Huh, onpas ollut väsyneenlainen sunnuntai! Sain tosiaan erään ystäväni luokseni tänne Vaasaan ja takana on ihana viikonloppu. Olemme tunteneet toisemme aina kerhosta lähtien, eli lähes koko pienen ikämme. Tänä päivänä ehdimme nähdä harmillisen harvoin, mutta arvokkaita ovat juuri tällaiset ystävyydet, joissa voi jatkaa aina siitä mihin viimeksi jäätiin :)
Perjantaina vain pötköttelimme sohvannurkassa jutellen ja avokadopastaa ahmien, eilen käytiin yhdessä treenaamassa ja illalla taas piti näyttää vieraalleni hieman Vaasan yöelämää! Tämä päivä menikin sitten pitkälti uneliaisuutta potien, on tämä juhliminen rankkaa (vitsailimme, että meistä on tullut vanhoja. Kieltämättä muutama vuosi on ainakin vierähtänyt kuvasta, jonka ystäväni lähetti kotimatkallaan – oli naurussa pitelemistä 16-vuotiaita teinityttöjä katsellessa)! Nyt on viikonloppuvieras saatettu juna-asemalle – voisin tosiaankin napata kaakaomukin kouraan ja viettää loppuillan vällyjen välissä. Ensin kuitenkin vielä kotitekoisen pizzan tekoon :)
Viime viikko kului aika rennosti koulujuttujen suhteen ja oli helpottavaa hengähtää taas hieman tenttiviikkojen jälkeen. Huomenna taas täytyisi palata takaisin raiteille, joten nyt on ainakin ladattu akkuja sitä varten! Miltä teistä muuten kuulostaisi, jos kertoisin opiskeluistani videolla? Olen monesti kirjoittanut aiheesta, joten ehkä voisi olla vaihtelua kertoa mietteitäni videon muodossa.. :) Rentouttavaa sunnuntai-iltaa sinne ruudun toiselle puolen!
It’s been a super tired Sunday! I got my dear friend visiting me here in Vaasa and we spent a funny weekend together. We’ve known each other for twenty years now – which is almost a lifetime. Nowadays we don’t see each other that often, but it’s great to notice, that with friends like this it always feels like it hasn’t been a day from the last time.
Our weekend was about eating well, training together and of course showing her a bit of our night life here! That’s why I’ve spent most of my day in bed today, haha ;) Now my friend is on her way back home and I’m about to make some homemade pizza. Have a relaxing Sunday you all!
Joooo opiskeluvideooo! :)
“arvokkaita ovat juuri tällaiset ystävyydet, joissa voi jatkaa aina siitä mihin viimeksi jäätiin” todella kauniisti sanottu ja ihan totta tosiaankin :)
http://justsayinghianne.blogspot.fi/
Ehdottomasti videopostausta opiskelusta! :)
Video ois kyllä todella mukava pitkästä aikaa! :)
Videota ehdottomasti! Olisi myös hauska nähdä joitain kuvia sinusta nuorempana:)
Joo ehdottomasti kiinnostaa, kun itselläkin toivottavasti alkaa ensi syksynä kauppisopinnot….
Jee, kiva kuulla että sellainen kiinnostaisi! :)
No eikös :) Aina tuntuu, kuin viimeisimmästä kerrasta ei olisi vierähtänyt päivääkään ja voi aina jatkaa siitä mihin jäätiin!
Mahtava kuulla! Minäpä yritän saada sellaisen aikaiseksi :)
Edellisestä onkin vierähtänyt jo tovi! Yritän siis saada opiskeluaiheista sellaista tänne pian :)
Jes, kiva kuulla että kiinnostaa! Hih, katsotaan tohdinko joskus laittaa tänne jotain nuoruuden kuvia, vai jäävätkö ne arkistojen saloihin.. :D
Kiva kuulla! Tuolta opiskelu-tunnisteen alta löytyy paljon kauppisjuttuja ja ehkäpä juuri pääsykoeaiheisia postauksia voisi olla kiva lukea vertaistukena :) Tsemppiä tulevaan!
Ja saa muuten aivan ihanat kaakaot tuosta Clipperin kaakaojuomajauheesta…!
Niin saa! Vielä kun olisi kermavaahdot päälle, nam :)
Kenen kanssa ja milloin olet menossa Pariisiin? :)
Poikaystävän kanssa tuossa joulun alla, Pariisista lisää vielä pian täällä blogissakin! :)
Opiskeluvideo olis aivan mahtava! :) Tavoitteena itselläkin päästä opiskelijaksi taas ensi syksynä ;)
Superkiva kuulla! Toivottavasti saan sellaisen teille kuvattua, nyt on vain niin hitsin pimeääkin koko ajan.. Tsemppiä pääsykokeisiin, lukeminen kyllä sitten palkitsee paksulla kirjeellä! :)
Minä muistan kun vanhoina kunnon irc-galleria aikoina silloin tällöin ihailin sinun kuviasi, itse kun olin sinua muutaman vuoden nuorempi niin tunnuit niin aikuiselta ja ihailin valokuvaustaitojasi, hih! :D
Eihän, voi vitsit! Voi niitä aikoja, hauskaa että muistat sieltä asti :D En kyllä haluaisi palata niitä kuvia katselemaan, hih.