Pariisissa aloitimme aina aamumme etsimällä lähiseudulta jonkin kivan kahvilan. Vaikka hotellin aamupala olisi helppo vaihtoehto, on se usein myös kuitenkin varsin kallis, mikäli aamiainen ei kuulu huoneen hintaan. Lisäksi minusta on ihana vaellella kaduilla ja etsiä joka päivä jokin uusi viihtyisä paikka! Kunhan ei lähde metsästämään aamiaista liian kaukaa, jolloin alkaa vatsa kurnimaan ja kiukku nostamaan päätään. Allekirjoittanut ei ole nälkäisenä mukavaa seuraa, sen tietävät kaikki läheistekin!
Yksi ihanimmista asioista reissatessa yleensäkin on minusta etsiä esimerkiksi tunnelmallisia illallispaikkoja, siinä on jotenkin oma fiiliksensä. Tiedättehän, kun ajattelee vaikka edessä olevaa viikon lomamatkaa ja niitä kaikkia kivoja ravintoloita ja hyviä ruokia? Ehkä vain rakastan ruokaa poikkeuksellisen paljon… :) Nytkin matkatessa aina illalla ennen dinneriä hotellin netin ääreen päästyämme ryhdyimme selaamaan Tripadvisoria ja kirjoittamaan ylös potentiaalisimpia. Joskus taas ihanaan ravintolaan törmää ihan päämäärättömästi ympäri kaupunkia kävellessä.
Aamupalaan ja näihin kuviin palatakseni, löysimme eräänä aamuna pitkin sateista Pariisia talsittuamme lähistöltä mukavan näköisen paikan. Onneksi aamiaista tarjottiin usein lähes kahteentoista asti, joten tällaiset aamu-unisetkin ehtivät täyttää vatsansa. Usein kahviloiden aamupalat pitivät sisällään croissanttia sekä jonkinlaista leipää marmeladin kanssa, vastapuristettua mehua sekä kahvia. Se riitti kevyenä aamiaisena, joskin loppulomasta aloin jo itse kaivata jogurtteja ja marjoja tai hedelmiä. Meidän olikin tarkoitus testata Le Pain Quotidien -ketju, mutta koska sitä ei löytynyt ihan hotellin lähettyviltä, jäi visiitti kuitenkin toiseen kertaan.
Viime päivinä olen aloittanut aamuni monen tuskaisen torkutuksen jälkeen kitkerää kahvia litkien ja ulkona vallitsevaa pimeyttä päivitellen. Ihana siis palata hetkeksi näihin loma-aamuihin Pariisissa!
So lovely!
http://jeansandroses.blogspot.com/
Ihana idea tuo että etsii joka aamu uuden kivan paikan aamiaiselle. Mutta tosiaan nälkäisenä liian kauan oleminen ei ole minunkaan kohdalla hyvä idea :D
Oot niin kaunis ja tyylisi on aivan ihana!
Viime viikon parhaat tavaratalolöydöt olivat Le Bon Marchesta, mutta toisella suosikillani eli Franck et Filsillä en ehtinyt käymään. Isot talot olivat ruuhkattomia normaaliin aleajankohtaan nähden – miten nyt? Teitkö hyviä löytöjä?
Aivan ihania kuvia olet jakanut tänne Pariisista, sinne on kyllä päästävä itsekin vielä jonain päivänä! :) sen verran kysyisin sinun parin vuoden takaisesta pääsykoeurakasta, että miten paljon tiesit entuudestaan kirjoissa käsiteltäviä aiheista/ tiesitkö juurikaan mitään? Ehkä vähän hassu kysymys, mutta itselläni olisi tarkoitus avata kauppiksen pääsykoekirjat kunhan yo-kirjoitukset ovat alta pois, ja jotenkin hirveästi “pelottaa” kaikki se tiedon määrä, sillä kaikki asiat ovat täysin uusia.. Vanhoja pääsykokeita selaillessa on vaan tullut sellainen fiilis että “mistäköhän tässäkin kysymyksessä edes puhutaan..” :D
Nää Pariisin-kuvat vaan ovat niin ihania! Huoh… Toi onkin kiva idea että jättää sen aamupalan ottamatta hotellilta kokonaan ja etsii aina uuden paikan! Siinä tosi varmaan saa tovin suostutella tota toista puoliskoa, joka rakastaa hotelliaamiaisia! :D
Ihania kuvia ja loistava iida seuraavalle kaupunkilomalle!
Pariisi kuume kyllä nousi vain lisää ;)
-Pauliina
Oi miten alkoikin tekemään mieli croissantteja ja appelsiinimehua! :) Tahtoisin kysyä mihin kokoon lopulta päädyit nahkashortsien kanssa. Itse olen harkitsemassa tilata moiset, mutta Mangon vaihtelevat koot saavat epävarmaksi..
Moikka! Ihana blogi sulla ja niin hyväntuulinen :) tää mun kommentti ei liity aiheeseen mitenkään, ja ymmärrän jos et haluu aiheesta puhua. Haluisin vaa kysyä et kuinka pääsit erosta yli? Mulla itselläni on 4 vuoden suhteen päättymisestä jo kuukaus mut olo ei tunnu helpottavan. Olis kiva saada jotain “vinkkejä” :)
-Veera
Hei! Tekevätkö monet opiskelukaverisi töitä opiskelujen ohella ja jos kyllä niin ovatko ne oman alanne töitä?:) ja saitko itse helposti kesätyön, lähetitkö moniin paikkoihin hakemuksia? Ja onko Vaasan yliopistolla työharjoitteluja?
I could travel back to Paris anytime! :)
Juu ei, jonkin verran kannattaa siis suunnitella kuinka kaukaa lähtee ruokapaikkaa metsästämään.. :D
Voi kiitos ihanista kehuista, kiva kuulla että menee maku tyylin suhteen yks yhteen! :)
Mehän tosiaan kävimme Pariisissa tuossa joulun alla, joten silloin väkeä kyllä riitti. Tavarataloissa emme juurikaan kierrelleet, Printempsillä vain ohimennen matkalla kattoterassin näkymiä ihastelemaan :) Kovin paljoa löytöjä en tehnyt, mutta pari kivaa juttua kuitenkin!
Kiitos, ihana jos nämä ovat tarjonneet pienen virtuaalimatkan Pariisiin sitä oikeaa visiittiä odotellessa :) Pääsykoejuttuihin sitten, asiat olivat kyllä oikeastaan kaikki täysin uutta minullekin! Ja niin ovat varmasti muillekin, joten ei hätää, kaikki ovat samassa veneessä kanssasi :) Matikka tosin taitaa olla sitä talousmatikkaa, jota lukiossakin on käyty? Vanhat pääsykokeet vaikuttavat tässä vaiheessa varmasti vielä aivan utopistisilta, mutta jahka pääset kirjoihin sisälle, niin kyllä ne asiat sieltä aukeavat. Vaatii vain valtavasti lukemista ja ulkoa opettelua! Super paljon tsemppiä niin ylppäreihin kuin pääsykoeurakkaankin! :)
Hih, ihana jos tykkäät :) Vielä on jotain Pariisijuttuja luvassa! Ja en minäkään ehkä kaikenlaisista hotelliaamiaisista luopuisi, Pariisissa hotellibrekut vaan eivät ole sieltä runsaimmasta päästä, joten on usein parempi ja edullisempi vaihtoehto syödä jossakin muualla :)
Kiitos Pauliina! Pariisi on kyllä vaan mieletön kaupunki, en siis yhtään ihmettele että kuume nouse.. :)
Namnam, tuo kombo toimii kyllä aina! Nahkashortsien kanssa pähkäilen yhä, käytän yleensä 34/XS kokoa, mutta näistä otin 36:sen, koska korkeavyötäröiset vaativat usein minulla suuremman koon. Shortsit ovat kuitenkin vähän ison tuntuiset ja etenkin lahkeisiin jää valtavasti tilaa, vaikka eiväthän nuo mitkään slimmit ole tarkoitus olla. Mietin siis vielä, jos tilaisin pienemmän koon kokeiluun, ne voisivat istua paremmin :)
Heippa Veera! Kiitos, ihanasti sanottu :) Eihän pitkästä suhteesta toki pääsekään ihan helpolla yli, kuukausikin on vasta todella lyhyt aika. Minulle ero oli kuitenkin oikea ratkaisu ja uskon asioilla olevan aina tarkoituksensa, kuten tässäkin tapauksessa aika sitten osoitti :) Ystävät olivat myös iso tuki, kannattaa pitää itsensä aktiivisena ja keskittyä kaikkiin positiivisiin asioihin elämässä, niin vaikeatkin asiat sitten kyllä ajan myötä helpottavat. Hurjasti tsemppiä, asiat järjestyvät kyllä aina!
Heippa! Opiskelukavereistani muutamat tekevät töitä, useimmat esimerkiksi ruoka- tai vaatekaupassa, taidan tietää vain pari taloushallinnon hommia tekeviä. Kesätyö ei ollut minullakaan helppo taival, ekan vuoden opiskelijan on tosi vaikea saada oman alan hommia ja oikeastaan kaikki alan töihin viime kesänä päässeet omat opiskelukaverini menivät suhteiden kautta. Minä sain paikan vasta viime hetkellä peruutuksena, kävi todella mäihä että sainkin sitten unelmapaikkani jo luovuttua toivosta! Tuhansista hakemuksista erottuminen lienee haastavinta, kannattaa hakuvaiheessa osoittaa jotenkin aktiivisuutta esimerkiksi soittamalla paikkaan hakemuksen laiton jälkeen tai jopa pyytää mahdollisuutta tulla käymään, tällaisella voit erottua massasta ja on paremmat mahdollisuudet päästä ainakin haastatteluun :) Työharjotteluista en valitettavasti osaa sanoa, kun en ole itse aiheeseen vielä tutustunut.
Ihan aiheeseen liittymättömästi, pyöritkö aikoinaa koirat.comissa caranyna?:D instassa katoin sun kuvia ja tuli hirvee flashback että näytät iha caranylta, vaikka vuosikausiin koirat.comia ei oo tullu käytettyäkään. Joskus suhun koiranäyttelyissä ja kc:n miiteissä (apua melkei 10vuotta sitte?!) törmäilly.
Le Pain Quotidien on ahana, joten ehdottomasti kannattaa ens kerralla tsekata! :) Marianna tutustutti mut siihen Dubaissa ja voi vitsit sais löytyä kyseinen ihanuus Suomestakin :)
Ihania kuvia (taas) <3 :)
Kauniita kuvia! Kiitos niin ihanasta ja positiivisesta blogista! ♥
http://sleeping-beauty-blogi.blogspot.fi
Heh, sama neiti täällä kyllä! Hauskaa, kuinka joku aina joskus muistaa ja on tänne löytänyt, pieni maailma kyllä :)
Oi, seuraavaa reissua odotellessa! Kiitos Monkkuli ja haleja sinne <3
Voi kiitos Anna itsellesi! Ihana kun luet ja jätät kommenttejakin piristyksekseni :)
Kiitos kun vastasit, merkkasi tosi paljon :) oon tässä nyt ottanut mallia positiivisesta ajattelutavastasi, ja pikkuhiljaa jo uskon että jokin tarkoitus tälläkin oli, se selviää sitten ajan kanssa niinkuin sanoit! Pitemmittä puheitta jatka samaan malliin blogisi kanssa,tätä on ollut ilo jo pitkään lukea! :)
Kiitos itsellesi, mielettömän hienoa kuulla että voi olla jollekulle mallina ja jakaa positiivista ajattelutapaa! Ihana kommentti ja ihana sinä :)