistäni ilmestyi extempore oveni taakse eräänä pimeänä lokakuun iltana 2008.
    Opiskelin tuolloin itsekin Vaasassa ja oli jonkinsortin kriisi päällä. Viesteilin ystävän kanssa ja lähes itku kurkussa toivoin olevani kantakotonani Espoossa. Yhtäkkiä ovikello soi ja tämä samainen ystävä seisoi Vaasakotini oven takana! Hän oli tullut yllättänään minut ja oli vastaillut tyynesti viesteihini junata. Parasta!

  45. Omakin ystäväporukka on pikkuhiljaa jakautunut ympäri Suomea, eikä kaikkia ehdi nähdä läheskään niin usein kuin toivoisi. Meillä on tiivis kahdeksan hengen porukka ja ai sitä iloa kun päästään kaikki samalle paikkakunnalle yhdessä <3 Parhaita muistoja löytyy monia, lemppareimmat on ehkäpä yhteiset superhauskat festarireissut joilla on saanut nauraa vatsalihakset kipeiksi, darrapäivät jolloin ahtauduttu jonkun ystävistä pieneen yksiöön herkuttelemaan ja parantamaan maailmaa (ja sitä darraa) sekä kesäyöt tähtitaivaan alla makoillessa mökillä, ystävien vieressä voi vaan maata ihan hiljaa ja on hyvä olla <3

  46. Kaiki yhteiset koetut hetket ystävien kanssa tulee mieleeni. Jaetut ilon ja surun hetket. Mutta parasta olivat ystävieni aikanaan minulle yllätyksenä järjestämät läksisäisjuhlat! Muutkn opiskelupaikkakunnalleni ja bileet jäivät ikuisesti mieleeni! Ystävät ovat super♡

  47. Parhaimpia hetkiä ovat läsnäolo ystävien kanssa, siis se että näkee kaikki kasvotusten eikä vain whatsappailla. Jutellaan paljon, rentoudutaan, syödään hyvin ja juodaan valkkaria. Ai että :)

  48. Hetkistä parhaimpia ovat olleet yhteiset shoppailureissut, laivamatkat, juhlat ja opinnot. Kaikki hetket omalla laillaan olleet parhaita ystävien kanssa :) Mutta mieleenpainuvimpia hetkiä ovat olleet varmasti yhteinen nuoruus ja yhdessä tekeminen♡

  49. Tältä vuodelta tulee ehdottomasti mieleen opiskeluporukan kanssa yhdessä vietetyt riennot ja lapsuuden ja nuoruuden ystävien kanssa vietetyt kesäillat <3 ystävät ovat kyllä korvaamattomia.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *