Pre-Christmas Party Inspiration

Jahuu – elävien kirjoissa ollaan! Otin pienen tauon blogin puolelta ja keskityin rämpimään itseni läpi tilastotieteen tentistä. Tai ainakin toivon sen menneen läpi, peukut pystyyn!! Tentistä eilen päästyäni olin liian vähälle jääneistä unista ja matikkapöhnästä huolimatta inspiraatiota täynnä ja ryhdyin hetken mielijohteesta tekemään postausta asuista pikkujoulujen varalle. Juhlakausi alkaa olla täydessä vauhdissa, joten jo oli aikakin kartuttaa vaihtoehtoja, mitä sitä voisi laittaa pikkujouluhulinoihin päälle.. :)
1. Neulepusero, 2. hame – Lindex, 3. kengät, 4. kello – Michael Kors, 5. laukku – Mulberry
Näin loppuvuoden juhlissa saa kimaltaa oikein luvan kanssa, joten paljetit kuuluvat ehdottomasti kauteen. Paljettihameen voisi luokitella jopa klassikoksi ja se toimii mainiosti pikkujouluissa sekä vaikka uuden vuoden vietossakin, joten eipähän jää yhden käyttökerran vaatteeksi. Oma suosikkini on kultainen hame mustan keveän puseron kanssa, mutta hieman rennompiin tilaisuuksiin voisin kuvitella paljetit myös pehmeän neuleen kaverina. Kokonaisuus säilyy kuitenkin juhlavana teräväkärkisillä koroilla ja pienellä laukulla asustettuna.
1. Haalari, 2. huulipuna – Chanel, 3. kengät, 4. korvakorut, 5. laukku – Mulberry
Helppo ja turvallinen haalari – myös yksi omista juhlapukeutumisen suosikeistani! Inhoan itse sukkahousujen kanssa säätämistä, joten siinäkin mielessä pitkälahkeinen haalari sopii talvikauteen hyvin. Korviin laittaisin statementkorut ja meikissä taas punaiset huulet veisivät huomion. Helppoa ja tyylikästä!
 1. Pusero, 2. nahkahame, 3. rannekoru, 4. kengät, 5. kynsilakka – Chanel
Vaatekappale, johon en voinut olla törmäämättä inspiraatiota ja nettikauppojen valikoimia selatessani on nahkahame. Toisin kuin paljettihameessa, saisi tässä yksilössä olla pituutta hieman enemmän, jotta vältytään vääränlaisilta mielikuvilta. Parittaisin nahkahamen yksinkertaiseen silkkipuseroon ja mokkanahkaisiin korkoihin. Katsokaa nyt vaikka täältä Make Life Easier -blogista, miten hyvältä asu näyttäisi!
1. Pusero, 2. kello – Michael Kors, 3. vahapintaiset housut, 4. kengät, 5. korvakorut, 6. laukku
Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä vielä helppo ja yksinkertainen vahahousujen ja punaisen puseron yhdistelmä, joka toimii moneen tilaisuuteen kavereiden kanssa vietetyistä pikkujouluista illalliseenkin. Itse voisin pukea asun myös valkoisella puserolla ja punaisilla huulilla, ei yhtään huono niinkään! 
Tässäpä vähän inspiraatiota pikkujoulujen varalle! Löytyikö suosikkia asujen joukosta? Haalari taitaa viedä kärkipään omalla listallani, joskin myös himo paljetteihin ja nahkahameeseen on näiden jälkeen kova.
Linkit mainoslinkkejä.

I’m back again! I took a little break from the blog in order to study for my statistics exam, hngh… I really hope I’ll pass the exam, fingers crossed! Yesterday after coming home from school I was full of inspiration (which is weird after all that maths) and I started gathering up inspiration for Pre-Christmas parties. What would I wear for a party of this season?

Here are a few ideas. You can never go wrong with sequins at this time of the year and a golden miniskirt is one of my own favourites. You can easily dress it down with a soft sweater, in case it’s a casual party with friends for example. Jumpsuit is another favourite of mine – I’d pair it with a pair of pointed heels and some red lipstick. I’ve also had my eye on leather skirts lately and I absolutely love this stunning outfit on Make Life Easier -blog. Wearing something red is always a safe choice – this is definitely something I could wear for a night out with friends.  What’s your favourite of these looks?

Commercial links.

4 thoughts on “Pre-Christmas Party Inspiration

  1. ihanat kollaasit, varmasti pukisin jokaisen noista päälleni jos olisi neljät pikkujoulut ;> mun oma lemppari noista oli toi kolmas, aivan totaalisen upeita vaatteita täynnä, ja näyttää todella hyvältä asuna! :3 ♥

  2. Itseäni houkuttaisi hankkia palettihame ja yhdistää se silkkipuseroon (siihen 30 euron löytöön, jota olen saattanut sun kommenttiboksissakin hehkuttaa :-)), mutta kun mulla ei sellaiselle tulisi käyttöä kuin pari kertaa vuodessa, niin mietityttää, kannattaako hankkia – en halua vaatekaappiini kertakäyttöisiä vaatteita. Ja jaksaako sitä samaa paljettihametta sitten käyttää vuodesta toiseen uuden vuoden juhlinnassa ja pikkujouluissa? Kyllä sitä vain ihminen osaakin tehdä asioista vaikeita…

    Kysyisin muuten sinun näkökulmaasi “konkaribloggaajana”, että onko oman henkilöllisyyden paljastaminen bloggaajana välttämätöntä hyvän lukuelämyksen luomiseksi? Menestyykö enää sellainen blogi, jonka kirjoittaja esiintyy nimimerkin takaa, eikä näytä kasvojaan? Itsenikin tekisi mieli pistää pieni muotiblogin tynkä pystyyn (ei jaksa kaveritkaan loputtomiin kuunnella mun hehkutusta eri villapaitojen laadusta yms…), mutta jotenkin kauhistuttaa tehdä se omin kasvoin, ihan jo kun miettii tuota meininkiä keskustelupalstoilla.

  3. Oijoi, paljettihame silkkipuseron kanssa kuulostaa tosi hyvältä! Ymmärrän kertakäyttöajattelusi ja tuohan on vaan hyvä asenne kulutuksen suhteen. Minulta löytyy tuollainen kultainen paljettihame ja sitä on tullut käytettyä nyt kahtena vuotena perättäin uuden vuoden juhlinnoissa :)

    En sanoisi että se on välttämätöntä, vaikka kyllähän tänä päivänä on ehkä harvempia bloggaajia, jotka eivät paljasta henkilöllisyyttään tai näytä kasvojaan. Mieleeni tulee kuitenkin esimerkiksi sittemmin jo lopettanut Mussun Daydreaming-blogi, jota itse seurasin innolla, vaikka hän ei kasvojaan paljastanutkaan. Jos blogi on muuten hyvin toteutettu ja mielenkiintoinen, ni mikä ettei! :) Onhan se vähän itsensä likoon laittamista, kun jaat julkisesti elämäsi ja kasvosi tuhansien ihmisten kanssa, joten ymmärrän jarruttelevat ajatuksesi täysin. Jos vaan blogin perustaminen kiinnotaa, niin kokeile ihmeessä! Mitään ei menetä kokeilemalla, näin itsekin tuolloin ajattelin ;)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *