Yhteistyössä Asennemedia ja Arabia
Ystävien kanssa vietetyt kahvihetket ovat kultaakin kalliimpia. Etenkin aikana, jossa viestitään paljon älypuhelimilla ja sosiaalinen media näyttelee isoa osaa yhteydenpidossa, ovat korvaamattomia juuri ne hetket, joissa ollaan oikeasti läsnä. Tosin varsin arvokkaiksi ovat nämäkin viestintämuodot tulleet, kun ystävät asuvatkin toisella paikkakunnalla ja ei enää nähdäkään viikottain.


Opiskelut ovat vieneet meitä ympäri Suomea, kuka asuu nykyään Tampereella ja kuka Oulussa. Muuttaessani Vaasaan opiskelemaan ahdisti ajatus siitä, että ystävät asuisivat eri paikkakunnilla monien satojen kilometrien päässä minusta. Toki opiskeluaika ja uusi kaupunki ovat tuoneet mukanaan valtavasti uusia ystäviä, joista olen mahdottoman kiitollinen. Miten ihanaa on saada näin aikuisiälläkin paljon uusia samanhenkisiä tuttavuuksia ja luoda oma tärkeä tukiverkko toiseen kaupunkiin!
Olen kuitenkin onnekas voidessani sanoa, että minulla on myös jo vuosia kasassa pysynyt ystäväporukka lähelläni. Vaikka he eivät olekaan aina fyysisesti lähellä, niin tiedän voivani luottaa heidän pysyvän rinnallani välimatkasta huolimatta. Parhaita ystävyyssuhteita ovat ne, joissa voidaan aina jatkaa luontevasti siitä mihin viime kerralla jäätiin. Ja kuten todettua, vaikka olisimmekin useampiakin viikkoja erossa, niin ei kyllä päivääkään kun emme olisi yhteydessä puhelimen välityksellä. On tällä sosiaalisella medialla siis hyvätkin puolensa.


Palatessamme aina Helsinkiin opiskelupaikkakunnilta tyttöjen Whatsapp-ryhmä käy kuumana, kun sovitaan kenen luona nähdään ja milloin. Tällä kertaa kahvihetki järjestettiin meillä, ja pääsin loihtimaan talvisen kattauksen Arabian uudella herttaisella Piilopaikka Pakkanen -sarjalla. Illasta muutkin tytöt tulivat rääppiäisiin, ja pöydän herkut, kanafetapiirakka sekä suklaapalat, katosivat hyvin nopeasti. On muuten ihanaa, että täällä Helsingissä asumme tyttöjen kanssa kovin lähekkäin, parhaimmillaan naapuritaloissa. Juuri tänä samaisena iltana kävellessäni kotipihaan kuului vastapäisen talon parvekkeelta huuto – “Joko saa tulla?”.


Onnistunut kahvihetki ei aina välttämättä vaadi erityisiä tarjoiluja (vaikka tämä herkkusuu ei niistä koskaan kieltäydykään), pelkät kauniit astiatkin tekevät jo paljon. Nämä suloiset talviaiheiset astiat ovat jatkoa aiemmalle mustavalkoiselle Piilopaikka-sarjalle, ja ovat Piia Kedon käsialaa. Astioissa käytetty raikas tehosteväri sininen sopii talvisiin kahvitteluihin kuin nenä päähän! Uskon, että tämän Piilopaikan äärellä tullaan meillä viettämään vielä kahvihetki jos toinenkin.




Ja kahvihetkiä on luvassa myös jollekulle teistä! Pääsen Arabian kanssa arpomaan kahden hengen Piilopaikka Pakkanen -kattauksen, joka sisältää kaksi lautasta, kaksi mukia sekä tarjoiluvadin (arvo noin 133€) näissä talvisissa tunnelmissa. Osallistu arvontaan jakamalla jokin tärkeä tai hauska ystävän kanssa koettu muisto – jätä kommenttisi tähän postaukseen viikon loppuun eli 1.11. mennessä! Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.
Yksi tärkeä “hetki” mikä tulee mieleen, on matka ystävän kanssa ulkomaille, missä meillä ei todellakaan ollut juurikaan nettiyhteyksiä ja somea käytössä. Silloin saimme oikeasti viettää aikaa keskenämme ja olla läsnä!
On monia ihania muistoja, mutta ensimmäisenä mieleen tulee n.15vuoden takaiset muistot ystäväni kanssa. Kävimme kesäisin ostamassa jäätelöt lähikaupasta ja kiipesimme omakotitalomme katolle syömään ne. Siellä oli hyvä jutella ja nauttia jätskeistä. ;) Tänä päivänä korkeanpaikan kammo estäisi tuon, niimpä noin kauniista astioista olisi ihana nautiskella ystävän seurasta! :)
Ihana arvonta ja kaunis ajatus sen takana! ❤️
En ikinä unohda kun paras ystäväni, tätä nykyä aviomieheni, kosi minua 19.9.2008. Hän on paras ystäväni edelleen ja joka päivä rakkaampi. ❤️
Kerrassaan ihanat astiat!
Rakkaan ystäväni kanssa on saman pöydän ääressä jaettu monet kerrat niin ilot kuin surutkin. Mieleen on jäänyt eritoten se kerta, kun jääkaapissa oli vain fetajuustopaketti ja kahvimaitoa. Nostettiin feta isolle lautaselle pöytään ja veitsellä siitä sitten sopivia paloja leikattiin vuorotellen.
Ihanaa syksyä!
Parhaan ystäväni kanssa on koettu monta hetkeä yhdessä, niin iloja kuin suruja on kertynyt monta! Välillä on naurettu vesi silmissä ja välillä on itketty yhdessä suruja. Kuljettu on pitkä matka yhdessä ja ystvänpäivä ensi helmikuussa on erityinen, kun ystävyytemme “täyttää” 30-vuotta! <3