Kuten jo eilisessä postauksessa mainitsin, olen viime päivinä saanut kivoja ja hieman jänniäkin uutisia! Mistä sitten on oikein kyse?
Ensinnäkin, tähän aikaan vuodesta monien opiskelijoiden mieltä painaa huoli tulevan kesän töistä. Minäkin olen jännittänyt omaa kohtaloani, lähetellyt hakemuksia näppäimistö sauhuten ja sormet ristissä toivonut saavani paikan ensi kesäksi. Hetki sitten sainkin vahvistuksen, että toukokuussa alkaa taas työt! Pääsen samaan työpaikkaan kuin viime kesänä, mistä olen aivan hurjan iloinen. Viihdyin kesätöissäni niin hyvin, että palaan samaan firmaan enemmän kuin mielelläni! Samalla yksi huoli ja stressi lähti hartioilta, sillä töiden saati oman alan sellaisten saanti ei ole tänä päivänä mikään itsestäänselvyys. Vielä siis pari kuukautta opiskeluiden parissa, kunnes aloitetaan taas arki hieman erilaisin rutiinein :)
Toisekseen, arvaatteko missä olen vuoden päästä keväällä?
No kuulkaa hieman erilaisissa maisemissa Ranskan Marseillessa!! Vaihtopäätöksiä jännitettiin koulukavereiden kanssa perjantaina Whatsapp-ryhmät kuumina käyden, ja lopulta minullekin napsahti sähköposti toivottaen onneksi olkoon. Vuoden päästä keväällä pakkaan siis kimpsuni ja kampsuni ja muutan puoleksi vuodeksi opiskelemaan Marseilleen, KÄÄK! Ahdistaa ja jännittää, mutta samalla kuitenkin hihkun innosta. Pinterestistä löytämääni osuvaa fraasia lainaten – “If it scares it might be a good thing to try”.
Sellaisia kivoja ja jännittäviä uutisia näin viikon alkuun! Vaihdosta kerron vielä lisää omassa postauksessaan, joten siitä lisää myöhemmin :) Mahtavaa uutta viikkoa!
Like I already mentioned I’ve got some exciting news lately. What is this all about then? First of all, it’s that time of the year when many students are struggling with summer job applications – including me as well. In this economic situation it’s not easy to find a job so I haven’t been too hopeful. Now I might stop stressing that out, because I just found out that I’ll start with my job on May! It’s the same firm that I worked for last summer, so I’m so happy about this :)
And like I said, there’s more. Guess where I’ll be a year from now? I got accepted to Marseille France to do my exchange term there!! Only thinking about it really freaks me out, but at the same time I’m sure excited. Quoting a phrase that I found from Pinterest – “If it scares it might be a good thing to try”. I’ll tell more about my exchange later, now I want to wish you all a great Monday :)
Vau, onnea hurjan paljon vaihtoon pääsemisestä! Tulee varmasti ikimuistoinen reissu.:)
Kiitos paljon Vivian onnitteluista! Ihan varmasti tulee, vaikka se näin etukäteen ajatellen myös jännittää ihan mielettömästi, hui! :)
Jee onnea Jonna! :) Meidän pitää mennä lounaalle joku päivä kun olet kesätöissä! :)
Jihuu, kiitos vielä! Sitä terassi-afterworkia odotellessa ;)
Congratulations Jonna! This is wonderfully exciting, a summer job and a term studying abroad! What a lovely way to begin a new week :)
Thank you so much Morwenna! So kind of you :) Hope you have a lovely weekend!
Kuulostat niin onnelliselta! :)
Voi, sitä minä kyllä juuri tässä ja nyt olenkin :)
Voi Jonna, onnea rutkasti, oot niin ansainnut tuon vaihto mahdollisuuden ♥ ihan mahtavaa, täytyy sanoa että tästä postauksesta tuli kyllä itellekkin niin hyvä mieli :) Ihanaa viikonaloitusta sinne !
Ihanasti sanottu Emilia, kiitos hurjasti! Niin mieletöntä, että joku voi noin vilpittömästi iloita toisen puolesta, iso sydän siellä ruudun toisella puolen :) Ihanaa viikonloppua sinne!
Vau, todella hienoa! Onnea molempien asioiden johdosta. :)
Hih, kiitos hurjasti onnitteluista Iida! :) Ihanaa viikonloppua sinne!
Ihania uutisia, onnea kovasti! <3
Sinä ihana, kiitos <3
Mahtavaa, että pääset vaihtoon, siitä tulee varmasti upea kokemus! :) Ja Etelä-Ranska on niin upea paikka, varmasti siitä kertoo jo jotain se, että olen menossa kolmatta vuotta peräkkäin Cannesiin. Jos itsellä olisi mahdollisuus lähteä ulkomaille pidemmäksi aikaa nyt, en epäröisi hetkeäkään, niin paljon se antaa :) Ja kiva että kesätyöpaikkakin järjestyi, taidat olla välillä oikea Hannu Hanhi ;)
Olen kyllä superinnoissani! En ole koskaan käynyt Etelä-Ranskassa, mutta kuullut niin paljon hyvää, että Marseille tulee olemaan varmasti upea :) Sen verran paljon on tullut sinunkin Cannes-kuviasi ihasteltua! Heh, jonkin verran tuuria oli varmasti viime kesänä paikan saadessani matkassa, vaikken yleensä mikään hanhi olekan ;)
Paljon onnea Jonna ihanista uutisista! <3 Itse olen tällä hetkellä vaihdossa Amsterdamissa ja tykkään kyllä todella paljon! Alussa toki jännitti, mutta nyt kun on tullut noin nelisen viikkoa täällä jo oltua, niin kyllä kaikki on alkanut sujumaan paremmin kuin olisin koskaan osannut toivoakaan. :) Eikä ole edes tullut mitään kulttuurishokkia :D Tällä hetkellä viettelen kevätlomaa ja viikon aikana olisi tarkoituksena matkustella täällä Hollannissa sekä tehdä pikku visiitti Belgiaan! Niin ihanaa!
Innolla odottelen kyllä postauksia sinunkin vaihdostasi! :) Mukavaa kevään odotusta myös sinne Suomeen!
Kiitos Mardi onnitteluista!Ja ihan mahtava kuulla, että olet viihtynyt siellä – alku on varmasti jännittävää ihan kaikille :) Hollanti vaikutti tosi kivalta sen verran mitä kävin siellä viime vuonna (Eindhovenissa – pieni todella söötti paikka!), kannattaa käydä myös outletkylä Roermondissa. Nauti olostasi siellä <3
Hei! Olen seurannut blogiasi jo muutaman vuoden, mutta en koskaan ole saanut aikaiseksi kommentoida. Ollaan taidettu joskus vuosia, vuosia sitten pyöriä samalla koirafoorumilla… ;)
Paljon onnea sekä vaihtoon pääsemisestä sekä kesätyöpaikan saamisesta! :)
Hei Tanja! Onpa ihana kun nyt jätit kommentin, etenkin kun olet jo noin pitkään ollut mukana matkassa :) Heh, hauskaa kun sieltä ajoilta aina joku joskus muistaa – pieni on maailma! Kiitokset onnitteluista ja aurinkoista kevään odotusta!
Loistavaa, tuhannesti onnea niin kesätöiden kuin vaihtoon pääsyn johdostakin! :)
Isot kiitokset!! :)
Voi ei kuinka siistiä!! onneksi olkoon- molemmista asioista!! Kesätyöt on mahtava juttu tässä taloustilanteessa, ja vieläpä sama työ kuin viime vuonna, takaa varmasti jotain tulevaisuuteenkin;)
Vaihto-uutisiahan minä jo arvailinkin viime postauksessa, ihan älyttömästi onnea!!
Me pohdittiin myös avokin kanssa että pitäisikö sitä jossain vaiheessa hakea, kun se näköjään onkin amk:ssa niin, että meillä olisi mahdolllisuus sitten päästä samaan aikaan, samaan aikaan, mutta tultiin siihen tulokseen, että kun on kissa ja rahaa tarvii niin hurjasti jos pitää kämpänkin, että jätetään se välistä, valmistutaan ja matkustellaan sitten yhdessä! Ihanaa sekin, tosin olisihan se älyttömän upeaa päästä vaihtoon!
Kiitos paljon ihana! Olen kyllä todella innoissani molemmista jutuista :)
Mahtavalta mahdollisuudelta kuulostaa tuokin ja kiva että pääsette sitten kuitenkin yhdessä kokemaan! Matkustelu antaa kyllä aina niin paljon, että on se aina ihanaa missä muodossa tahansa – vaihdossa tai vapaammin oman kaavan mukaan :)
Jee, Jonna! Ihan mahtavaa, oikein paljon onnea molemmista jutuista. :)
Jeejee, kiitos hurjasti Noora! :)
Vau, miten upeita uutisia! :) Onneksi olkoon Jonna! ♡
Hoidit siis upeasti viime kesänä työsi! :) Ja kyllähän tietysti mielellään “vanha” ja hyväksi havaittu mielellän otetaan. Hienoa!!! :)
Ja Ranskaan… Hiukan hieno paikka! Olen niin iloinen puolestasi! :D
Kulostaa mahtvalta! Oikein paljon molemmista jutuista ja tsemppii jatkossa. <3
Kiitos paljon Katja! :)
Ranska on niin upea paikka! <3
No on! En ole koskaan käynyt Etelä-Ranskassa, joten odotan vaihtoa kyllä niin innolla :)
Oi että! En malta odottaa sun postauksia vaihtokuukausilta! Onnea myös sulle kesätyöpaikasta! Ne tosiaan ovat kiven alla, varsinkin juuri 18-vuotta täyttäneelle, jolla ei ole mitään aikaisempaa työkokemusta:D
Onko sulla muuten jotain pohjaa ranskan kielen opiskeluissa, kun oot sinne Ranskaan lähdössä?:)
Hih, hauskaa päästä kirjottelemaan postauksia vähän eri maisemista! :) Kiitos paljon onnitteluista! Toivottavasti sinullakin tärppää työpaikan suhteen. Ainahan se täytyy jostain aloittaa, jotta saa kartutettua työkokemusta – täytyy sitten yrittää osata tuoda itsestään muita vahvuuksia esiin :)
Olen lukenut yläasteella ja muistaakseni vielä lukion ekan tai tokan vuoden ranskaa, mutta siihen se sitten jää. Saa nähdä, muistuuko mitään mieleen :D
Yay!! I’m so happy for you! As I can tell from my own experiences, having an opportunity to go abroad during college life is a chance you always should accept. You’ll never regret it! Congratulations with your job too!
xx Carian
Thank you Carian! I’m so moved that you’re all so happy for me, I definitely have the best followers <3 Hope you have a lovely weeekend :)
Onnittelut molempien uutisten johdosta, mahtavaa!!
Nyt sitten niitä kesäisiä työvaatepostauksia odotellessa :)
Kiitos kovasti Sanna! Niinpä tosiaan, lupaan olla ahkerampi työasujen kuvaamisessa ensi kesänä ;)
Olen ollut kuukauden lomalla juurikin marseillessa ja voin taata että viihdyt, on NIIIN ihana paikka menisin milloin vain uudelleen. Se ruoka ja ilmasto on siellä niin mieleeni!
Oi oi ja oi!! Kuulostaa aivan ihanalta, mitenköhän tässä malttaisi odottaa! :)
Hurjan paljon onnea, molemmista uutisista! <3
Kiitos paljon elina onnitteluista! <3
Ihania ja jännittäviä uutisia!!:) Paljon onnea molemmista, Ranskan kevät kuulostaa niiin hyvältä!<3
Kiitos Lilli onnitteluista! <3 Kevät muissa kuin näissä loskamaisemissa ei kyllä kuulosta yhtään hullummalta, hih ;)