Editing Photos

Aina kun joku toteaa minulle, ettei saa kamerastaan kaikkea irti ja etenkin kuvanmuokkaus tökkii, kysyn heti ensimmäisenä: “Kuvaatko raakakuvia?”. Usein tähän tulee sellainen hieman turhautunut vastaus, että no en mutta ehkä pitäisi. Niin pitäisi! Voin kyllä hyvin samaistua tähän, sillä minulla itselläni kesti aivan uskomattoman kauan ruveta kuvaamaan kuvia raakana. Jostain syystä pidin sitä liian monimutkaisena ja aikaavievänä, mutta nyt jälkikäteen en voi kuin soimata itseäni saamattomuudestani!

Mikä ihmeen raakakuva? Pähkinänkuoressa ja kaltaiseni amatöörin selostuksella raaka eli Raw on tiedostomuoto, jossa kuva tallentuu sellaisenaan ilman pakkaamista tai värienkorjausta, jota taas JPG-muoto tekee kuville. Raw-kuvaan tallentuu tieto kuvaushetkellä valittuina olleista säädöistä, joita on mahdollista muokata uudelleen editointivaiheessa. Raakakuvia suositaankin juuri siksi, että kuvaa pääsee käsittelemään jälkikäteen aivan eri tavalla ja todella paljon monipuolisemmin, kuin JPG-kuvia. Sanonkin aina, että raw-kuvaaminen on vienyt oman editoimiseni ihan uudelle tasolle. Raw-tiedostot vievät enemmän tilaa, mutta isompaan muistikorttiin satsaaminen ja raakojen kuvaaminen todella kannattaa!

editing1

Ajattelin selventää asiaa muutaman esimerkin voimin. Vasemmalla koskematon JPG-kuva, oikealla taas raw-käsittelyvaiheen läpi viety raakatiedosto. Olen käyttänyt Photoshopin Camera Raw-ohjelmassa muun muassa automaattista linssikorjausta, säätänyt valoa, sekä kuten tavallista kontrastia ja tasoja. Tasojen avulla etsin kuvista aina mustan ja valkoisen pään – tätä pääsee tekemään myös JPG-tiedoston muokkausvaiheessa. Näyttää aika paljon freesimmältä tämä muokattu raakakuva eikö?

Editing2

Tässä sama kuin edellisessä – JPG on huomattavasti hailakampi kuin käsitelty raakakuva, sillä etenkin valoa on taas lisätty reippaasti. Kohde pääsee paljon paremmin esiin taustasta, käsitellyssä versiossa myös kasvot pomppaavat esiin tuosta harmaudesta. Lisäksi olen hiukan säätänyt värisävyä vihreästä pois, ja muuttanut kevyesti värilämpötilaa.

Editing3

Siitä päästäänkin oivalla aasinsillalla viimeiseen esimerkkiin, joka lienee kaikkein radikaalein. Vasemmanpuoleisessa JPG-kuvassa värilämpötila on nimittäin aivan päin pyllyä, mihin raw-tiedosto on todellinen pelastus. Juuri värilämpötilaa on hyvin vaikea säätää jälkikäteen muuten kuin raakatiedostona, ja JPG:n kanssa ei olisi ollut paljoa tehtävissä tuolle kuvalle. Raakakuvassa taas vedin värilämpötilaa todella reippaasti alaspäin, jolloin näyttää, kuin kyseessä olisi tyystin eri kuva!

Joko nyt vakuutuitte siitä, miksi kannattaa kuvata raakana? ;) Varsinkin viimeinen esimerkki osoittaa sen, miten vaikeissakin kuvausolosuhteissa otetuista kuvista (esim. sisätiloille tyypillinen liian keltainen valaistus ym.) voi saada jälkikäteen hyvännäköisiä. Itse olen viime aikoina innostunut lisäksi käyttämään kuvissa actioneita, eli filtterin tyylisiä lisämausteita, mutta näistä jätin ne selvyyden vuoksi pois. Toivottavasti tästä oli jollekulle potkua raw-tiedostoihin tutustumiseen! :)

20 thoughts on “Editing Photos

  1. The edited pics are obviously of better quality but still you look really pretty anyways :-)

  2. tää nyt on varmaan hieman kömpelö kysymys, mut miten tää nyt sitten käytännössä tapahtuu? jostakin kameran asetuksista vaihdetaan raw? voiko kuvat siirtää samalla lailla koneelle kuin ennen? entäs muokkaus, osaatko suositella esim. jotain halpaa/ilmaista ohjelmaa? :)

    1. Ei ollenkaan huono kysymys, unohdin ihan mainita! Kameran asetuksista siis voit valita, missä muodossa kuvat tallentuvat kortille. Itse kuvaan sekä Jpgt että Rawt, joten valitsen sieltä niiden yhdistelmän :)

      Jokaisen kameran, joka kuvaa myös raw-muodossa, mukana tulee ohjelma, jolla voi avata ja jossain määrin myös käsitellä kameralla kuvattuja raw-tiedostoja. Kuvat voi siis siirtää koneelle kuten ennenkin, mutta niitä ei saa “auki” tai käytettyä ilman raw-ohjelmassa läpikäyntiä. Käsittelyn jälkeen ne voi tallentaa esim. jpg-muotoon.

      Ilmainen raw-kuvanmuokkausohjelma on esim. RawThrerapee, joka on ladattavissa http://rawtherapee.com/downloads. Monipuolinen mutta silti edullinen, maksullinen kuvankäsittelyohjelma, joka käsittelee myös raw-tiedostoja on Photoshop Elements, jonka 30 pv:n uusimman kokeiluversion voi ladata http://www.adobe.com/fi/products/photoshop-elements.html. Itsekin olen käyttänyt Elementsiä, joten sitä voin ainakin suositella :)

  3. Kuvissa on kieltämättä huima ero ja kaikki raakakuvat näyttävät aina paremmalta. Itselleni on hieman vielä epäselvää, että millainen kameran tulee olla, jotta voi ottaa raakakuvia? Tarvitaanko kameraan silloin joku erityisjuttu? Vai puhutaanko tällöin jo oikeasta “ammattilaiskamerasta”? Mielellään kuulisin lisää myös filtteriden käytöstä jokus.

    1. Kaikkien parhaiten raw-kuvien erot näkee sitten, kun niitä pääsee itse käsittelemään :) Yleensä kaikki järjestelmäkamerat ja minijärkkärit mahdollistavat raw-kuvaamisen, myös jotkin kehittyneemmät digikamerat. Kameran asetuksista valitaan, missä muodossa kortti tallentaa kuvat, esim. raw+jpg. Voin tehdä kakkososan vielä filttereiden käytöstä! :)

  4. Tämä postaus tuli kuin tilauksesta! Oon viimeiset puoli vuotta yrittänyt saada aikaiseksi siirtyä kuvaamaan raakana, mutta ajatuksen tasolle se on vielä tähän mennessä jäänyt. Taidankin heti hakea kameran ja ryhtyä testaamaan :)

    1. Mahtavaa, tosi kiva kuulla! Raw-kuvien käsittely avaa niin uuden maailman, joten se ehdottomasti kyllä kannattaa :) Eikun testailemaan!

  5. Mä en nyt tiedä, olenko aivan täysin pihalla, mutta mitä tuo kuvavertailusi oikeastaan edes kertoo? Vertaat muokkaamatonta ja muokattua kuvaa. Eikö kuvaavampaa olisi verrata esim. Muokattua jpg-kuvaa ja muokattua raw-kuvaa? Kyllähän jpg-kuviinkin saa lisää valoa ja väriä muokattua… Ymmärrän ja tiedän, että raw on parempi ja paremmin muokattavissa, mutta silti nyt hämmentää tämä kuvavertailu.

    1. Käsitellyn jpg- vs. raw-kuvan erojen esittäminen pienessä blogikuvassa on hankalaa, tässä ehkä näkee kuvan lähtötilan paremmin ja näkee, miten paljon kuvalle voi jälkikäteen vielä tehdä. Muuten tähän olisi varmaan pitänyt laittaa alkuperäinen, muokattu jpg ja muokattu raw, ja se taas olisi mennyt jo liian sekavaksi.

      Toki jpg-kuvaankin saa esimerkiksi lisää valoa, mutta kuten itsekin varmasti tiedät, on sen jälkikäsittely aivan eri asia kuin raw-kuvan. Jpg-kuva on aina käynyt kameran kuvaprosessorin läpi määrätyin kuvaajan asettamin esiasetuksin, raw-kuva taas on täysin natiivi, puhdas kuvatiedosto kaikella kuvakennon tallentamalla informaatiolla. Raakakuvasta löytää paremmin sävyjä kuvan ääripäistä eli tummista ja vaaleista osista (esim. puhkipalaneet kohdat) kuvaa jotka jpg-kuvista ovat yleensä jo menetettyjä, ja esimerkiksi tuossa vikassa kuvassa olisi ollut hyvin hankala päästä jpg-kuvassa samaan lopputulokseen valkotasapainon osalta.

  6. Voi Jonna, minä niin olen tuo “En, mutta ehkä pitäisi” -ihminen, ja voi elämä miten en pääse tämän vaiheen yli! Raw-asetukset onnistuu ja muistikortissa tilaa on ja kaikki, mutta itkua alan vääntää kun jollain ohjelmalla muokata pitäisi! Hankin Photoshop Lightroomin, ostin sen käyttöä varten tiiliskivikirjan ja yhden kokonaisen viikonlopun luin sitä kirjaa ja yritin muokata kuvia. Sain aikaiseksi vain ihan hirveää sotkua, paljon huonompaa jälkeä kuin jpg-kuvia käsitellessäni siten kuin sen nyt teen. Mulla on oikein sellainen möykky mahassa kun ajattelen koko asiaa, miten ihmeessä kaikki tässä onnistuu ja miksi mä en! Kun olen kuitenkin tosissani yrittänyt, turhautuminen on valtava :( Mutta pitäisi, pitäisi… Onko tuon käyttämäsi ohjelman nimi siis Photoshop Camera vai mitä ohjelmaa käytät?

    1. Voi Eve! Hei, hatunnosto kuitenkin että olet ottanut härkää sarvista ja yrittänyt! Minulla sentän meni varmaan viisi vuotta, kunnes otin isäni neuvoista vaarin ja vihdoin ryhdyin kuvaamaan raakana… :D

      Mun on pitänyt siirtyä monien suosittelemaan Lightroomiin, mutta toistaiseksi olen käsitellyt kuvia vain Photoshop CC:llä, joten valitettavasti Lightroomin osalta en osaa neuvoa. Photarissa voin kuitenkin mielelläni pitää sulle raw-koulun! ;) Avatessani raw-kuvat Photoshopissa aukeaa ensin Photarin Adobe Camera Raw-ohjelma, jossa tämä raw-käsittely tehdään, ja se on ainakin perussäätöjen osalta tosi helppoa. Sen jälkeen kuva aukeaa normaalisti Photarissa.

      Photarilta saa esimerkiksi ilmaisen Elementsin 30 päivän kokeiluversion, joten voisithan ladata sen ja harjoitella sillä, kun en tosiaan tuosta Lightroomista osaa neuvoa. Version voi ladata täältä, http://www.adobe.com/fi/products/photoshop-elements.html. Sen kanssa voin tosiaan mielelläni Helsingissä ollessani auttaakin, jos on tarvetta! :)

      1. Kiitos ihana hirveesti <3 Ehkä mä nyt kokeilen tuota seuraavaksi jos olisin jo toipunut edellisistä traumoistani riittävästi… :) Ja kiitos tosi paljon avuntarjouksesta, se saattaa tulla lunastukseen!

    1. Se on iiihana ihana Tiger Of Swedenin neule, jonka juuri eilen ostin Tampereen Inch Storesta. Hinta kirpaisi ihan liikaa, mutta ennustan tuosta tämän ja tulevienkin syksyn suosikkiani! ;)

  7. Hitsit, pitää ottaa tuo raakakuva nyt työn alle, luulisi onnistuvan kun on aika uusi Olympus hyppysissä, sekin sinun suosituksesta hankittu. :D

    Lightroom on muuten itselläni ollut parempi kuvankäsittelyssä kuin Photari, siinä on jotain sellaisia säätöjä mitä en photarista ole löytänyt ja ne ovat “yhdessä paikassa” joten käsittely on helpompaa. Koen Lightroomin vähän Instagramin tyyliseksi ohjelmaksi, jossa säädöt voi vetää ns. “nupit kaakkoon”-asenteella ilman, että kuva menee ihan kumman näköiseksi. Photarissahan säädöt tekee jo pienemmällä liikkeellä “isompaa” jälkeä ja itselläni menee photarin kanssa editointi usein överiksi : -D

    Ah niin ihana toi harmaa neule :3 sulle ne kyllä sopii!

  8. Mulla on ongelma johon olen koittanut aiemminkin etsiä ratkaisua mutta en vielä ole oikein löytänyt mitään. Nimittäin kuvanlaatu Facebookissa! Olen törmännyt todella hyvälaatuisiin kuviin ja välillä tuntuu että olen ainut, jolla järkkärikuvat muuttuu mössöksi. Kuvia siis joudun aina pienentämään muokkausohjelmalla johonkin suunnilleen 400×600 kokoon. Koneella laatu näyttää vielä suht terävältä mutta kun sen Faceen tallettaa, menee se suttuiseksi.
    Oisko sulla mitään vinkkejä antaa? Minkä kokoisena näitä kuvia kannattaa tallentaa, ja pitääkö kuvakoon pienentämisessä huomioida jotain seikkoja? Kiva jos osaat auttaa :)

    1. Facebook ainakin kuvia lähettäessä huonotaa laatua tosi paljon, joten voisiko olla yksinkertaisesti sama syy sinne ladattavien kuvienkin kanssa.. Tosi inhottavaa kyllä! En siis valitettavasti osaa sen kummemmin auttaa :( Minäkin usein pienennän kuvat about 600px kokoon, ja luulisi sen toimivan facessakin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *