Vadelmainen aamuherkku

Kokeilin tuorepuuroja ensimmäisen kerran viime vuoden puolella, jolloin valmistin muun muassa jouluisen omenakanelituorepuuron, myös perinteinen mustikkapuuro toimi hyvin. Siitä lähtien olen aina silloin tällöin piristänyt aamujani tehden edellisenä iltana tämän tuoreherkun jääkaappiin odottamaan. Sitä ihanaa fiilistä aamulla unihiekkaa silmistä hieroessasi, kun tiedät puuron odottavan jo valmiina (toki nekin aamut ovat ihania, kun poikaystävä on laittanut ihan perinteisen puuron liedelle tekeytymään, minä kun olen aina ollut laiska mikropuuron keittäjä ;)

Nyt kun löysin Vaasastakin vihdoin kaupan, jonka pakkasesta löytyy suomalaisia vadelmia, otin heti kokeiluun niillä höystetyn puuron. Rakastan vadelmia yli kaiken, joten puurosta ei voinut tulla kuin herkullinen! Resepti on sama tuttu, eli 1dl kaurahiutaleita, 1dl mantelimaitoa, 1dl kreikkalaista jogurttia, sekä minulla lisänä vielä pellavansiemenrouhetta ja hunajaa. Monien puuroissa käyttämiä chiansiemeniä en ole vieläkään saanut aikaiseksi ostaa, ehkäpä pitäisi vihdoin kokeilla! Joku muuten joskus ihmetteli, miksi kaikki nyt käyttävät tällaisia epäkäytännöllisiä lasipurkkeja. Paitsi että ne ovat tietysti sööttejä, niin ovat tähän puurotouhuun myös itse asiassa käteviä, kun saat purkin suoraan ilmatiiviinä jääkaappiin! Toki voi tehdä ihan tavalliseen kulhoon kelmulla päällystettynäkin :)

Nyt lauantain viettoon täällä Tampereella – leppoisaa päivää!

Last year I tried these overnight oats for the first time and ever since there has been a delicious breakfast ready in my fridge every once in a while. I love the feeling when you wake up and know that you don’t have to make any effort for your brekkie – especially on mornings when you’re in a hurry (which are rather frequent for me ;). I’ve tried my oats with apple and cinnamon as well as blueberries, but this one with raspberries is absolutely my favourite. And it’s super easy to make! Just add 1dl flaked oats, 1dl greek yogurt, 1dl almond milk and some honey and raspberries (or whatever berries or fruits you prefer). Put in to the fridge for the night and enjoy your ready to eat breakfast on the morning!

21 thoughts on “Vadelmainen aamuherkku

  1. Täytyy ehdottomasti kokeilla tätäkin tuorepuuroa! Kuulostaa ja näyttää todella hyvältä. Tähän mennessä oon testannut vain smoothien jäämistä tehtyä tuorrepuuroa :D

    Mistä tuollaisia lasipurkkeja saa? Noista tulee vain mieleen oma mummo, joka tekee omenahilloa tuollaisiin :D

    Hauskaa viikonloppua Tampereelle!

    1. Smoothien jämät eivät kuulosta hullummalta nekään! Laitatko vain kaurahiutaleet sekaan ja jääkaappiin turpoamaan?

      Ostin itse lasipurkin vaasalaisesta sisustuskaupasta, mutta myös esim. Helsingissä Granit tai Clas Ohlson myy vastaavia :) Söpön nostalgisia ovat kyllä. Ihanaa sunnuntain jatkoa sinne!

      1. Juu hiutaleet vain sekaan ja yöksi turpoamaan. Jostain blogista joskus löysin vinkin tähän :)

    1. Sano muuta! Kreikkalainen jogurtti on yksi aamupalasuosikkini, joten puuron ja sen yhdistelmä on niin hyvä :)

  2. Mulla on vielä kokeilematta tuo tuorepuuro. Pitäisi ehkä ostaa ensin noita ihania purkkeja… ;)
    Tuo kuulostaa ja näyttää herkulliselta.
    Minä käytän chiasiemeniä ja täytyy sanoa, että vatsa kiittää. Laitan smoothien joukkoon. Mukavaa lauantaita! :)

    1. Nyt kokeilemaan! Toimii kyllä tosiaan hyvin ihan tavalliseen kulhoonkin, vaikka ovathan nuo nyt sööttejä ;) Chiansiemeniä täytyisi nyt kyllä pikimmiten ostaa! Ihanaa sunnuntaita sinne :)

  3. Hei Jonna!
    Ensimmäistä kertaa nyt uskaltaudun kommentoimaan ihanaa blogiasi. Kiitos tästä reseptistä, olen tehnyt tätä puuroa aina silloin tällöin, kun ennen joulua tämän jouluisen version julkaisut. Se on pelastanut monet aikaiset aamut, kun olen mennyt kuuteen töihin. Kiitos!
    Rentouttavaa viikonloppua Tampereelle!
    Ja kiitos vielä blogistasi, se saa monta kertaa viikossa hymyn huulilleni.

    Salla

    1. Heippa Salla! Aivan ihana kun jätit nyt jäljen itsestäsi, ja kiva kuulla että puuro on jäänyt vakkarijuttuihin :) Kiitos itsellesi ilahduttavista sanoista, sait ison hymyn aikaan täälläkin päässä! Rentoa sunnuntain jatkoa!

  4. Oi, näyttääpä hyvältä, kokeiluun menee!
    Hih, ihan pakko kysäistä, että mites sen vaihdon kanssa kävi, kuulin nimittäin että eilen ainakin osa sai tietää :)

  5. Heippa Jonna :) onko sulla blogissa arkistoja, siis siten, että voisi klikata suoraan esim joulukuu 2013 postaukset näkyviin? :)

    1. Moikka Henna! Kyllä vaan, tuosta oikeasta sivupalkista löytyy kategorioiden yläpuolelta arkistot, joista voi klikata suoraan vaikka juuri haluamansa kuukauden :)

  6. Kiitos ihanasta blogista! Jäi näin vaasalaisena mietityttämään mistä kaupasta kotimaisia vadelmoja saa, nimim. Samaan ongelmaan törmännyt ;)

    1. Voi, kiitos itsellesi kun luet! :) Ja kuules kävin ekaa kertaa Prismassa, niin sieltä löytyi pakasteesta kotimaisia vadelmia (pirun kalliita kyllä mutta niin hyviä!). Ainakaan itse en ole bongannut Vaasasta muualta isoistakaan kaupoista.

  7. Näyttää hyvältä! Tuorepuuro voisi olla kyllä kiireaamujen pelastus, nyt kevään ja kesän lähestyessä jääkaapissa ollut puuro voisi maistuakin paremmin kuin suoraan mikrosta/liedeltä otettu :)

    Toiseen asiaan, eli haluaisitko tehdän jonkinlaisen valokuvauspostauksen taas? Olisi kiva kuulla, mitä lisätarvikkeita olet hankkinut ja millaisella varustuksella kuvailet nykyään. :) Itse olen aika ummikko valokuvauksessa ja helposti menee vähän sekaisin mitkä ehdottomasti kameran rungon, objektiivi(e)n ja muistikortin lisäksi kannattaa hankkia. Kiitos! :)

    1. Keväämmällä ja etenkin kesällä tällainen tuorepuuro toimii kyllä vielä paremmin :) Ja hei toki, valokuvausjuttuja on kiva tehdä! Mulla itse asiassa onkin ikuisuuden ollut mielessä juuri postaus lisätarvikkeista, joten voisin laittaa tämän työn alle. Kiitos toiveesta! :)

  8. Hmm.. Pitäisikin kokeilla kreikkajugua; tähän asti oon vaan käyttänyt maitoa tai luonnonjugurttia :) Toistaiseksi aamut on vielä niin viileitä että haluan lämmintä puuroa aamupalaksi mutta kai sitä piakkoin voi jo uskoa aamujenkin lämpenevän niin, että tuorepuuron voimalla tarkenee ;)

    1. Kreikkajugu tekee siitä ihanan kermaista :) Lämmin puuro on kyllä kiva talvisaikaan, mutta kyllä se kevät tulee sieltä kuule kovaa vauhtia (optimistinen, heh), niin pääsee taas nauttimaan tuorepuuroistakin!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *