Blogissa oli eilen pieniä teknisiä säätöjä, kun sivustoa vaihdettiin ja fiksailtiin ulkoasua. Nyt kaiken pitäis kuitenkin taas toimia kuten pitää ja vieläpä muutamien parannusten kera. Muun muassa kommentteja on muutoksen myötä hieman helpompi lukea sisennysten ansiota, samoin sivujen selailu onnistuu paremmin alareunaan ilmestyneen numerovalikon kautta. Toivottavasti ulkoasu on teidänkin mielestä vielä himpun verran käytännöllisempi ja selkeämpi :) Jos teillä kuitenkin tulee mieleen jotain palautteen aihetta, niin pistäkää ihmeessä tulemaan. Kiitos taas Idalle isosta työstä, missä olisinkaan ilman häntä!
Eilen olisin kuitenkin tullut tänne fiilistelemään, kuinka toisen lukuvuoden tentit ovat tältä erää takana! Minulla oli viimeisenä tenttinä kirjanpidon jatko kurssin uusinta, koska en ensimmäisellä kerralla päässyt sitä vielä läpi, ja jännitin ihan hirveästi, miten tällä kertaa käy. Lähdin kuitenkin tenttisalista todella hyvillä mielin! Toivotaan siis, että se tosiaankin menee läpi ja saan sivuaineeni laskentatoimesta valmiiksi, wuhuu :)
Minulla alkoi nyt siis kesäloma, jeee!! Okei, yksi työ täytyisi nyt vielä heti viikonlopun jälkeen aloittaa ja koittaa saada pian palautettua, niin ehtisi hetken rentoutuakin ennen töiden alkua. Sitä ennen kuitenkin tosiaan viikonlopun viettoon ja “vapaudesta” nauttimiseen! Eilen siivosin kotia ja jopa leivoinkin (muru vieressä avustamassa, hih), nyt on porkkanakakku jääkaapissa tekeytymässä. Juhlitaan tänään tyttöjen kanssa luonani kesän alkajaisia (ja ehkä vähän vapunkin), ja tarjoilut järjestetään nyyttäriperiaatteella. Pöytään on tulossa vaikka mitä hyvää, kuinkahan tässä malttaa odottaa iltaan asti!
Fiilis on täällä tosiaankin katossa, toivottavasti teidänkin viikonloppu on alkanut mukavasti! Palataan huomenna illan tunnelmien kera, ihanaa lauantaita kaikille :)
Yesterday there were some constructions on the blog, but now everything should be working again! There are some new additions to the layot, hopefully it’s even better and more functional now. What I wanted to come and tell you yesterday is that I just had my last exam for this year!! I’m so happy that it went well also, so I couldn’t feel better at the moment. We’re going to celebrate the beginning of the summer today at my place, and I bet it’s going to be a fun night with the girls. Hope your weekend has begun well too, have an amazing Saturday!
Upeaa, että kesäloma opiskelusta on ovella. :) Ja eiköhän se tenttiin läpi mene. :) Milloin kesätyöt alkavat?
Täällä olisi viisi viikkoa ennen lomaa töitä.
Ja muutenkin ollut rento ja liikunnallinen viikonloppu. :)
Mukavaa iltaa!
Toivon todella, että tentti menisi läpi! Ihanaa kun sinulla on pian pitkä loma edessä, sen voimin jaksaa vielä muutaman viikon :) Aloitan kesätöissäni toukokuun puolivälissä, hiukan ehtii siis hengähtääkin!
Rentoa sunnuntain jatkoa sinne <3
Heei ajattelin kysyä, että oisitko millään pystynyt tekemään sellaista postausta jossa kerrot, että minkälaiset paidat, housut, hameet, takit, mekot ja asusteet ovat tyyliäsi. Koska tykkään tyylistäsi todella paljon ja haluaisin kuulla tarkemmin, että minkälaisia käyttäisit ja mistä saat pukeutumiseen inspiraatiota!
Heippa Laura! Minulta on useasti pyydetty vaatekaapin kulmakivet -postausta, ehkä se voisi olla sellainen tätä sinunkin toivettasi vastaava :) Koitan paneutua postaukseen lähiaikoina, kiitos ideasta!
Onnea tenttien päättymisen johdosta!:) Ja tuo kuva on aivan ihana, rakastuin siihen jotenkin ihan täysin <3
Kiitos Pinja, on kyllä niin huikea fiilis! Hih, poikaystävä oli hyvä kameran takana ;)
Ihana että kouluvuosi on viittä vaille valmis! Kyllähän se tentti menee läpi! Itsellä on vielä tiistaina yksi tentti, jonka jälkeen lähdetäänkin kotiin Kotkaan jee! Sitten muutama viikko lomaa ja treeniä ennen kesätöiden alkua :)
Hei postaustoiveena olisi shortsiasuja :)
Ps. Eikö uudistuksen myötä pysty kommentoimaan enään rekisteröityneenä? :o
Oho näköjään pystyykin :D
Hyvä jos selvisi! Kivempi aina nähdä teidän profiilikuvatkin kommentoidessa, joten hyvä jos onnistui :) Tsemppiä vikaan tenttiin, kohta pääsee lomailemaan! Ja jess, shortsiasuja voin tehdä oikein mielelläni, jahka säät tästä vähän vielä lämpenevät ;)